Näin blogini yksitvuotispäivän lähettyvillä on tullut käytyä useampia keskusteluja tuttujen ihmisten kanssa, jotka eivät ole raaskineet aiemmin aloittaa keskustelua aiheesta, vaikka kovasti olisi poltellut. Kiitos teille ihanat ihmiset, kun uskaltaudutte hämmennyksestä huolimatta lähestymään minua. Tämähän oli yksi julkituloni keskeinen tavoite. Kirjoitan avoimesti, jotta te voitte halutessanne lähestyä minua. Jälleen kerran avoin ja rehellinen keskustelu on auttanut meitä ymmärtämään toisiamme paremmin ja tuonut meitä siten lähemmäksi toisiamme.

Puhetta on herättänyt mm. maaliskuussa aloittamani projekti Wanda O Rly, jossa yhdistän drag-taiteen tiede- ja ympäristöviestintään. Kurkkaa seuraavat linkit tarkastaaksesi mistä on kyse.

Toimintani hivuttautuu siis entistä enemmän kohti esiintyvää taidetta. Ehkä juuri siksi eräs teema on noussut toistuvasti esiin viimeaikaisissa keskusteluissa.

Kun laittaudut naiseksi, onko se lopputulos oman naisihanteesi mukainen?

Tämä sun hahmosi – tämä Wanda – sehän on tosi stereotyyppisen seksikäs ja tommonen bimbo. Tuntuu, että se on ristiriidassa sun feminististen asenteidesi kanssa.

Monet näistä sun kuvistahan on suoraan sanottuna huorahtavia. Ajatteletko, että tällainen nainen on kaunis?

Kyse on siis transvestisuuteni yhteydestä naiskuvaani. Tämä on todella tärkeä aihe, jota en ole varmaan avannut riittävästi tähän mennessä.

Kun tavoittelen blogilleni, taiteelleni ja toiminnalleni näkyvyyttä, välitän aina viestejä, luon mielikuvia ja muokkaan ajatuksia ja asenteita. Haluan toimia tässä vastuullisesti. En voi tietää miten ihmiset tekemisiini kulloinkin reagoivat, mutta haluan julkilausua taustalla olevia ajatuksiani, jotta suuremmilta väärinymmärtämisiltä ja vahingoilta vältyttäisiin.

Transvestisuus on minulle seksuaalista

Transvestiitti on määritelmän mukaan henkilö, joka kokee aika-ajoin tarvetta ilmaista toista (binääristä) sukupuolta, kuin mikä hänelle on syntymässä määritetty. Määritelmä ei ota kantaa siihen, mistä tämä tarve voi juontaa. Omalla kohdallani kuitenkin tiedän mistä on kyse.

Transvestisuus on minulle keino ilmaista seksuaalisuuttani ja tuo seksuaalisuus, jota ilmaisen, on luonteeltaan fetisistinen. Se tarkoittaa, että erinäiset vaatteet, esineet, kehonkieli ja olemisen tavat ovat viehättymiseni kannalta paljon oleellisempia tekijöitä, kuin henkilön sukupuoli (biologinen tai koettu).

Naisellisuus joka minua kiehtoo ja viehättää on kulttuurinen rakennelma, jolla on loppupeleissä hyvin vähän tekemistä biologian kanssa. Tämä käy konkreettisesti ilmi, kun viehätyn korviani myöten vaikkapa toisesta drag-taiteilijasta, joka on biologialtaan ja sukupuolikokemukseltaan mies. Viehättymiseni liittyy hänen olemukseensa, pukeutumiseensa, liikkeisiinsä ja eleisiinsä. Kun nämä elementit ovat kohdallaan, sukupuolella ei ole minulle oikeastaan väliä.

Agressiivisen homo- ja transfobisessa ympäristössä kasvaneena tämä oivallus oli minulle aikoinaan haastava vaihe, mutta se vapautti minut heteronormatiivisen ajattelun kahleista. Se oli iso ja oleellinen askel totuutta vaalivan itsetutkimukseni tiellä.

Seksuaalisuus on kuitenkin eri asia kuin seksi ja sen kokemiseen ja ilmaisemiseen liittyy paljon enemmän, kuin se kenen kanssa haluaa pelehtiä. Siihen liittyy mm. se, miten ihminen viihtyy itsensä kanssa, miten hän katsoo ja koskettaa itseään, mitä hän pitää itsessään viehättävänä ja mitä hän pyrkii olemuksessaan korostamaan.

Fetisistille suhde fetisseihin ja tavat olla niiden kanssa ovat keskeinen osa seksuaalisuutta. Suurimman osan elämästäni olen kokenut fetissejäni ulkoisina halun kohteina. Halusin esimerkiksi ihailla, koskettaa ja nuolla kauniita saappaita – toisen ihmisen jaloissa. Halusin tulla hyväillyksi pitkillä kauniilla kynsillä – toisen ihmisen hyväilemänä. Halusin suudella toisen ihmisen punattuja, hohkaavia huulia.

Uusi maailma avautui minulle, kun sallin itseni alkaa kokea näitä samoja asioita aktiivisen toimijan näkökulmasta, eikä vain ulkopuolisena haluajana. Tyköistuvat, korkeakorkoiset saappaat omissa jaloissani ohjaamassa lantiotani keikkumaan askeleiden tahtiin. Pitkät, kauniit kynnet omissa käsissäni lisäämässä dramaattisuutta joka eleeseeni. Omat huuleni, punaiset ja kiiltävät – kuin sulaa muovia. Sain nyt itse kokea kaikki ne elämää suuremmat tuntemukset ja merkitykset, joita olin näiden asioiden aina kuvitellut käyttäjälleen aiheuttavan. Nämä elämykset olivat kuin olivatkin vielä voimakkaampia ja moniulotteisempia, kuin olin aiemmin osannut edes kuvitella.

Tunnistan siis, että fetissini liittyvät pääsääntöisesti asioihin, jotka ovat kulttuurissamme naiselliseksi tyypitettyjä. Olen kuitenkin pohdintojeni myötä ja tunteitani tutkimalla tullut siihen tulokseen, että viehtymykseni liittyy lähes yksinomaan näihin fetisseihin, eikä ole niinkään sidoksissa sukupuoleen. Olen siis tunnetasolla hyväksynyt, että seksuaalisesti orientoitunut mm. kulttuuriseen rakennelmaan naisellisuudesta ja erityisesti tiettyihin elementteihin, jotka tämän rakennelman muodostavat. Nautin, kun saan kokea tuon rakennelman haluni kohteena sekä omana luomuksenani itse muuntautumalla.

Transvestisuus on omalla kohdallani siis hieman harhaanjohtava sana, sillä en ajattele meikatessani ja pukeutuessani muuntautuvani naiseksi. Minusta tulee pikemminkin fetissifantasia; itseäni kiehtovilla merkityksillä täyteen ladattu hahmo, joka ilmentää kaikkea sitä kulttuurista nukkaa, joka on matkan varrella seksuaalisuuteni tarrapintaan tarttunut.

Täyteen ladattu

Vastuullisuudesta

Seksuaalisuuttani ohjanneet fetisistiset mielikuvat ja ideaalit ovat eittämättä tarttuneet minuun ympäristöstäni, mediasta , lukemistani sarjakuvista ja katsomistani elokuvista. Naishenkilöt ympärilläni, eräs sattumalta näkemäni Harley Davidson -juliste, Spice Girls, Madonna, Mary Jane Watson ja Gwen Stacy Hämähäkkimiehestä ovat kaikki osaltaan tehneet vaikutuksensa minuun.

Tämän blogin Tietoja-osiossa ja ensimmäisessä tekstissäni totean “Ihmisen seksuaalisuus on haavoituva ja altis vaikutteille. Siinä ei ole rationaalisia saati moraalisia suodattimia.” ja “Ihmisen seksuaalisuus läpäisee hänen koko elämänsä. Siksi se on mitä parhain lähde ymmärtää omaa itseä ja yhteiskuntaa ruohonjuuritasolla.” Nämä ajatukset ovat ohjanneet seksuaalisuuteni reflektointia. Toisaalta ne ovat oikeutus ihan kaikenlaisten seksuaalisten halujen tuntemiseen, toisaalta ne ohjaavat pohtimaan, säätelemään tunnetta järjellä ja ottamaan vastuuta omasta käyttäytymisestä.

Yksilöä ei mielestäni voi mitenkään vastuuttaa siitä minkälaiseksi tämän seksuaaliset halut kehittyvät. Seksuaalisuus alkaa kehittyä heti ihmisen syntyessä. Olemme läpi elämämme avoimia ja alttiita ja altistumme valtavalle määrälle erilaisia vaikutteita jo ennen kuin meillä on mitään kognitiivista kykyä käsitellä näkemäämme ja kokemaamme.

Vaikutteiden herättämät suuret ja vieraat tunteet voivat tallentua mieliimme ja kehoihimme epäselvinä, mutta sitäkin voimakkaampina muistoina. Vaikka näiden muistojen järkeily voi myöhemmin hälventää ihmisen tunteistaan ja tarpeistaan kokemaa hämmennystä, eivät itse tunteet ja tarpeet välttämättä muutu mihinkään. Emme voi siis itse kontrolloida sitä, mitä meistä seksuaalisesti tulee. Voimme vaikuttaa vain siihen, miten päätämme sen suhteen toimia.

Nais- ja mieskuvani kehittymisestä

Naista joka yhteydessä seksualisoiva viihdeteollisuus vääristää käsityksiämme naisten ja miesten rooleista, sekä naiseudesta ja miehuudesta yleisesti. Olemme turtuneen tottuneita esitystapaan, jossa nainen nähdään heteromiehen halun kohteena lähes kontekstista riippumatta. Musiikkivideot, elokuvat, videopelit, sarjakuvat ja mainokset ovat olleet tätä sisältöä pullollaan koko ikäni. Tämän ilmiön osavaikutukset on helppo havaita mm. naisten ulkonäköpaineissa ja esineellistävässä sävyssä, jolla naisista puhutaan monesti miesten kesken.

Kun haluamme katsella mediasisältöjä, joudumme siis usein tekemään sen himokkaan heteromiehen linssien läpi – halusimme tai emme. Tämä esitystapa tunnetaan nimellä male gaze ja se on ollut vahvasti läsnä myös useissa vaikutteissa, joiden muistan myötävaikuttaneen saapasfetissini kehittymiseen. Arvelen, että ainakin osittain tästä esitystavasta johtuen olen alkanut assosioimaan seksuaalista halua herättäviä merkityksiä asioihin, joilla sitä ei välttämättä itseisarvoisesti ole.

Olen aina ollut ympäristölleni herkkä ja altis vaikutteille. Lapsena erilaiset fantasiamaailmat kaappasivat minut helposti mukaansa ja tykkäsin leikkiä eläytymistä ja mielikuvitusta vaativia leikkejä pitkälle teini-ikään. Äitini tunnisti tämän puolen minussa ja meillä käytiinkin paljon keskusteluja siitä, ymmärränkö mikä TV:ssä näkyvistä asioista on totta ja mikä ei. Erityisesti tätä keskustelua käytiin musiikki-TV:n superseksikkäistä naisartisteista ja musiikkivideoista jotka esittivät naisen ja miehen välistä vuorovaikutusta pornomaisiin stereotypioihin nojaten.

Siinä missä jotkut kulttuuriset ideaalit ovat siis muodostuneet minulle fetisseiksi ja ohjanneet seksuaalisuuteni kehitystä, eivät ne ole dominoineet nais- tai mieskuvani kehittymistä. Uskon, että tähän on vaikuttanut ehkäisevästi kolme merkittävää tekijää, joista ensimmäinen on yllämainittu kasvatus.

Toinen tärkeä tekijä on ollut oma herkkyyteni ympäristölle. Se on tehnyt minusta alttiin myös muille kuin seksuaalisille vaikutteille. Kun katselin ympärilleni lapsena, näin kaikenlaisia ihmisiä – eri ikäisiä, eri kokoisia, eri muotoisia, eri värisiä, eri kykyisiä, eri vointisia, eri taustoista, omine ilon- ja surunaiheineen, omine haasteineen, jokainen omia taakkojaan kantaen. Ihmiskäsitykseni on muovatunut pitkälti tosielämän vuorovaikutusten varassa ja vaikka olin jo varhaisteininä voimakkaan seksuaalinen, tiedostin että – kuten ne musiikkivideot televisiossa – fetisistiset seksuaaliset haluni olivat jonkinlaista fantastista näytelmää, eivät arkista toisten ihmisten kanssa jaettua todellisuutta.

Kolmas tärkeä tekijä on lähes elämäni läpi kestänyt seksuaalisuuteni reflektointi. Havaitsin jo hyvin varhain että seksuaaliset haluni poikkeavat valtavirrasta ja siitä, mitä oli totuttu pitämään normaalina. Tarve ymmärtää ja ilmaista itseäni on saanut minut vuosien varrella kysymään itseltäni kriittisiä kysymyksiä, kyseenalaistamaan halujeni sopivuutta ja miettimään halujeni myötä syntyvien asenteiden vaikutuksia muihin ihmisiin. Kova itsenäinen työ on kantanut hedelmää siinä mielessä, että tänä päivänä ymmärrän ihmisen seksuaalisuuden monimuotoista ja monimutkaista luonnetta, ja tiedostan miten oma seksuaalisuuteni vaikuttaa ajatteluuni. Tunnistan omat henkilökohtaiset mieltymykseni ja osaan pitää ne erillään arvoistani ja yleisestä nais- ja mieskuvastani. Ennen kaikkea ymmärrän, että kaikilla ihmisillä on tarve ja oikeus tulla nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään.

Vastauksia kysymyksiin

Tämän kevyen alustuksen jälkeen vastaan siis alussa esille nostamiini usein esitettyihin kysymyksiin.

K: Onko tämä transhahmosi Wanda oman naisihanteesi mukainen?

V: Ei varsinaisesti. Naisihanteeni mukainen nainen on kuka tahansa sydämeltään hyvä, ajattelussaan kriittinen ja toiminnassaan vastuullinen ihminen, joka kokee olevansa nainen. Näiden ehtojen puitteissa hän voi pukeutua ja olla aivan kuten lystää.

Wanda olen minä. Wanda on fetissieni inkarnaatio, joka ulkoisella olemuksellaan tekee näkyväksi sen, mitä minä olen kasvanut pitämään viehättävänä. Olen imenyt vaikutteeni monella tapaa vinksahtaneesta kulttuurista, eikä minulla ole mitään syytä ajatella, että mieltymykseni olisivat jollain tapaa ihanteellisia. Ihmisiä ei tulisi arvottaa millään tapaa ulkoisten ominaisuuksien perusteella.

Lisäksi ajatus siitä, että minun henkilökohtainen mieltymykseni pitäisi olla joku yleinen standardi on täysin absurdi ja arvojeni vastainen.

K: Eikö Wanda stereotyyppisessä seksikkyydessään ole ristiriidassa feminististen asenteidesi kanssa?

V: Ei ole. Ymmärrän kysymyksen niin, että minun ajatellaan toiminallani tavoitteellisesti vahvistavan ajastusta “tältä Oikean Naisen(™) tulee näyttää”, mutta kuten edellisestä vastauksestani käy ilmi, tämä on ihan hupsu lähtökohta tulkita tekemisiäni.

Drag-taidehan on sisimmässään kapinaa ahtaita sukupuolirooleja vastaan. Kärsin koko nuoruuteni itseilmaisukeinojen puutteesta. Miksi hitossa yrittäisin pakottaa muita ihmisiä vastaaviin ahtaisiin muotteihin?

Minulle feminismi tarkoittaa mm. sitä, että kukaan (esim. miehet, valtio, työpaikat tai toiset naiset) ei enää yritä sanella naisille mitä naiseus on, miten naisen tulee käyttäytyä ja pukeutua. Sama ajatus laajenee myös muihin vähemmistöihin ja meihin miehiin. Eli jos kuka tahansa nainen, mies tai muunsukupuolinen henkilö haluaa näyttää Wandalta tai miltä tahansa muulta, niin hän seuratkoon intohimoaan vapaasti. Meidän muiden ei tulisi olettaa mitään hänen motiiveistaan, ajatuksistaan tai arvoistaan sen perusteella.

K: No mutta entäs kun Wanda on juuri tämän vinksahtaneen male gaze -kulttuurin aikaansaannos? Etkö muka itse esiintymällä altista toisia ihmisiä juuri samoille vaikutteille, jotka ylläpitävät tätä kulttuuria?

V: Me ihmiset synnymme, elämme ja kuolemme osana kulttuurimme jatkumoa. Otamme vaikutteita olemassa olevasta, muokkaamme sitä itsemme näköiseksi ja jätämme jälkemme. Minä olen altistunut tietynlaisille vaikutteille ja omaksunut ne. Mielenterveyteni kannalta minulle on myös tärkeää pystyä nauttimaan seksuaalisuudestani ja ilmaisemaan itseäni. Miten sen teen, on tässä mielestäni ratkaisevaa.

Tämän blogin kuvat ja julkinen esiintymiseni Wandana ovat ehkä pintapuolisesti paljolti samanlaisia kuin, ne vaikutteet joista olen itse ammentanut. Esitän nämä asiat kuitenkin radikaalisti eri valossa, kuin missä olen ne omaksunut. En yritä esimerkiksi väittää, että Wandan olemus olisi tavoiteltava tai sen koommin paheksuttava. Se on yksi sallittu mahdollisuus lukemattomien muiden joukossa.

Jos toimintani herättää sinussa voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen, on sinulla tällöin henkilökohtainen tulokulma keskusteluun, jota pyrin herättämään kulttuurimme fetisistisestä luonteesta, kaksinaismoralismista, seksuaalikasvatuksesta, ihmisistä aistillisina ja alttiina olentoina sekä rakenteista, jotka ovat jäykkyydessään ihan pihalla tästä kaikesta. Osallistu keskusteluun niin voit muuttaa toisia ihmisiä, itseäsi ja ympäröivää maailmaasi.

Olen varma, että kestävää kulttuurinmuutosta ei saada aikaan peittelemällä ja vaikenemalla, vaan nimenomaan tutkimalla ja ymmärtämällä aiempia vaiheitamme ja oppimalla virheistämme. Jokaisen henkilökohtainen kokemushistoria on eräänlainen tallenne kulttuurin vaikutuksista yksilöön. Tuon omani julki, jotta voisimme yhdessä oppia siitä.

Feminismi näyttää myös tältä.

K: Monet näistä kuvistasi ovat suoraan sanottuna huorahtavia. Ajatteletko, että tällainen nainen on kaunis?

V: Tässä tulkitsen, että sanaa “huora” käytetään häpäisemistarkoituksessa. Tällaissa viitekehyksessä tyypillisesti huorahtavaa on, kun nainen ilmaisee seksuaalisuuttaan avoimesti ja antaa kiihkonsa näkyä. Tällaista toimintaa ovat esimerkiksi oman kehon häpeilemätön koskettelu ja esittely sekä kameralle annetut kutsuvat katseet. Ne ovat sanattomia viestejä siitä, että ihminen on oman seksuaalisuutensa kanssa sujut ja halukas tutkimaan ja ilmaisemaan sitä vapaasti.

Sanan “huora” käyttäminen häpäisemistarkoituksessa on naisia yleisesti rajoittava kontrollin keino ja kieltäydyn validoimasta sen merkitystä. Seksuaalisuuden ilmaisemisessa, seksin vapaassa harjoittamisessa tai myymisessä ei ole mitään häpeällistä. Jokaisella ihmisellä on sukupuolesta ja muista ominaisuuksista riippumatta oikeus ilmaista ja harjoittaa seksuaalisuuttaan aivan kuten haluaa, niin kauan kuin se on turvallista, järkevää ja suostumuksellista, eikä riko toisten ihmisten oikeuksia.

Vastatakseni itse kysymykseen: kyllä. Seksuaalisesti itsevarma, oman halunsa ja tunteensa avoimesti näyttävä ihminen – nainen, mies tai muu – on ehdottomasti yksi kauneimmista asioista mitä tiedän.

Helsingin Kaupunginteatterissa on esityksessä parhaillaan suomalainen toteutus maailmanlaajuisesta menestysmusikaalista Kinky Boots. Broadwayn kautta maailmalle ponnahtanut musikaali perustuu samannimiseen brittiläiselokuvaan (2005), jonka inspiraationa puolestaan on toiminut tositarina feminiinisiä fetissikenkiä miehekkäisiin jalkoihin valmistaneesta Divine Footwear -brändistä.

Tarinassa nuori juppi Charlie Price perii vastentahtoisesti kenkiä valmistavan perheyrityksen, joka osoittautuukin olevan konkurssin partaalla. Lontooseen haikaillut Charlie joutuu palaamaan kenkätehtaalle pieneen kotikaupunkiinsa Northamptoniin. Uusi hartioita painava vastuu ja drag queen Lola mullistavat Charlien selkeältä näyttäneet suunnitelmat ja ajavat hänet raivaamaan oman polkunsa.

Sain itse kokea tämän esityksen 21.9. Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä ja se löi minut aivan ällikällä. Mainittakoon, että en ole mikään musikaalien suurkuluttaja. Edelliset musikaalikokemukseni ovat alakouluikääni sijoittuneet The Lion King (Lyceum Theatre, Lontoo) ja West Side Story (Jyväskylän Kaupunginteatteri). Tältä vertailupohjalta uskallan kuitenkin väittää, että suomalainen musiikkiteatteri ei enää kalpene suuren maailman menon rinnalla.

Syvyyttä hiotusta tekniikasta

Kinky Bootsin toteutus oli jotain uskomatonta ja haluan heti todeta, että kokemuksen välittymiseen vaikutti merkittävästi huippuun viilatut perusasiat. Tekniset seikat kuten valot, äänentoisto ja miksaus, lavasteet ja niiden liikuttelu, näyttelijöiden vinhaa vaihtuvat mutta tarkkaan mietityt asemat lavalla olivat kaikki priimaa.

Uskon, että teknisten perusteiden kunnianhimoinen täydellisyyteen hiominen ja sitä myöten syntyvä vaivattomuuden illuusio ovat tehokas keino lumota katsoja. Suurien kokonaisuuksien hämmentävä sujuvuus ja sopivasti annosteltu aistiärsykkeiden tulva loivat taianomaisen tilan, jossa katsojana saatoin helpommin luopua ulkoisen havainnoijan roolista ja tulla todelliseksi kokijaksi, joka antaa näytelmän taiteellisten sisältöjen koskettaa ja muuttaa itseään.

Vaikka olen avoin, lähestyn yleensä varauksellisesti tilanteita joissa muut paitsi minä tietävät käsikirjoituksen ennalta. Suojelen näin itseäni turvattomilta tuntuvilta kokemuksilta, kuten huijatuksi tulemiselta ja säikähtätmiseltä. Heti aloituslaulullaan Kinky Boots sai minut kuitenkin laskemaan puolustukseni ja puhalsi katsomon ja lavan väliin vetämäni turvarajan olemattomiin. Tästä kiitos menee monille taustatoimijoille joita ei voinut lavalla nähdä.

Timanttisen teknisen toteutuksen ohella merkittävin Broadwayn tunnelmaa tuova tekijä olivat tietenkin upeat musiikkispektaakkelit. Jokainen laulaja oli valtavan taitava, äänet pysyivät puhtaina näyttävien koreografioiden kieputuksessa ja bändi soitti biisin peräjälkeen pieteetillä, josta kuului yhtäaikaa tiukka ja virheetön ote sekä sielukas, ilakoiva jamittelu.

Molempien pääosasolistien ääni oli voimakkuudessaan päräyttävä ja roolille uskottava. Charlien (Petrus Kähkönen) ääni oli puhdas ja koruton kuin isänsä veistämä kenkä kun taas Lolan (Lauri Mikkolan) kanavoima kokonaisvaltainen drag-olemus kaikui myös hänen äänestään.

Kaikkein vaikuttunein olin kuitenkin yhteislaulukohtauksista, joissa parhaimmillaan 30 ihmistä näytti peuhaavan omiaan yhtäaikaa luoden yhtä suurta kokonaisuutta. Tilaa ja lavasteita luovasti käyttäen yhteiskoreografiat viestivät liikkeellä laulujen keskeisiä sanomia täyttäen koko salin energiallaan. En voinut kuin silmät rehellisen pyöreinä hämmästellä kaikkien palasten yhteensopivuutta samalla kun soul-voimainen yhteisäänivalli painoi minut penkkiäni vasten.

Musikaali voitti elokuvan

Tarinansa puolesta Kinky Boots taipui paljon paremmin musikaaliksi, kuin elokuvaksi. Näin elokuvan viisi tai kuusi vuotta sitten, eikä se säväyttänyt minua juuri lainkaan. Sen hahmot jäivät pinnallisiksi, draaman kaari tuntui väkinäiseltä ja loppu oli arvattavuudessaan juustoinen kuin pizzatasku.

Näyttämöllä musikaalin vauhdissa ja jännitteissä hahmot määrittyivät olemuksensa myötä paljon kokonaisempina. Yksinään kevyeksi jäävä juoni oli sopivan yksinkertainen kuljetettavaksi laulujen avulla, jotka myös kuvasivat luovilla ja koskettavilla tavoilla elokuvassa latteaksi jääneitä hahmoja ja heidän välisiä suhteitaan. Myös tarinan naiivit piirteet ja lopun arvattavuus olivat täysin anteeksiannettavia piirteitä musikaalille.

Musikaaliversion suurin ansio oli katsojaa puhutteleva ote ja tarinaan kirjoitettujen sanomien tehokas mutta saarnaamisesta vapaa viestintä. Kokonaisuudessaan Kinky Boots olikin ihmisyyden ja rakkauden karnevaali, joka ei olisi voinut puhjeta kukkaan liian intensiivisen juonen kahlitsemana.

Kaikkineen Kinky Boots oli ilmiömäinen ja ainutlaatuinen kokemus ja annan sille täydet pisteet millä tahansa asteikolla.

Teatterin aulassa jokainen saa ikuistaa itsensä kinky-saappaissa. Suosittelen!

Fettarin metapohdintaa

Varsinainen arvostelu päättyi edelliseen kappaleeseen. Nyt ajattelin ruotia satunnaisia ajatuksia, joita Kinky Boots minussa kirvoitti.

Fetisistin, tai tuttavallisemmin fettarin, näkökulma elämään on aina fetissin vääristämä. Sanassa “vääristynyt” on kamalan negatiivinen kaiku, mutta viittaan sillä nyt epätasapainoon, joka voi olla niin negatiivinen kuin positiivinen tilanteesta riippuen. Tällaisia ajatuksia musikaalista heräsi saapasfettarille.

Kinky Boots keskustelee kenkien merkityksestä ihmiselle. Se nimeää konkreettisesti kolme eri kohtaa asenteiden jatkumolta:

  1. “Sehän on vain kenkä” – välinpitämätön tai korkeintaan käytännönläheinen asenne, joka ei kuorruta kenkää käyttötarkoitustaan suuremmilla merkityksillä.
  2. “Mitään kauniinpaa olla ei voi” – kengän esteettisen arvon korottaminen käytännöllisyyden rinnalle. Nämä sanat viittaavat tarinassa Price & Son -kenkiin, joita ei kylläkään kuvata kauniiksi kuin Herra Pricen oman konservatiivisen estetiikantajun puitteissa, mutta tällä ei sinänsä ole väliä. Väliä on asenteella – haluaako ihminen ylipäätään tunnustaa ja vaalia kengän esteettistä arvoa?
  3. “75 senttiä vastustamatonta reisille kuroutuvaa seksiä” – Lolan luoma mielikuva korkeakorkoisista reisisaappaista. Mielikuvan mehustelu viestii asenteesta, joka korostaa kengän symbolisia arvoja käytännöllisyyden kustannuksella äärimmäisyyksiin asti. Nämäkin saappaat on tehty käveltäviksi, mutta ennen kaikkea ne herättävät huomiota, provosoivat, kiihottavat!

Tämä vaikuttaa varmaan erikoiselta tavalta analysoida ihmisten ajatuksia, mutta jotain tämän kaltaista mitta-asteikkoa olen käyttänyt nuoruudessani, kun olen yrittänyt kuulostella ovatko keskustelukumppanini kanssani samoilla taajuuksilla. Tapa jolla puhumme jostain asiasta kielii siitä, miten asian näemme, mitä merkityksiä sille annamme ja mitä tunteita se herättää.

On toisaalta ihmeellistä ja hienoa ja toisaalta surullista, kuinka erilaiselta maailma näyttääkään riippuen siitä mitä asioita arvostamme ja vaalimme. Me ihmiset tuppaamme kuorruttamaan objektiivista todellisuutta useilla merkitysten kerroksilla, mutta se millaisia kuorrutuksia – eli todellisuuden tulkintoja – odotamme keneltäkin, on sidoksissa kulttuuriin ja ihmisten rooleihin.

Omista miehisistä rooleistani lähtöisin koin aiemmin mahdottomaksi puhua saappaista kiehtovana ja suuria tunteita herättävänä asiana. Siispä piilotin intohimoni ja pyrin puhumaan saappaista yhtä välinpitämättömästi kuin voileipäkekseistä tai paperipainoista. Samalla kuitenkin yritin vaivihkaa kartoittaa toisten ihmisten pukeutumiseen liittyviä asenteita ja tunnekokemusia näennäisesti neutraalein avauksin.

Olen siis aina tilaisuuden tullen varovasti tunnustellut olisiko keskustelukumppanin mahdollista ymmärtää, miten saappailla on niin erityinen paikka sydämessäni. Nuoruuteni ympäristössä en kohdannut juuri muuta kuin masentavan välinpitämättömiä asenteita. Saatoin joskus keskustella aiheesta pinnallisesti naispuolisten ystävieni kanssa. Perinteisten sukupuoliroolien valossa se oli vähemmän vaivaannuttavaa, kuin yrittää saada jotain irti murahtelevista jätkäkavereistani. Nekin keskustelut jäivät aina kuitenkin small-talkin tasolle, sillä matka saappaan esteettisen arvon tunnistamisesta voimakkaaseen sekusaaliseen fetissiin tuntui liian pitkältä ylitettäväksi aasinsillalla.

Päädyin lopulta kertomaan fetissistäni valikoiduille ystävilleni, mutta se oli vain sosiaalisesti kömpelöä ja itsekeskeistä purkautumista, joka ei synnyttänyt juuri sen suurempia keskusteluita. Ja kuinka se olisi voinutkaan? Ystäväni olivat varmaan ihan yhtä syvällä omissa tunne-elämänsä koukeroissa kuin minäkin tuolloin. Keskustelua syntyi pääasiassa niistä asioista, joihin molemmat osapuolet kykenivät samaistumaan.

Ajattelin tuolloin, että avautumiseni oli rohkeaa. Sosiaalisena mukautujana hyväksyin kuitenkin vallitsevat olosuhteet, enkä tohtinut edes kuvittella, että voisin itse seurata tätä poikkeuksellista intohimoani elämässä pidemmälle. Olen oppinut kyseenalaistamaan sosiaalisia normeja vasta aikuisiällä ja päästämään irti lyttäävästä itsekritiikistä ja toimintani jatkuvasta vartioimisesta vasta viime vuosina.

Niin vapauttavaa kuin tämä avoimuus minulle nyt onkin, olen samalla pettynyt ja vihainen itselleni etten uskaltanut seurata intohimoani aiemmin. Siinä missä olisin voinut olla esimerkillinen ja rohkea, päädyin epävarmuuksissani vain vahvistamaan kiusaamiskulttuuria, jossa omien mielenkiintojen seuraamisesta (eli “nörttiydestä” tai “outoudesta”) seurasi aina syrjintää ja ilkkumista. Kinky Bootsin Lolan tai kenen tahansa muun rohkeasti sydäntään seuranneen tarina saa minut aina reflektoimaan tätä.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuten sanonta kuuluu. Nyt itseäni ja ympäristöäni paremmin tiedostavana tämä blogi on vähintä mitä voin tehdä. Nyt olen lopultakin riittävän rohkea noudattamaan Lolan esimerkkiä: ei enää vaivaantunutta sopertelua, vaan suoraa puhetta. En vain maalaile mielikuvia, vaan näytän itseni kuten olen. Provokatiivista? Ainoastaan, jos omat käsityksemme ihmisenä olemisesta ovat ahtaita, emmekä halua julkisesti tunnustaa olevamme herkkiä, monitahoisia ja aistillisia olentoja.

Häpeästä ja hyväksynnästä

Yhdessä musikaalin keskeisimmistä kohtauksista Charile ja Simon keskustelevat isäsuhteistaan ja siitä, kuinka valintasi seurata omia intohimojasi voi tuottaa pettymyksen läheisille ihmisille, jotka odottivat sinulta jotain muuta. Tuo kohtaus kosketti minua kouriintuntuvalla tavalla.

Olen joutunut tämän teeman kanssa kasvokkain kaapistatulemiseni myötä. Se on ollut erityisen vaikeaa, koska fetisismistäni tuntema häpeä on voimakkaimmillaan niiden ihmisten seurassa, jotka ovat tunteneet minut pitkältä ajalta. Heidän kohdallaan on kertakaikkiaan hävettänyt myöntää, että olen taustalla ollut kokoajan jotain muuta kuin mitä olen antanut ymmärtää ja että olen niin kiinnostunut saappaista, pukeutumisesta, meikkaamisesta ja muista kulttuurisesti naisellisiksi tyypitetyistä asioista.

Eniten minua on hävettänyt, kuinka suuria tuntemuksia saappaat minussa voivat herättää. Se on tehnyt oloni haavoittuvaiseksi ja vialliseksi. Tuo häpeä on ollut paljon voimakkaampaa, kuin se mitä olen potenut sukupuolisten odotusten rikkomisesta ristiinpukeutumalla tai viehtymyksestäni vallanvaihtoon. Arvelen tämän johtuvan siitä, että saapasfetissini on perustavalaatuinen osa seksuaalisuuttani siinä, missä muut taipumukseni ovat pikemminkin sen johdosta kehittyneitä mieltymyksiä. 

Kohtaus päättyy kun Charile halaa Simonia sanoen “Tehdään saappaita”. Tuossa hetkessä koin olevani Simon, jota syleillään niin fyysisesti kuin henkisestikin. Nuo vuorosanat olivat erittäin minulle merkitykselliset, sillä häpeässäni ja fetissini piilottelussa sanasta “saappaat” on tullut minulle eräänlainen triggeri, joka saa minut varpailleni miettimään “EI KAI KUKAAN NYT VAAN AAVISTA MITÄÄN!?!?” Olen pyrkinyt työstämään tätä käyttällä tietoisesti sanoja “saappaat” ja “fetissi” aina tilaisuuden tullen, jotta en takertelisi ja kiertelisi aiheen ympärillä enää.

Tunnistan jatkuvasti janoavani tuota kohtauksen tuottamaa kokonaisvaltaista hyväksynnän tunnetta. Todennäköisesti tuo tarve ei tule ikinä tyydytetyksi, sillä aiempien elämänvaiheideni jättämä aukko ei täyty pysyvästi, vaikka sinne kaataisi kaikki läheisteni voimavarat. Pystyn onneksi kanavoimaan tarpeeni myös tuottavaan toimintaan, kuten tämä blogi. Olemalla yhä rohkeammin oma itseni, voin siis hoitaa tunnetarpeitani myös itsenäisesti.

Siispä olen päättänyt tehdä saappaista ja ihannoimastani fetissityylistä oman juttuni ja jatkaa elämää Lolan ohjeiden mukaisesti:

  1. Sä reilu oo
  2. Käy koulusi
  3. Hyväksy itses, niin sä hyväksyt muut
  4. Muista rakastaa
  5. Usko itseesi
  6. Kun sydämesi aukee muuttuu maailmasi.

Red is the color of sex and fear and danger and signs that say, ‘Do Not Enter.’ All of my favorite things in life!” – Lola. Tässä Jessica Rabbit -henkinen Kinky-Boots-lookini. Päästä varpaisiin punaista!

Muuntumisleikeistä maailman muuttamiseen

Lola varmaan komppaisi minua kun sanon, että oikeastihan olemme kaikki fetisistejä. Kuten aiemmin totesin, me ihmiset ynnäämme merkitysten kerroksia kaikkeen mitä koemme ja teemme – seksi, sekusaalisuus ja sukupuolisuus mukaan lukien.

Kysyttäessä kuvailen fetisismiä yleensä merkityskeskeisyydeksi: asioihin itse liittämiemme kuorrutusten tiedostetuksi sekä tiedostamattomaksi mehusteluksi. Mitä muutakaan me älylliset, mutta ympäristöllemme äärimmäiset alttiit ja herkät olennot voisimme?

Olisi ainoastaan kohtuullista, että tätä inhimillistä toimintaa kuvaava termi löytäisi tiensä arkikieleemme – tapaamme jäsentää jokapäiväisiä ajatuksia ja toimintaamme. Voisi olla, että tulisimme yhtä pykälää tietoisemmiksi itsestämme, kuten minullekin on käynyt.

Kokemus on opettanut minua uskomaan esimerkin kautta johtamiseen. Siksi pyrin itse olemaan kaipaamani muutos maailmassa. Voin muuntautua hetkellisesti pintapuolisesti naiseksi ja leikitellä seksuaalisuudella ja sukupuolisuudella, mutta tehdessäni näin heijastan ympäristööni sisälläni vuosien myötä tapahtunutta suurta henkistä muutosta. Tuo muutos on avoimuutta, rohkeutta, hyväksyntää sekä rakkautta ja upeat saappaani ovat kaiken tämän symboli.

Vaikka saisin osakseni arvostelua siitä, mitä teen pintapuolisesti, tiedän että kyse on jostain muusta. Kyse on nimittäin sellaisten valtarakenteiden hätähuudosta, joita olemme myötäilleet koko ikämme, vaikka olemme jo pitkään hiljaa tienneet, ettei niiden ylläpitämiseen ole pitäviä loogisia tai eettisiä perusteita.

Reisiäni pitkin kapuavat kirkuvan punaiset korkosaappaat lienevät näille rakenteille liikaa, mutta jos jokin rakenne on murtuva totuuden ja rakkauden alla, se ansaitsee murtua. Olkoon siis jokainen korkojeni kopsahdus murentava isku noiden rakenteiden perustuksiin.

These boots are made for walking
And that’s just what they’ll do
One of these days these boots are gonna walk all over you

-Nancy Sinatra

Julkaisin tämän sivuston ja kolme ensimmäistä tekstiäni huhtikuussa 2018. En ole saanut sen jälkeen yhtään uutta tekstiä aikaiseksi. Onhan minulla lukuisia luonnoksia eri aiheista, mutta niissä ei ole toistaiseksi mitään julkaisemisen arvoista.

Olen syyttänyt tästä luovuuden puutteesta lähinnä kaikkea muuta meneillään olevaa. Työni on hektistä, itselle asettamani tavoitteet liikunnan saralla vaativat omistautumista, ostin sähkörummut ja haluan harjoitella soittamista, vaimon kanssa vietetty aika on kaikkea tätäkin tärkeämpää.

Vaikka kaikki yllämainittu on totta, olisi minulla silti ainakin 2-4 tuntia aikaa kirjoittaa joka viikko. Mutta enpä ole kirjoitellut. Sen sijaan olen painiskellut motivaatio-ongelmien kanssa ja joutunut pyristelemään merkittävien ajatusten muodostamiseksi, vaikka kaikki valitsemani aiheet ovat minulle erittäin tärkeitä.

Mistä tämä sitten johtuu? Tämän bloginhan piti olla vapauttava ja voimaannuttava kirjoittamiskokemus. Minulla kesti hetki tajuta, että viime aikoina kokemani vaikeudet olivat nimenomaan seurausta julkitulon jälkeen kokemastani fiilisten lyttäyksestä. Suurempia yksityiskohtia paljastamatta muutamat ihmiset, joiden mielipiteitä ja hyväksyntää olin tottunut pitämään korkeassa arvossa, eivät olleet mielissään päätöksestäni kirjoittaa seksuaalisuudestani ja fetisseistäni julkisesti.

He yrittivät lannistaa minua vetoamalla lukuisiin eri syihin, jotka tuntuivat vaihtuvan sitä mukaa, kun kumosin heidän argumenttejaan vedoten omiin pohdintoihini ja tarpeisiini. Lienee selvää, että tuollainen argumentointi alkaa ennen pitkään tuntua vain listalta tekosyitä, joita keksitään ennalta valitun mielipiteen puolustamiseksi ilman minkäänlaista aikomusta harkita itse mielipidettä uudelleen.

Ymmärrän kyllä, että ensimmäinen kerta kasvokkain tämän asian kanssa tuntuu varmaan vaikealta. Todennäköisesti tyrmäsin totaalisesti minulle asetetut odotukset ja olettamukset ja tein sen tavalla, jota nämä ihmiset eivät kykene arvostamaan.

Tästä huolimatta näiltä ihmisiltä on ylimielistä odottaa, että noudattaisin heidän neuvojaan. Jos he eivät kykene itse käsittämään, miksi tämä radikaali avoimuus on minulle tärkeää eivätkä edes kuuntele, kun yritän selittää, niin he eivät todellakaan ole asemassa, josta käsin minua voisi neuvoa. Pikemminkin nuo “neuvot” tuntuvat minua päin heitetyiltä ennakkoluuloisilta mielipiteiltä. Mikä pahempaa vielä, sivuuttaessaan tarjoamani kontekstin, he päätyvät säälimään tunteitani ja tulkitsemaan tekojani vastuuttomina ja epätoivoisina avunhuutoina.

Ring ring! Pyllynne soittaa. Se pyysi vetämään pään ulos. Tämä viesti menee teille kaikille, jotka holhoatte toisia ihmisiä heidän päätöksistään. Se ei ole teidän asianne. Uskotteko – ihan tosissanne – että te tiedätte paremmin kuin asianomainen henkilö? Siis se henkilö, joka on pyöritellyt päätöksen taustoja päässään koko elämänsä ajan ja punninnut kaikki mahdolliset julkitulemisen seuraukset. Henkilö, joka keräsi kaikki voimansa ja rohkeutensa tehdäkseen elämänmuutoksen, jonka myötä hän lopulta voi tuntea itsensä eheäksi. Jos uskotte, niin menkää huoneeseenne miettimään älkääkä tulko ulos ennen kuin olette oppineet hieman kunnioitusta ja nöyryyttä kanssaihmisiänne kohtaan.

Ehkäpä tämä riittää. En halua velloa suuttumuksessa, mutta en myöskään voi olla provosoitumatta, kun joku yrittää vaientaa minut heti ensimmäistä kertaa ääneen päästyäni.

Tämä blogi jatkaa loistokkaalla tiellään ja sinä voit joko hyväksyä sen tai lähteä menemään, koska vastaan taistelelminen on hyödytöntä. Onhan tämä kulunut juonikuvio, mutta kaapista ulos tuleminen ja siihen liittyvän vastustuksen kokeminen herättää minussa valtavan tarpeen pullikoida ja kantaa ylpeästi näitä asioita joista minun käskettiin vaieta.

Siispä tehtäköön selväksi, että rakastan saappaita, käsineitä, nahka-asuja, lateksia, PVC:tä, meikkejä, pitkiä kynsiä ja pitkälti kaikkea mitä tämä sairas kulttuurimme tuputtaa meille naisellisena. Rakastan vastaavasti lihaksia, miehekkyyttä ja voimaa. Voisin perustellusti väittää, että minulla fetissi binääriseen dynamiikkaan (kuten monella muullakin, vaikka siitä harvoin puhutaan tähän tapaan)! Ratsastusasut ovat upeita. Oikeastaan mikä tahansa fetisöitävä asia, mitä henkilö kantaa itsetietoisesti ja karismaattisesti on seksikäs. BDSM, nöyryyttäminen ja kiusoittelu ovat upeita vuorovaikutuksen muotoja. Jos jonkin esineen voi tunkea suuhun, on se mahdollisesti kiinnostava.

Niin paljon fetissejä, niin vähän aikaa. Ehkä kuitekin kerkeän käsittelemään niistä useimmat ennen kuin kuolen, Internet kaatuu tai joku muu katastrofi estää minua kirjoittamasta.

Olen optimistinen, että tällainen höyryjen päästely kasvattaa tuottavuutta. Kuukausia kestäneen epäilyn ja itsesensuurin aikana en kyennyt tuottamaan yhtä ainoaa johdonmukaista kappaletta. Tämän tekstin kirjoitin tunnissa, junassa, käyttämättä juuri lainkaan askelpalautinta.

herutus2
Ai niin! Rakastan myös itseäni. Et hyväksy vai? Tuu päälle vaan.

Kovasta tarpeesta huolimatta itsestäni kirjoittaminen ei ole minulle helppoa. Tuntuu, että joku rehellisyyden ja intiimiyden taso on yhä tavoittamatta. Kevennykseksi kokeilen hieman kevyempää tyyliä. Hurraa! Aion seuraavaksi vain fiilistellä, mitä kaikkea hyvää fetissini ovat elämääni antaneet. Täältä pesee kuvien kera!

  1. Oma kokemus erilaisuudesta on tehnyt minusta ymmärtäväisen ja hyväksyväisen

    wp-1519655806862..jpgTämä kokemus yhdistänee kaikkia ihmisiä, joiden tuntosarvet ovat syystä tai toisesta herkistyneet. Rakkaus on viisasta ja viha typerää. Yritän parhaani mukaan elää tätä ajatusta todeksi joka päivä.

  2. Olen oppinut tuntemaan itseni ja tulkitsemaan tuntemuksiani

    knowmyself_small
    Normista poikkeaminen on ajanut minut omien tunteideni ja tarpeideni perusteelliseen tutkimiseen. Tunnistan omat tunteeni ja hyväksyn ne ilman häpeää.

    Aina parikymppiseksi asti minulla oli vaikeuksia tunnustaa joitain seksuaalisuuteni piirteitä. Hämmennystä lisäsi se, että en hahmottanut seksuaalisuuteni eläväistä luonnetta. Vakaan identiteetin löytämiseksi pyrin keinotekoisesti lokeroimaan itseni, mutta kerta toisensa jälkeen huomasin kiinnostuvani asioista, joista en aiemmin ajatellut pitäväni.

    Olen aikuistuessani oivaltanut, että minulla ei ole mitään tarvetta määritellä itseäni sen kautta mistä en pidä. Päin vastoin, tiettyjen vakiintuneiden halujen ohella seksuaalisuuttani määrittelee parhaiten uteliaisuus ja alttius vaikutteille.

  3. Olen oppinut, että avoimuus ja rehellisyys luovat minulle kasvun mahdollisuuksia ja ihmissuhteisiini luottamusta

    pic3_smallJokainen kerta, kun olen keskustellut seksuaalisuudestani uuden ihmisen kanssa, on ollut jollain tapaa palkitseva. Parhaimmillaan se on lujittanut suhdettamme lisäämällä luottamusta ja saanut vastapuolen jakamaan jotain henkilökohtaista itsestään. Vähintäänkin se on avannut minulle uusia näkökulmia ja selventänyt minulle, miksi joidenkin ihmisten voi olla vaikea suhtautua näihin aiheisiin tai niistä avoimesti keskustelemiseen. Voidakseni edellyttää heiltä suvaitsevuutta, olen vastavuoroisesti pyrkinyt ymmärtämään heidän taustojaan ja näkökulmiaan.

  4. Itseni kohtaaminen on kasvattanut luonnettani

    kapula_small
    Itseni kohtaaminen ja siitä puhuminen on rohkeinta, mitä olen ikinä tehnyt. Kapuloituna on kivaa, mutta ainoastaan kun siihen ryhtyy omasta tahdostaan. Häpeän vuoksi vaikeneminen on eri juttu.

    Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti. Se on terveen itsetunnon edellytys. “Ihan sama mitä muut ajattelee” on tyypillinen lausahdus itsevarmana näyttäytyvän henkilön suusta. Olen toistellut tuota mantraa paljon itsekin, mutta se ei juuri koskaan ole ensisijainen reaktioni. Päinvastoin intuitiivisesti olen usein huolissani siitä, miten sosiaalisesti suosittuja tekoni ja sanomiseni ovat. Seksuaali-identiteettini on kuitenkin ensimmäisiä asioita jonka suhteen olen itsenäisesti oppinut tuntemaan oman arvoni.

  5. Tiedän täsmälleen, mistä tykkään ja osaan järjestää itselleni laatuaikaa

    omaa_kivaa
    Saappaita, käsineitä, nahkaa, pitsiä, koruja, meikkejä, jne. – viihdyn fetissieni parissa yksin tai yhdessä.

    Tykkään vapaa-ajallani luoda ja toteuttaa visioita itsekseni sekä vaimoni ja ystävieni kanssa. Olipa kyse sitten asukokonaisuuksien suunnittelusta, vaateostoksista, valokuvaamisesta, fiilistelystä, keskustelusta tai seksistä, fetissit voivat kuulua sekä arkeen että juhlaan.

  6. Olen ajattelevainen

    syvallinen_small
    Aikoinaan potemani syvät morkkikset, ovat osaltaan auttaneet vakiinnuttamaan ajattelutavan, jossa reflektoin itseäni jatkuvasti. Kyseenalaistan omia ajatuksiani ja tunteitani. Tarkastelen niiden vaikutuksia itseeni ja toisiin ihmisiin. Minusta on tullut taipuvainen itsenäiseen pohdintaan, sillä monet minua eniten askarruttaneet kysymykset ovat tuntuneet mielekkäiltä ja tarpeellisilta pohdinnoilta vain minulle.

  7. Toisaalta olen helppo, kun tietää mistä naruista vetää

    helppo_small
    Rakastajana ja seksikumppanina olen jossain määrin eksoottinen ja avoin lähes kaikelle. Toisaalta olen idioottivarma. Voimakkaimmat fetissini ovat kuin kiveen hakattuja.

  8. Minulla on voimakas visio, joka ruokkii mielikuvistustani ja luovuuttani

    visio
    Kukkuu!

    En toistaiseksi ole erityisen harjaantunut valokuvaaja tai malli, mutta rakastan valokuvaamista ja kuvattavana olemista. Kuvan avulla esineen sekä ihmisen voi esittää haluamassaan valossa ja minua kiinnostaa erityisesti fetissien kautta eroottiseksi tulkittavien puolien korostaminen. En keksi tehokkaampaa keinoa viestiä pääni sisuksia toisille ihmisille.

  9. Nautinto

    nautinto_small
    Pohjimillaan fetissien kanssa puuhastelussa on aina kyse nautinnosta. Kyse ei kuitenkaan useimmiten ole välittömästä seksuaalisesta tyydytyksestä, vaan pienistä ja suurista positiivisista fiiliksistä siellä täällä.

    Koen tulevani arvostetuksi ja rakastetuksi, kun vaimoni laittaa kauniit saappaat arkiselle ruokakauppareissulle. Tunnen vapautuvani, kun saan itse heittäytyä viimeisen päälle tyyliteltyyn maskuliiniseen tai feminiiniseen olemukseen. Tunnen yhteenkuuluvuutta kun suunnittelemme ystävien kesken bileasuja. Saan pieniä mielihyvän ja inspiraation piikkejä nähdessäni silmääni miellyttäviä asuja ja niitä itsevarmasti kantavia ihmisiä.

Tällaista tällä kertaa. Mitä fetissit ovat antaneet sinulle? Kerro kommenteissa! Vastaavasti kommentteihin voi jättää

  • omat tarinat
  • kaikki hyvät, pahat ja neutraalit huomiot tekstistä
  • aihetoiveet
  • omat näkemyksesi aiheesta
  • kysymykset.

Yksi tyypillinen fetisimiin liittyvä ennakkoluulo olettaa, että voimakkaan fetissin omaavan ihmisen elämänhallinta ontuu. Hän hypistelee salaa toisten ihmisten omaisuutta. Hän kyttää ja kyylää ihmisiä julkisilla paikoilla ja tirkistelee heidän yksityishetkiään. Hän ahdistelee ja rikkoo toisten ihmisten koskemattomuutta. Hänen taloutensa on kuralla, koska hän käyttää kaikki rahansa fetissiobjektien haalimiseen. Rahojen loputtua hän sortuu varastamiseen. Käytännössä hän on valmis hylkäämään moraalinsa ja ihmisyytensä tätä kyltymätöntä tarvetta tyydyttääkseen.

Fetisistit esitetään pop-kulttuurissa usein tämän tapaisina hyypiöinä. Joissain elokuvissa fetisistit ovat valmiita vaikka tappamaan saadakseen haluamansa (Blue Velvet, Silence of the Lambs, Pulp Fiction, Perfume). Toki elokuvien dramatiikka on yleensä arkielämään nähden liioiteltua, mutta se onkin omiaan vahvistamaan tuomittavia mielikuvia. Pääasiassa viihdeteollisuus tarjoaa hyvin kapean ja värittyneen näkökulman fetisismistä, joka kannustaa usein myös tuomitsevuuteen liittämällä fetisismin muilla tavoin epämiellyttäviin ja vaarallisiin ihmisiin.

gimp
Pulp Fictionin klassinen gimp-kohtaus. Zed arpoo kenet raiskataan ensimmäisenä. Mitä ihania ihmisiä! [1]
Itse voimakkaita fetissejä omaavana, mutta elämäni hallitsevana ihmisenä ihmettelen miksi fetissin omaaminen kulkisi käsi kädessä matalan moraalin ja sumentuneen oikeustajun kanssa? Yllätysuutinen: ihmisellä voi olla yhtä aikaa runsaat ja monipuoliset seksuaaliset halut sekä hyvä empatiakyky, arvostus toisia ihmisiä ja heidän oikeuksiaan kohtaan sekä muita periaatteita jotka eivät välttämättä suosi ensisijaisesti hänen itsekkäitä halujaan.

Toki kaikki ihmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan tavoilla, jotka oikeuttavat heidän tottumuksensa ja toiveensa. Kaikki ovat tämän taipumuksen suhteen kuitenkin samalla viivalla, eivätkä fetisistit eroa sen suhteen muista. Jos emme aikuiseksi kasvaessamme harjoittelisi toisten ihmisten ja yhteisten sääntöjen huomioimista, eläisimme niin sanotusti pellossa.

Motiivi ei tee ihmisestä pahaa. Sen sijaan se asettaa hänet häntä määrittelevän moraalisen valinnan eteen. Tehdäkö häikäilemättömästi itsekkäiden mielitekojen mukaisesti, vai huomioidako toisten ihmisten perusoikeudet. Mieleltään terveelle ja yhteiskuntaan sosiaalistuneelle fetisistille tällaiset valinnat ovat itsestäänselviä, eikä niitä tarvitse edes tietoisesti miettiä. Et varmaan itsekään varastaisi karkkipussia ohikulkijalta hetkellisen himon iskiessä. Yhtä hyvin voisi ajatella, että ihmiset yleensäkin haluaisivat toteuttaa kaikki lihalliset himonsa riippumatta siitä, miltä se vastakkaisesta osapuolesta tuntuu. Itsekkäistä syistä toisen ihmisen koskemattomuutta loukkaavalla henkilöllä on todennäköisemmin puutteellinen oikeustaju ja/tai olematon empatiakyky.

Fetissikin voi olla motiivi, mutta se ei selitä häiriökäytöstä. Sen sijaan todellista mielenvikaisuutta on halu ja kyky nauttia tilanteesta, joka on muille osapuolille pelkästään vastenmielinen. Käsitys oikeasta ja väärästä on tietenkin kulttuurisidonnainen, joten selvennettäköön, että kirjoitan tätä länsimaisessa demokratiassa (tarkemmin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa) varttuneen silmin.

Haluan myös alleviivata, että fetissi ei ole pakkoajatus (ks. määritelmät [2,3]) . Lähtökohtaisesti se on vain halujen kytkeytymistä johonkin asiaan tai esineeseen. Voimakas fetissi voi kehittyä pakkomielteiseksi, mutta niin voi seksi muutenkin kuten moni muukin asia. Suoraa yhteyttä näiden asioiden välillä ei ole.

En osaa arvioida kuinka moni todella ajattelee, että fetisistit olisivat säännönmukaisesti alussa kuvatun kaltaisia. Ei varmaan kovin moni. Täytyy myöntää, että tuntuu hupsulta argumentoida näin vakavasti noin ummehtuneita oletuksia vastaan. Jotain sellaista fetisismiin kuitenkin liittyy, että siitä puhutaan julkisesti verrattain vähän ja tässä puhumattomuuden ilmapiirissä mitä hullunkurisimmat väärinkäsitykset saavat tilaa kehittyä ilman oikaisua.

En yritä väittää, että fetisismi olisi nyky-yhteiskunnassa täysin ongelmaton ilmiö. Pyrin kriittisessä tarkastelussani arvioimaan tätä ilmiötä sellaisena kuin se on, hyvine ja vaikeine puolineen. Tulen kirjoittamaan vielä useita tekstejä fetisismiin liittyvistä ongelmista, mutta tässä haluan keskittyä yhteen, mistä monet ennakkoluulot saavat alkunsa.

Asiaan perehtyneenä sekä lukuisien fetisistien kanssa keskusteluja käyneenä tiedän, että varsinkin matalan kiinnijäämisriskin moraalisesti kyseenalaisia tekoja tapahtuu oikeasti fetissien motivoimana. Viittaan tällä nyt lähinnä toisten omaisuuteen kajoamiseen. Eräs tietämäni henkilö masturboi koko teini-ikänsä hyväillen itseään siskonsa nahkatakilla. Toinen sai esiteininä ensimmäisen orgasminsa vetäessään salaa ystävänsä äidin korkosaappaat jalkaan. Kolmas lainaili muiden perheenjäsenten pikkuhousuja ja neljäs kääriytyi äitinsä sadetakkiin imppailemaan kumin hajua. Olen itsekin esiteininä kosketellut, nuuhkinut ja jopa nuollut minulle kuulumattomia saappaita tilaisuuden tullen ja olen vuosien saatossa jutellut useiden ihmisten kanssa, joilla on vastaavia kokemuksia.

Tällaisia tekoja tuntuu tapahtuvan ainakin nuorten esine- ja materiaalifetisistien keskuudessa, enkä yritä peitellä sitä mitenkään. Tämä on yksi syy sihen, miksi yhteisön tietämättömyyttä jäseniensä fetisseistä voidaan pitää autuutena. Julkitulleina nämä tapaukset olisivat näiden fetissiobjektien omistajien kannalta hyvin todennäköisesti vaivaannuttavia, mutta salassa pidettynä kaikkien osapuolien elämä jatkuu tyytyväisenä, eikä kenellekään tule paha mieli.

Mutta mihin nyt katosi se juuri äsken korostamani fetisistin moraali? Vastahan minä pääsin sanomasta, että mieleltään terve ihminen ei syyllistyisi fetissinsä motivoimana sen vakavampiin tekoihin, kuin muistakaan syistä. Pitäydyn kyllä sanomassani. Tekojamme punnitessamme arvioimme aina saatuja hyötyjä mahdollisia riskejä ja haittoja vastaan. Et varmaan varastaisi karkkipussia kenenkään kädestä, mutta saattaisit tehdä salavisiitin ystäväsi tai perheenjäsenesi pussille, kun tämä ei huomaa. Olet ehkä syönyt parhaat konvehdit rasian toisesta kerroksesta, ennen kuin muut ehtivät huomata. Ehkä olet ladannut jotain laittomasti netistä. Ehkä lainasit salaa isoveljen ostamaa pornolehteä. Ehkä tupakoit ja joit alkoholia salaa alaikäisenä. Ehkä et ole ikinä tehnyt mitään näistä. Kiltteys ja kuuliaisuus on yksilöllistä, mutta hyvin monet meistä ovat taipuvaisia oikeuttamaan itsellemme ylläkuvatun kaltaisia, vaikutukseltaan minimaalisia tai lähes uhrittomia kepposia ja rikoksia. Siispä arvelisinkin, että tällaisista teoista pidättäytyvä fetisisti ei myöskään lainaisi toisten omaisuutta omaan kivaansa. Itselläni ei ollut moraalista ongelmaa vohkia kaverilta karkkeja, siispä en myöskään halun iskiessä kokenut liian suurta ristiriitaa kokeilla, miltä jonkun toisen nahkasaappaat tuntuvat, tuoksuvat ja maistuvat.

Muistan pohtineeni jotain seuraavanlaista: “Sehän on uhriton rikos lainata toisen vaatteita tai käyttöesineitä hetken kestävään omaan kivaan, eikö? Jos kukaan ei saa tietää, ketään ei haittaa.” No ei se ihan niin yksinkertaista ole. Pahoittelut ilon pilaamisesta, menneisyys-minä. On melko selvää, että esineen omistajan kannalta on ikävää jos joku käyttää hänen omaisuuttaan omiin intiimeihin hetkiinsä.

En kuitenkaan halua nyt eksyä mihinkään eettisyyden metapohdintaan. On päivän selvää, että teini-ikäisen kiihkossa tekemä päätös ei ole mitenkään objektiivinen tai kaikista näkökulmista loppuun asti mietitty. Haluan vain avata tämän ilmiön luonnetta yksilön näkökulmasta.

Joku voisi ajatella, että teen kaikille karhunpalveluksen tuomalla tämän ilmiön päivänvaloon. Miksi edes kirjoitan tästä? Nautinko kiusaannuttavien ajatusten ja tilanteiden aiheuttamisesta? Ehkäpä, mutta se ei ole todellinen motivaationi. Oikeasti uskon, että fetisismin maine voi puhdistua vain ymmärryksen kautta, joka syntyy avoimen tarkastelun ja rehellisen pohtimisen ja viestimisen myötä. Olen lopenkyllästynyt häpeilyyn ja piilotteluun.

Miksi nuori esinefetisisti voi sitten olla taipuvainen kajoamaan toisten omaisuuteen? Ehkäpä kyse on siitä, onko nuorilla fetisisteillä vallitsevien normien puitteissa keinoja tutustua itseensä ja tutkia seksuaalisuuttaan. Kuvittele vertailun vuoksi yhteiskunta tai yhteisö, jossa seksuaalisuuden ilmaiseminen ja seksin harrastaminen on olisi kiellettyä kaikkinensa. Montakohan lainkuuliaista ihmistä siellä olisi? Todennäköisesti ihmiset toteuttaisivat itseään juuri niin paljon ja niillä keinoilla, jotka olosuhteiden puitteissa olisivat mahdollisia. Sitten kognitiivisessa dissonanssissa kilpaa kieltäisivät kaiken ja paheksuisivat toisiaan.

Jokaisella nuorella on tarve tutustua omaan seksuaalisuuteensa. He tutkivat ja ihmettelevät omia kehojaan, ajatuksiaan ja halujaan. Seksuaalisuudeltaan valtavirrasta poikkeavalla on vain keskimääräistä enemmän ihmeteltävää ja vähemmän saatavilla olevia vastauksia. Koulussa annettava seksuaalivalistus ja nuorisolle tarkoitetut tietolähteet antavat vastauksia moniin kysymyksiin ja auttavat lieventämään hämmennystä. Seksuaalivähemmistöille valistus voi toimia kuitenkin kaksiteräisen miekan tavoin; siinä missä nuorelle pyritään vakuuttamaan, että hänen läpikäymänsä muutokset ja tuntemukset ovat normaaleja, voidaan implisiittisesti välittää hyvin kapea mielikuva siitä, mikä on normaalia sekä ajatus siitä, että normaalius olisi seksuaalisuuden suhteen tavoiteltava ihanne.

Onneksi maailma muuttuu hurjaa tahtia. Vallitsevat asenteet muuttuvat suvaitsevaisemmiksi samalla kun saatavilla olevan tiedon määrä kasvaa. Pelkästään valistusmateriaalien pohjalta voisi arvella, että tämän päivän teinit ovat jo merkittävästi tiedostavampaa sakkia, kuin mitä oma ikäluokkani aikanaan. Toki valistajien omat, sekä nuoren sosiaalisissa piireissä vallitsevat asenteet vaikuttavat nuoren välittömään hyvinvointiin eniten ja ne voivat vaihdella suuresti. Kulttuurinmuutos on kuitenkin erittäin selvästi havaittavissa ja tänä päivänä nuori voi löytää luotettavaa tietoa ja vertaistukea internetistä (taipumuksistaan riippuen) hyvin helposti.

Internet ja taito pyyhkiä selaimen historia rantautuivat elämääni 12-vuotiaana. Olin tuota ennen ehtinyt potea morkkista aktiivisesti jo 2 vuotta pohtien olenko normaali ja kelpaanko tällaisena. Olin tilaisuuden tullen aina lukenut Suosikki-lehden Bees & Honey-seksuaalivalistuskynäpalstaa, jossa sukupolveni suosituin seksuaalivalistaja Eki vastaili huolestuneiden nuorten kysymyksiin. Eki kertoi noiden vuosien aikana varmaan 10 000 kertaa, että masturbointi on tavallista ja jopa kannustettavaa ja että seksuaalisten halujen herääminen ei katso ikää, vaan tapahtuu yksilöllisesti. Tämäkin tieto oli minulle alunperin hyvin huojentava, mutta ei vastannut suurimpaan huoleeni.

Aina välillä joku kertoi oikeasti poikkeavista kokemuksistaan ja tuolloin Eki yleensä huojentavasti kertoi, että kaikenlaiset fantasiat ja tavat masturboida ovat aivan okei, niin kauan kuin niistä ei koidu terveysriskejä. En kuitenkaan saanut täyttä mielenrauhaa, sillä silmiini ei ikinä osunut viestiä, jossa joku olisi avautunut kiihottuvansa jostain esineistä tai materiaaleista. En myöskään itse koskaan kirjoittanut, sillä häpesin asiaani ja pelkäsin jääväni kiinni.

Kun lopulta pääsin tonkimaan Internetiä, en osannut löytää asiatietoa fetisseistä ja fetisismistä ainakaan suomeksi. Ensimmäiset oloani todella huojentaneet asiat olivat jossain muinaisessa seksi-chatissa käymäni keskustelut erilaisista haluista, sekä pornosivustojen tuhansien videoiden laajuiset fetissikategoriat. “Kyllähän tätä jonkun täytyy katsoa, kerta tätä on näin paljon olemassa”, järkeilin.

Se kuinka syvältä kiven alta jokin tieto täytyy kaivaa on helppo tulkita sosiaalisena signaalina siitä, kuinka tabu kyseinen asia on. Kokemukseni ei todellakaan rohkaissut minua puhumaan tuntemuksistani tai ajatuksistani kenellekään. Olen kuitenkin tällainen hölösuu, että jo muutamaa vuotta myöhemmin rohkenin kertomaan fetisseistäni valituille ystäville. Tuosta ensimmäisestä avautumisesta asti jokainen on parantanut hyvinvointiani lisäämällä hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Sama tunne minua kai nytkin motivoi kirjoittamaan.

Vedetäänpä tätä ajatusvirtaa hieman yhteen. Ajattelenko siis, että parempi tieto ja ymmärrys ehkäisisivät nuoren esinefetisistin haluja kajota toisten omaisuuteen? En varsinaisesti, mutta parempi tieto ja ymmärrys luovat avoimempaa ilmapiiriä. Suuri osa fetisismiin liittyvistä ongelmista ovat seurausta salailuntarpeesta. Jos ei uskalla olla oma itsensä päivänvalossa, muuttuu itsensä toteuttaminen väkisin hämärähommiksi. Muiden silmissä fetisistin käytös on tällöin luonnollisestikin epäilyttävää. Avoimemmassa ilmapiirissä nuori voisi puolestaan uskaltautua puhumaan tuntemuksistaan esimerkiksi huoltajalleen. Seksuaalisuuden kehitystä tukeva huoltaja voisi keskustelun myötä vaikka tarjoutua ostamaan  nuoren kaipaaman esineen hänelle, tai muuten osoittaa hyväksyntänsä nuoren taipumukselle ja tukea häntä tarvittavin keinoin.

Näin aukikirjoitettuna ajatus kuulostaa utopistiselta, mutta en varsinaisesti keksi, miksi näin ei voisi olla. Kaikki keksimäni vasta-argumentit heijastavat hyvinvoinnille haitallisia ja vanhasta mallista opittuja hyssyttelyasenteita ja hyssyttely on tunnetusti perseestä.

videotogif_2018.01.25_13.59.58.gif
Aikuisen elämä on noin 100 kertaa helpompaa, kun voi rauhassa ostaa, olla ja tehdä mitä lystää. Helppohan siinä on antaa itsestään tasapainoinen ja sivistynyt kuva.

Onko sinulla fetissejä? Kommentoi alle. Vastaavasti kommentteihin voi jättää

  • omat tarinat
  • kaikki hyvät, pahat ja neutraalit huomiot tekstistä
  • aihetoiveet
  • omat näkemyksesi aiheesta
  • kysymykset.

Lähteet:

  1. https://giphy.com/gifs/michael-madsen-u7UQxy1lAcZPO
  2. https://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_fetishism
  3. https://www.ocduk.org/types-ocd

Olen saapasfetisisti. Kas siinä. Nyt se on julkista tietoa.

Mitä sitten?

“No ei yhtään mitään. Siinähän olet.” Kuuluu tolkullinen vastaus pääni sisällä ylipaisuneen paineen purkautumiseen.

Miksi moinen kiinnostaisi ketään? Enhän minä ole maailman napa. Jos arviointikykyni on jossain pettänyt, niin tässä. Koko elämäni ajan hautomani salaisuus on kasvanut merkitykseltään pääni sisällä naurettaviin mittakaavoihin. Todennäköisesti tämä tieto ei hetkauta ketään.

nobodycares

Keskustelu sisäisen Dennis Nedryni (kuvassa) kanssa auttaa onneksi palaamaan maan pinnalle.

Miksi tästä sitten täytyy puhua? Lyhyesti sanottuna siksi, että haluan yleensäkin puhua itselleni tärkeistä asioista. Omasta seksuaalisuudesta on vain useimmiten vaikea tehdä luontevaa aloitetta. Yleensä olen avoin ja puhelias, enkä varsinaisesti kaihda mitään puheenaiheita, mutta silti omasta aloitteesta avautuminen tuntuu keskustelukulttuurissamme vaikealta. Tästä huolimatta seksuaalisuuteni on vaikuttanut kehitykseeni, mielenkiintoihini ja valintoihini koko elämäni ajan ja pohdituttaa minua edelleen päivittäin. Jos minut haluaa todella tuntea, täytyy tästäkin asiasta tietää.

Blogin kirjoittaminen tuntuu sopivalta tavalta kertoa itsestäni; kenenkään ei ole pakko lukea tuotoksiani, mutta kaikki ovat tervetulleita tekemään niin. Huomaat ehkä paikoittain, että tämä ei ole minulle kovin helppoa. Taustalla onkin lähes elämäni mittainen häpeä ja epävarmuuden tunne, vaikka tiedostankin päässeeni helpommalla kuin moni muu.

Vapautta kunnioittavalle lukijalle tämä kaapista tulemisen Jaakobin paini voi näyttää hupsulta. Enhän minä tarvitse kenenkään lupaa omana itsenäni olemiseen. Oman sydämen purkamiseen tarkoitettu blogi ei tarvitse mitään erityistä oikeutusta.
Näin ajattelen itsekin, mutta sitten toisaalta taas pelkään. Pelkään tulevani leimatuksi. Pelkään, että sanoistani ja tekemisistäni tehdään virheellisiä tulkintoja ennakkoluulojen valossa. Pelkään, että tämä asia tai siitä julkisesti kirjoittaminen on läheisteni mielestä paheksuttavaa, ja että avoimuuttani yritetään jollain tapaa käyttää minua vastaan. Näistä riskeistä huolimatta uskon, että kirjoittaminen on sopiva keino edistää asiaani ja olen valmis hyväksymään sen seuraukset.

Nyt tämä tuskailu saa luvan riittää. Mennään asiaan ja aloitetaan perusteista.

Mikä on fetissi? Fetissi on henkilökohtaisesti koettu asia, esine, teko tai ele joka toimii seksuaalisena kiihokkeena[1]. Fetissien syntyä selittävä psykologinen teoria ei ole vakiintunut, mutta useita vaihtoehtoisia ja osittain päällekkäisiä selityksiä on tarjottu[2]. Nämä selitykset liittyvät mm. aikaisen lapsuuden alttiuteen ja assosiaatioihin[3,4], seksuaaliseen leimautumiseen[5,6] sekä klassiseen ehdollistumiseen ja poikkeamiin seksuaalisessa oppimisprosessissa[6,7].

Henkilö voi liittää fetissiinsä merkityksiä, jotka eivät liity siihen “sisäsyntyisesti”, vaan omien kokemuksien ja kulttuurillisten vivahteiden kautta. Esimerkiksi käytännön kannalta naisen nahkasaappaat ovat vain käyttöesine, jotka suojaavat ja lämmittävät jalkoja. Kaikilla vaatteilla ja esineillä on kuitenkin myös moninaisia symbolisia sekä esteettisiä merkityksiä ja niiden voidaan aina tulkita viestivän jotain. Nämä tulkinnat ovat loppuviimein subjektiivisia, mutta usein historian, sosiaalisten käytäntöjen ja viihdeteollisuuden ohjaamia. Itse herkistyin näille tulkinnoille jo varhain. Seuraavassa hieman omia kokemuksiani ja ajatuksiani.

Ihastuin hyvin nuorena julistekuvaan, jonka pohjalta tulkitsin saappaiden olevan naisellisuudessaan täysin ylivertainen vaate. Toistuvien (joskin valikoitujen) assosiaatioiden ja ärsykkeiden kautta tämä mielikuva vahvistui ajan myötä. Sukupuolen korostamisesta viehättyminen lienee hyvin tavallista, mutta saappaille antamani merkitys tässä asiassa on sattuman kautta poikkeavan suuri. Omasta seksuaalisuudestani tietoiseksi tulemisen myötä saappaisiin liittyvät haluni alkoivat lisääntyä ja monipuolistua. Pikkuhiljaa opin ymmärtämään myös pukeutumiseen kulttuurisesti liitettäviä merkityksiä ja aloin tarkkailemaan niitä. Havaintoni vallitsevista asenteista ja saappaiden merkityshistoriasta lisäsivät vettä myllyyn ja antoivat aihetta yhä suuremmalle kirjolle fantasioita. Tänä päivänä liitän saappaisiin mielikuvia käyttäjän itsevarmuudesta, oman vetovoiman tiedostamisesta, vahvuudesta ja vallasta.

En kuitenkaan halua tehdä oletuksia kanssaihmisistä heidän kenkävalintojensa perusteella. Tiedän, että harva saappaat syksyisenä arkiaamuna jalkaansa vetävä ihminen ajattelee itsestään tai kengistään mitään tämän tapaista (ainakaan näin voimakkaasti). Ensi reaktioni kauniit saappaat nähdessäni tapahtuukin tunnetasolla ja linkittyy paljon tätä pohdintaa primitiivisempään aivotoimintaan. Kaikki edellisessä kappaleessa kuvatut konkreettiset ajatukset ovat syntyneet pitkän ja hartaan itsetutkiskelun myötä. Ne perustuvat yritykseen ymmärtää muistojani fetissejä käsittelevän (epävarman) psykologisen tiedon pohjalta. Itse muistot ovat huomattavasti sumeampia ja tunnepitoisempia.

Todellisuudessa kaikki tapahtuu hyvin nopeasti. Saan ärsykkeen, huomioni terävöityy vaistomaisesti ja tunnen välitöntä kiihtymystä ja mielihyvää samalla kun uteliaisuuteni herää. Vaivaannuttavien tilanteiden välttämiseksi tämä reaktio kannattaakin useimmiten aktiivisesti peittää ja ohittaa. Sosiaalisen koodin tuntevana ihmisenä osaan sopeuttaa käytökseni tilanteeseen kuin tilanteeseen, mutta kuten jokainen ihastuksensa seurassa aikaa viettänyt tietää, voimakkaan viehätyksen vallassa tarvitaan lisäsuodattimia ja -energiaa tökerön käyttäytymisen ehkäisemiseen.

Ihailen niin matalia kantoja kuin korkeita korkoja. Upeat saappaat voivat olla rujot tai sirot. Pituutta voi olla säärestä aina korkealle reiteen. Ne voivat olla käytännölliset tai mahdottomat kävellä. Yksityiskohdilla tai ilman. Kuten hifistelyssä aina, tärkeintä on laatu.

Vaikka saappaat esineenä saavat mielessäni lähes mystisiä ominaisuuksia, saavuttavat ne todellisen potentiaalinsa vasta käyttäjänsä jaloissa. Kaikkein tärkeintä on, että käyttäjä kokee tyylin omakseen, kantaa itsensä ja sulautuu luonnollisesti yhteen saappaidensa kanssa. Ehkä hassua, mutta pinnallisesti puhuen ihminen on tällöin minusta kauneimmillaan.

Saappaat eivät ole ainoa fetissini ja tarkempi kuvaus halujeni kehityksestä olisi useamman oman tekstinsä mittainen aihe. Saappaat ovat kuitenkin ensimmäinen ja vahvin fetissini, joka on toiminut porttina suurelle kirjolle muita vahvoja ja lievempiä fetissejä. Fetisismi puolestaan on ajanut minut pohtimaan itseäni, toisia ihmisiä ja ympäröivää maailmaa jo hyvin pienestä pitäen. Toisaalta se ohjaa ajatuksiani, enkä voi päästä siitä irti kuin väkinäisesti hetkittäin. Toisaalta se on vaikuttanut mielikuvitukseni, esteettisyyteni, tunneälyni, empatiakykyni, sosiaalisten taitojeni, itsetuntemukseni, suvaitsevaisuuteni, avoimuuteni ja ennakkoluulottomuuteni kehitykseen mitä positiivisimmilla tavoilla. Saan kiittää fetissejä suuresta osasta hyviä piirteitäni.

Entä missä menee “tavallisen tykkäämisen” ja fetisismin raja? Valtavirrassa esimerkiksi tiukkoja farkkuja ja pitsisiä alusvaatteita pidetään yleisesti seksikkäinä. Fetisseistä aletaan tyypillisesti puhua vasta, kun seksikkäänä pidetty asia on riittävän harvinainen tai viehättyminen epätavallisen voimakasta. Halua koskettaa tiukoissa pöksyissä pullottavaa pakaran kumpua ei tarvitse selitellä sen suuremmin, mutta halua nuolla kaverin rannekelloa täytyy. Ymmärtääkseni kyse ei kuitenkaan ole eri ilmiöstä, vaan ainoastaan siitä, mitä olemme tottuneet pitämään normaalina.

Tavassa jolla sanaa “fetissi” yleensä käytetään on negatiivinen kaiku. Tämä on ymmärrettävää, sillä vasta vuonna 2011 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) päätti poistaa fetisismin tautiluokituksesta sadomasokismin ja transvestismin ohella Suomessa[8]. (Mainittakoon, että tautiluokituksessa fetisismi oli määritelty melko suppeasti “esinekohtaiseksi seksuaalihäiriöksi”.) Kansainvälisestä ICD-tautiluokituksesta fetisismi (kuten sadomasokismi ja transvestismikin) löytyy edelleen[9]. Ehkäpä siksi fetisseistä puhutaan yhä harvoin yleisesti hyväksyttyjen seksikkyysihanteiden yhteydessä.

Lihaksikkaasta vartalosta tai tisseistä viehättyvä ihminen ei todennäköisesti identifioidu fetisistiksi, mutta ensisijaisesti jaloista, käsistä tai vaikka sadeasuista viehättyvä todennäköisesti tiedostaa poikkeavuutensa ja on ehkä omaksunut fetissin käsitteen sanoittamaan halujaan. Fetisismillä ei kuitenkaan ole määritelmän mukaan mitään tekemistä halujen poikkeavuuden tai tavanomaisuuden kanssa[1]. Lieväkin kiihottuminen  vaatteista, asusteista, koruista, hiuksista, parrasta, statussymboleista, eleistä, toiminnasta, käytöksestä tai muista ruumiinosista kuin genitaaleista on fetisismiä, sillä pohjimmillaan ilmiössä on kyse seksuaalisen halumme kytkeytymisestä näille asioille antamiimme merkityksiin. Näin ajateltuna monilla ihmisillä onkin fetisistisiä fantasioita[2]. Onko kyseessä siis fetissi, vai tykkäätkö jostain asiasta muuten vaan? Jos toistuvasti viehätyt siitä seksuaalisesti, on perusteltua puhua fetissistä.

Haluan painottaa, että tämä ei ole mikään näennäisälykäs yritys normalisoida omia halujani ja argumentoida, että minäkin sovin valtavirran muotteihin. Ei. Sen sijaan yritän järkeillä, että puhumalla fetissesistä arkikielessämme oikein, voimme luoda keskusteluilmapiiriä joka tunnistaa erilaisten seksuaalisten halujen kirjon ja kohtelee niitä tasa-arvoisina. Lähellä valtavirtaa tai ei, jokaisen halut ovat yksilöllisiä ja jokaisella on niitä oikeus toteuttaa sikäli kuin se ei riko toisten ihmisten oikeuksia.

Seksuaaliset halut ovat usein aiheena tabu. Toisinaan hyvästä syystä, toisinaan ei. Tärkeyteensä nähden niistä puhutaan kuitenkin liian vähän. Ihmisen seksuaalisuus läpäisee hänen koko elämänsä. Siksi se on mitä parhain lähde ymmärtää omaa itseä ja yhteiskuntaa ruohonjuuritasolla. Seksuaalisuus on myös herkästi haavoittuva ja voi sisältää pahoja kipukohtia. Olisi valtava palvelus omalle hyvinvoinnillemme, jos uskaltautuisimme pohtimaan ja puhumaan seksuaalisuudestamme rohkeammin toistemme seurassa. Seksuaalisuudesta ja haluista voi nimittäin keskustella varsin neutraalisti ja asiallisesti. Ykstyiskohtaisuutta ja sävyjä voi säädellä tilanteen ja yleisön mukaan. Näin voimme jokainen rakentaa ihmissuhteisiimme lisää luottamusta, ymmärrystä ja hyväksyntää.

Väkisin vaikenemisesta seuraa pahimmillaan patoutumia, mielenterveysongelmia ja vahingollista häiriökäytöstä. Yhteiskuntamme on sitä sivistyneempi, mitä paremmin ymmärrämme itseämme, toisiamme ja luontoa. Ja pelkkä tietäminen ei riitä. Kulttuurinmuutos syntyy siitä, kun tietoa sovelletaan käytännössä. Ihmisyyteen liittyvistä ilmiöistä on siis kyettävä keskustelemaan avoimesti ja ennakkoluulottomasti.  Siitä tässä blogissakin on pohjimmiltaan kyse. Tavoitteenani on tehdä rohkeita ja hyvinvointia edistäviä avauksia niin yksilön kuin yhteiskunnan näkökulmasta, pientä huumoria ja monipuolista itseilmaisua unohtamatta.

“Nothing in life is to be feared, it is only to be understood. Now is the time to understand more, so that we may fear less.” – Marie Curie

balance
Tasapainoa etsimässä

Onko sinulla fetissejä? Kommentoi alle!
Vastaavasti kommentteihin voi jättää

  • omat tarinat
  • kaikki hyvät, pahat ja neutraailt huomiot tekstistä
  • aihetoiveet
  • omat näkemyksesi aiheesta
  • kysymykset.

Kun yrittää kirjoittaa yleispätevää tekstiä henkilökohtaisesti koskettavasta aiheesta, on äärimmäisen helppo sortua yleistämään omaa kokemustaan liiaksi. Huomautathan tarvittaessa. Haluan tietysti kehittyä myös ajattelijana ja kirjoittajana.

Lähteet:

  1. https://en.oxforddictionaries.com/definition/fetishism
  2. https://www.psychologytoday.com/conditions/fetishistic-disorder
  3. Freund, K., Seto, M. C., & Kuban, M. (1996). “Two types of fetishism”. Behaviour Research and Therapy34 (9): 687–694. doi:10.1016/0005-7967(96)00047-2.
  4. Raymond, M. J. (1956). “Case of fetishism treated by aversion therapy” (PDF). British Medical Journal2 (4997): 856. PMC 2035612Freely accessiblePMID 13364343.
  5.  Pfaus, J. G., Kippin, T. E., Coria-Avila, G. A., Gelez, H., Afonso, V. M., Ismail, N., & Parada, M. (2012). “Who, what, where, when (and maybe even why)? How the experience of sexual reward connects sexual desire, preference, and performance”. Archives of Sexual Behavior41 (1): 31–62. doi:10.1007/s10508-012-9935-5PMID 22402996.
  6.  Darcangelo, S. (2008). “Fetishism: Psychopathology and Theory”. In Laws, D. R.; O’Donohue, W. T. Sexual Deviance: Theory, Assessment, and Treatment, 2nd edition. The Guilford Press.
  7. Bancroft, John (2009). Human Sexuality and Its Problems. Elsevier Health Sciences. pp. 283–286.
  8. http://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/uutissorvi_uusi.uutissivu?p_uutis_id=14743&p_palsta_id=23
  9. http://apps.who.int/classifications/icd10/browse/2016/en#/F65.0

(Lähteet 3-7 jäljitetty wikipedia-artikkelista https://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_fetishism ja luettu ilmaisen saatavuuden mukaan)