Tämä osio sivustosta on tarkoitettu sinulle, jos
- pohdit omaa seksuaalista suuntautumistasi ja/tai sukupuolisuuttasi
- koet ahdistusta ja häpeää
- olet estynyt elämään omannäköistäsi elämää
- kaipaat vertaistukea ja neuvoja.
Jos koet olevasi yksin asiasi kanssa, haluan kertoa sinulle, että kaltaisiasi ihmisiä jotka painivat samojen ongelmien kanssa, on paljon enemmän kuin rohkenet luulla. Tätä väitettä puoltavat niin tutkimustulokset, kuin oma kokemukseni.
Tilastokeskuksen arvioiden mukaan seksuaalivähemmistöön (rajattu tässä homo- tai biseksuaalisiin) kuuluu 5 — 15 prosenttia väestöstä. Kouluterveyskyselyistä (2017) on käynyt ilmi, että n. 5 prosenttia kokee sukupuolensa toiseksi kuin syntymässä on määritelty.
Kun seksuaalisuuden ja sukupuolen spektriä tarkastellaan laajemmin ja otetaan mukaan erinäiset kinkyt, fetisistit ja identieettiään etsivät, luku on entistä suurempi. Minimiarvio viisi prosenttia ei välttämättä kuulosta paljolta, mutta Suomenkin väestöstä se tarkoittaa absoluuttisena lukuna yli 270 000 henkilöä. Meitä on siis paljon ja yhteisö on sitä suurempi ja voimakkaampi, mitä avoimemmin verkostoidumme toisten vähemmistöön kuuluvien kanssa.
Vaikka kokemuksemme, suuntatumisemme, tarpeemme ja mieltymyksemme eroaisivat, monet sosiaaliset kokemukset ovat meille yhteisiä.
Alla lista hyödyllisiä linkkejä kaikille lisätietoa ja vertaisyhteisöjä etsiville.
seta.fi | Setan kotisivu |
sukupuolenosaamiskeskus.fi | Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus – entinen transtukipiste |
trasek.fi | Transihmisten potilas- ja ihmisoikeusjärjestö |
www.transperheet.fi | Translasten ja -nuorten perheet -järjestön kotisivu |
tasa-arvo.fi | Tasa-arvovaltuutetun toimisto |
dreamwearclub.net | Dreamwear Club ry perustettiin aikanaan transvestiittien ja heidän puolisoidensa edunvalvonta- ja vertaistukijärjestöksi. Nykyisin se edistää seksuaalisen ja sukupuolisen tasavertaisuuden ja kansalaisten muiden perusoikeuksien toteutumista yhteiskunnassa. |
transfeminiinit.fi | Transfeminiinien oikeuksia ajava ja tukiverkostotoimintaa järjestävä yhdistys |
sexpo.fi | Seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden asiantuntijapalvelut |
sinuiksi.fi | Seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden tuki- ja neuvontapalvelut |
Avunhuutoja ja rajanvetoa
Joka kerta, kun lähden yöhön laittautuneena, kohtaan avunhuutoja. Toiset ovat suorempia, toiset hyvin hienovaraisia. Omana itsenä olemisen rohkeudesta tulevat juttelemaan kaikenlaiset ihmiset. Toiset yrittävät kiertoteitse kysellä, kuinka olen tähän pisteeseen tullut, toiset kertovat tarpeistaan ja kokemuksistaan hyvin suoraan. Muutama on purskahtanut itkuun toivoen voivansa elää yhtä avoimesti kuin minä.
Saan lisäksi lukuisia avunpyyntöviestejä sosiaalisessa mediassa niin Wandan kuin tämän blogin tilien kautta. Olen pyrkinyt vastaamaan näihin lähestymisyrityksiin parhaani mukaan, mutta usein koen myös voimattomuutta viestien paljouden äärellä. Tästä on seurannut tarve vetää terveitä rajoja.
Toivon sydämeni pohjasta, että tekemäni työ inspiroi ylittämään kynnyksiä ja tekemään rohkeita valintoja, mutta tavoitteeni ei ole ryhtyä kenenkään henkilökohtaiseksi mentoriksi tai edes uudeksi ystäväksi. Henkilökohtaisten kohtaamisien sijasta tavoitteeni on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (erityisesti fetisistien) asiaa laajemmin julkisen keskustelun tasolla.
Ethän siis pahastu, jos vastaan yhteydenottoosi lyhyesti tällä linkillä sen sijaan, että antautuisin pitkiin henkilökohtaisiiin keskusteluihin. Siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Pyrin vain varjelemaan vähäistä vapaa-aikaani ja henkisiä resurssejani.
Vertaistukea ja keskustelukumppaneita löydät varmasti yllä listattujen internet-yhteisöjen keskusteluosioista. Käy vain rohkeasti selaamaan!
Omat neuvoni sinulle
Olen hyvin varovainen antamaan suoria neuvoja toisille ihmisille. Elämämme, kokemuksemme, tarpeemme, paineensietokykymme ja sosiaaliset ympäristömme ovat niin erilaisia, että mitään yleispäteviä nyrkkisääntöjä on vaikea keksiä.
Alla kuitenkin 2 tarkkaan harkittua neuvoa kaapista tulemisen kolmeen eri vaiheeseen; kun opettelet olemaan sujut itsesi kanssa, kun haluat kertoa asiastasi valituille henkilöille ja kun haluat olla vapaasti oma itsesi.
Kun haluat opetella hyväksymään itse itsesi
- Luo itsellesi turvallinen tila, jossa yksityisyytesi on koskematon, voit rentoutua ja unohtaa hetkeksi koko muun maailman ja sen ahtaat asenteet.
- Salli halusi ja tarpeesi itsellesi. Fantasioi ilman morkkista, etsi mieleistäsi pornoa, osta itsellesi se haluamasi asu tai väline ja käytä sitä.
Jos haluat puhua asiastasi jollekin
- Näe vaivaa tunteidesi ja kokemuksiesi sanottamiseen. Kun kyseessä on asia, johon keskustelukumppanisi ei voi omasta kokemuksestaan samastua, ymmärretyksi tuleminen edellyttää lisävaivaa sinulta.
Tiedän, että omien salaisuuksien kanssa eläminen on raskasta ja voi aiheuttaa pahaa oloa, joka puolestaan voi tehdä katkeraksi. Miksi pitäisi nähdä näin paljon vaivaa, kun sosiaalisesti oikeudenmukaista olisi että minut hyväksytään tällaisena kuin olen ilman mitään kommervenkkeja?
Niin. Kovin raadollistahan se on, mutta viimekädessä ketään ei voi velvottaa kohtaamaan toista ihmistä. Sen vuoksi sinun vastuullesi jää luoda tila keskustelulle, jossa muut osapuolet eivät tunne oloaan vaivaantuneeksi tai muuten epämukavaksi.
Panostamalla tähän päädyt todennäköisemmin keskusteluihin, joista poistut itsekin astetta vapautuneempana. - Kun osaat pukea tunteesi sanoiksi ja olet itse valmis, kerro salaisuutesi jollekin. Uudelle tuttavuudelle puhuminen voi olla tässä tapauksessa merkittävästi helpompaa, sillä tällaisen ihmisen käsitys sinusta ei ole vielä vakiintunut.
Jos haluat olla julkinen asiastasi
- Ymmärrä, että olet oman asiasi pioneeri. Vaikka maailma onkin yleisesti ottaen muuttunut suuntaan, josta jokainen löytää paikkansa, vastavuoroisesti myös tuomitsevuus ja paheksunta voivat hyvin omissa kuplissaan. Tämän vuoksi sinun on valmistauduttava selviämään tilanteista, joissa et tule hyväksytyksi ja kohdatuksi omana itsenäsi.
- Suojele itseäsi ja etene omaan tahtiisi. Julkitulemisen myötä edustat itseäsi suurempaa ihmisjoukkoa. Kenenkään meistä ei kuitenkaan tarvitse uhrata omaa (mielen)terveyttämme jalojen aatteiden tai itseämme suurempien asioiden puolesta. Välillä on aivan OK levätä ja vetäytyä. Näin huolehdit hyvinvoinnistasi ja myös työsi on todennäköisesti pitkäjänteisempää ja kauaskantoisempaa.