Yksi tyypillinen fetisimiin liittyvä ennakkoluulo olettaa, että voimakkaan fetissin omaavan ihmisen elämänhallinta ontuu. Hän hypistelee salaa toisten ihmisten omaisuutta. Hän kyttää ja kyylää ihmisiä julkisilla paikoilla ja tirkistelee heidän yksityishetkiään. Hän ahdistelee ja rikkoo toisten ihmisten koskemattomuutta. Hänen taloutensa on kuralla, koska hän käyttää kaikki rahansa fetissiobjektien haalimiseen. Rahojen loputtua hän sortuu varastamiseen. Käytännössä hän on valmis hylkäämään moraalinsa ja ihmisyytensä tätä kyltymätöntä tarvetta tyydyttääkseen.
Fetisistit esitetään pop-kulttuurissa usein tämän tapaisina hyypiöinä. Joissain elokuvissa fetisistit ovat valmiita vaikka tappamaan saadakseen haluamansa (Blue Velvet, Silence of the Lambs, Pulp Fiction, Perfume). Toki elokuvien dramatiikka on yleensä arkielämään nähden liioiteltua, mutta se onkin omiaan vahvistamaan tuomittavia mielikuvia. Pääasiassa viihdeteollisuus tarjoaa hyvin kapean ja värittyneen näkökulman fetisismistä, joka kannustaa usein myös tuomitsevuuteen liittämällä fetisismin muilla tavoin epämiellyttäviin ja vaarallisiin ihmisiin.
Toki kaikki ihmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan tavoilla, jotka oikeuttavat heidän tottumuksensa ja toiveensa. Kaikki ovat tämän taipumuksen suhteen kuitenkin samalla viivalla, eivätkä fetisistit eroa sen suhteen muista. Jos emme aikuiseksi kasvaessamme harjoittelisi toisten ihmisten ja yhteisten sääntöjen huomioimista, eläisimme niin sanotusti pellossa.
Motiivi ei tee ihmisestä pahaa. Sen sijaan se asettaa hänet häntä määrittelevän moraalisen valinnan eteen. Tehdäkö häikäilemättömästi itsekkäiden mielitekojen mukaisesti, vai huomioidako toisten ihmisten perusoikeudet. Mieleltään terveelle ja yhteiskuntaan sosiaalistuneelle fetisistille tällaiset valinnat ovat itsestäänselviä, eikä niitä tarvitse edes tietoisesti miettiä. Et varmaan itsekään varastaisi karkkipussia ohikulkijalta hetkellisen himon iskiessä. Yhtä hyvin voisi ajatella, että ihmiset yleensäkin haluaisivat toteuttaa kaikki lihalliset himonsa riippumatta siitä, miltä se vastakkaisesta osapuolesta tuntuu. Itsekkäistä syistä toisen ihmisen koskemattomuutta loukkaavalla henkilöllä on todennäköisemmin puutteellinen oikeustaju ja/tai olematon empatiakyky.
Fetissikin voi olla motiivi, mutta se ei selitä häiriökäytöstä. Sen sijaan todellista mielenvikaisuutta on halu ja kyky nauttia tilanteesta, joka on muille osapuolille pelkästään vastenmielinen. Käsitys oikeasta ja väärästä on tietenkin kulttuurisidonnainen, joten selvennettäköön, että kirjoitan tätä länsimaisessa demokratiassa (tarkemmin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa) varttuneen silmin.
Haluan myös alleviivata, että fetissi ei ole pakkoajatus (ks. määritelmät [2,3]) . Lähtökohtaisesti se on vain halujen kytkeytymistä johonkin asiaan tai esineeseen. Voimakas fetissi voi kehittyä pakkomielteiseksi, mutta niin voi seksi muutenkin kuten moni muukin asia. Suoraa yhteyttä näiden asioiden välillä ei ole.
En osaa arvioida kuinka moni todella ajattelee, että fetisistit olisivat säännönmukaisesti alussa kuvatun kaltaisia. Ei varmaan kovin moni. Täytyy myöntää, että tuntuu hupsulta argumentoida näin vakavasti noin ummehtuneita oletuksia vastaan. Jotain sellaista fetisismiin kuitenkin liittyy, että siitä puhutaan julkisesti verrattain vähän ja tässä puhumattomuuden ilmapiirissä mitä hullunkurisimmat väärinkäsitykset saavat tilaa kehittyä ilman oikaisua.
En yritä väittää, että fetisismi olisi nyky-yhteiskunnassa täysin ongelmaton ilmiö. Pyrin kriittisessä tarkastelussani arvioimaan tätä ilmiötä sellaisena kuin se on, hyvine ja vaikeine puolineen. Tulen kirjoittamaan vielä useita tekstejä fetisismiin liittyvistä ongelmista, mutta tässä haluan keskittyä yhteen, mistä monet ennakkoluulot saavat alkunsa.
Asiaan perehtyneenä sekä lukuisien fetisistien kanssa keskusteluja käyneenä tiedän, että varsinkin matalan kiinnijäämisriskin moraalisesti kyseenalaisia tekoja tapahtuu oikeasti fetissien motivoimana. Viittaan tällä nyt lähinnä toisten omaisuuteen kajoamiseen. Eräs tietämäni henkilö masturboi koko teini-ikänsä hyväillen itseään siskonsa nahkatakilla. Toinen sai esiteininä ensimmäisen orgasminsa vetäessään salaa ystävänsä äidin korkosaappaat jalkaan. Kolmas lainaili muiden perheenjäsenten pikkuhousuja ja neljäs kääriytyi äitinsä sadetakkiin imppailemaan kumin hajua. Olen itsekin esiteininä kosketellut, nuuhkinut ja jopa nuollut minulle kuulumattomia saappaita tilaisuuden tullen ja olen vuosien saatossa jutellut useiden ihmisten kanssa, joilla on vastaavia kokemuksia.
Tällaisia tekoja tuntuu tapahtuvan ainakin nuorten esine- ja materiaalifetisistien keskuudessa, enkä yritä peitellä sitä mitenkään. Tämä on yksi syy sihen, miksi yhteisön tietämättömyyttä jäseniensä fetisseistä voidaan pitää autuutena. Julkitulleina nämä tapaukset olisivat näiden fetissiobjektien omistajien kannalta hyvin todennäköisesti vaivaannuttavia, mutta salassa pidettynä kaikkien osapuolien elämä jatkuu tyytyväisenä, eikä kenellekään tule paha mieli.
Mutta mihin nyt katosi se juuri äsken korostamani fetisistin moraali? Vastahan minä pääsin sanomasta, että mieleltään terve ihminen ei syyllistyisi fetissinsä motivoimana sen vakavampiin tekoihin, kuin muistakaan syistä. Pitäydyn kyllä sanomassani. Tekojamme punnitessamme arvioimme aina saatuja hyötyjä mahdollisia riskejä ja haittoja vastaan. Et varmaan varastaisi karkkipussia kenenkään kädestä, mutta saattaisit tehdä salavisiitin ystäväsi tai perheenjäsenesi pussille, kun tämä ei huomaa. Olet ehkä syönyt parhaat konvehdit rasian toisesta kerroksesta, ennen kuin muut ehtivät huomata. Ehkä olet ladannut jotain laittomasti netistä. Ehkä lainasit salaa isoveljen ostamaa pornolehteä. Ehkä tupakoit ja joit alkoholia salaa alaikäisenä. Ehkä et ole ikinä tehnyt mitään näistä. Kiltteys ja kuuliaisuus on yksilöllistä, mutta hyvin monet meistä ovat taipuvaisia oikeuttamaan itsellemme ylläkuvatun kaltaisia, vaikutukseltaan minimaalisia tai lähes uhrittomia kepposia ja rikoksia. Siispä arvelisinkin, että tällaisista teoista pidättäytyvä fetisisti ei myöskään lainaisi toisten omaisuutta omaan kivaansa. Itselläni ei ollut moraalista ongelmaa vohkia kaverilta karkkeja, siispä en myöskään halun iskiessä kokenut liian suurta ristiriitaa kokeilla, miltä jonkun toisen nahkasaappaat tuntuvat, tuoksuvat ja maistuvat.
Muistan pohtineeni jotain seuraavanlaista: “Sehän on uhriton rikos lainata toisen vaatteita tai käyttöesineitä hetken kestävään omaan kivaan, eikö? Jos kukaan ei saa tietää, ketään ei haittaa.” No ei se ihan niin yksinkertaista ole. Pahoittelut ilon pilaamisesta, menneisyys-minä. On melko selvää, että esineen omistajan kannalta on ikävää jos joku käyttää hänen omaisuuttaan omiin intiimeihin hetkiinsä.
En kuitenkaan halua nyt eksyä mihinkään eettisyyden metapohdintaan. On päivän selvää, että teini-ikäisen kiihkossa tekemä päätös ei ole mitenkään objektiivinen tai kaikista näkökulmista loppuun asti mietitty. Haluan vain avata tämän ilmiön luonnetta yksilön näkökulmasta.
Joku voisi ajatella, että teen kaikille karhunpalveluksen tuomalla tämän ilmiön päivänvaloon. Miksi edes kirjoitan tästä? Nautinko kiusaannuttavien ajatusten ja tilanteiden aiheuttamisesta? Ehkäpä, mutta se ei ole todellinen motivaationi. Oikeasti uskon, että fetisismin maine voi puhdistua vain ymmärryksen kautta, joka syntyy avoimen tarkastelun ja rehellisen pohtimisen ja viestimisen myötä. Olen lopenkyllästynyt häpeilyyn ja piilotteluun.
Miksi nuori esinefetisisti voi sitten olla taipuvainen kajoamaan toisten omaisuuteen? Ehkäpä kyse on siitä, onko nuorilla fetisisteillä vallitsevien normien puitteissa keinoja tutustua itseensä ja tutkia seksuaalisuuttaan. Kuvittele vertailun vuoksi yhteiskunta tai yhteisö, jossa seksuaalisuuden ilmaiseminen ja seksin harrastaminen on olisi kiellettyä kaikkinensa. Montakohan lainkuuliaista ihmistä siellä olisi? Todennäköisesti ihmiset toteuttaisivat itseään juuri niin paljon ja niillä keinoilla, jotka olosuhteiden puitteissa olisivat mahdollisia. Sitten kognitiivisessa dissonanssissa kilpaa kieltäisivät kaiken ja paheksuisivat toisiaan.
Jokaisella nuorella on tarve tutustua omaan seksuaalisuuteensa. He tutkivat ja ihmettelevät omia kehojaan, ajatuksiaan ja halujaan. Seksuaalisuudeltaan valtavirrasta poikkeavalla on vain keskimääräistä enemmän ihmeteltävää ja vähemmän saatavilla olevia vastauksia. Koulussa annettava seksuaalivalistus ja nuorisolle tarkoitetut tietolähteet antavat vastauksia moniin kysymyksiin ja auttavat lieventämään hämmennystä. Seksuaalivähemmistöille valistus voi toimia kuitenkin kaksiteräisen miekan tavoin; siinä missä nuorelle pyritään vakuuttamaan, että hänen läpikäymänsä muutokset ja tuntemukset ovat normaaleja, voidaan implisiittisesti välittää hyvin kapea mielikuva siitä, mikä on normaalia sekä ajatus siitä, että normaalius olisi seksuaalisuuden suhteen tavoiteltava ihanne.
Onneksi maailma muuttuu hurjaa tahtia. Vallitsevat asenteet muuttuvat suvaitsevaisemmiksi samalla kun saatavilla olevan tiedon määrä kasvaa. Pelkästään valistusmateriaalien pohjalta voisi arvella, että tämän päivän teinit ovat jo merkittävästi tiedostavampaa sakkia, kuin mitä oma ikäluokkani aikanaan. Toki valistajien omat, sekä nuoren sosiaalisissa piireissä vallitsevat asenteet vaikuttavat nuoren välittömään hyvinvointiin eniten ja ne voivat vaihdella suuresti. Kulttuurinmuutos on kuitenkin erittäin selvästi havaittavissa ja tänä päivänä nuori voi löytää luotettavaa tietoa ja vertaistukea internetistä (taipumuksistaan riippuen) hyvin helposti.
Internet ja taito pyyhkiä selaimen historia rantautuivat elämääni 12-vuotiaana. Olin tuota ennen ehtinyt potea morkkista aktiivisesti jo 2 vuotta pohtien olenko normaali ja kelpaanko tällaisena. Olin tilaisuuden tullen aina lukenut Suosikki-lehden Bees & Honey-seksuaalivalistuskynäpalstaa, jossa sukupolveni suosituin seksuaalivalistaja Eki vastaili huolestuneiden nuorten kysymyksiin. Eki kertoi noiden vuosien aikana varmaan 10 000 kertaa, että masturbointi on tavallista ja jopa kannustettavaa ja että seksuaalisten halujen herääminen ei katso ikää, vaan tapahtuu yksilöllisesti. Tämäkin tieto oli minulle alunperin hyvin huojentava, mutta ei vastannut suurimpaan huoleeni.
Aina välillä joku kertoi oikeasti poikkeavista kokemuksistaan ja tuolloin Eki yleensä huojentavasti kertoi, että kaikenlaiset fantasiat ja tavat masturboida ovat aivan okei, niin kauan kuin niistä ei koidu terveysriskejä. En kuitenkaan saanut täyttä mielenrauhaa, sillä silmiini ei ikinä osunut viestiä, jossa joku olisi avautunut kiihottuvansa jostain esineistä tai materiaaleista. En myöskään itse koskaan kirjoittanut, sillä häpesin asiaani ja pelkäsin jääväni kiinni.
Kun lopulta pääsin tonkimaan Internetiä, en osannut löytää asiatietoa fetisseistä ja fetisismistä ainakaan suomeksi. Ensimmäiset oloani todella huojentaneet asiat olivat jossain muinaisessa seksi-chatissa käymäni keskustelut erilaisista haluista, sekä pornosivustojen tuhansien videoiden laajuiset fetissikategoriat. “Kyllähän tätä jonkun täytyy katsoa, kerta tätä on näin paljon olemassa”, järkeilin.
Se kuinka syvältä kiven alta jokin tieto täytyy kaivaa on helppo tulkita sosiaalisena signaalina siitä, kuinka tabu kyseinen asia on. Kokemukseni ei todellakaan rohkaissut minua puhumaan tuntemuksistani tai ajatuksistani kenellekään. Olen kuitenkin tällainen hölösuu, että jo muutamaa vuotta myöhemmin rohkenin kertomaan fetisseistäni valituille ystäville. Tuosta ensimmäisestä avautumisesta asti jokainen on parantanut hyvinvointiani lisäämällä hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Sama tunne minua kai nytkin motivoi kirjoittamaan.
Vedetäänpä tätä ajatusvirtaa hieman yhteen. Ajattelenko siis, että parempi tieto ja ymmärrys ehkäisisivät nuoren esinefetisistin haluja kajota toisten omaisuuteen? En varsinaisesti, mutta parempi tieto ja ymmärrys luovat avoimempaa ilmapiiriä. Suuri osa fetisismiin liittyvistä ongelmista ovat seurausta salailuntarpeesta. Jos ei uskalla olla oma itsensä päivänvalossa, muuttuu itsensä toteuttaminen väkisin hämärähommiksi. Muiden silmissä fetisistin käytös on tällöin luonnollisestikin epäilyttävää. Avoimemmassa ilmapiirissä nuori voisi puolestaan uskaltautua puhumaan tuntemuksistaan esimerkiksi huoltajalleen. Seksuaalisuuden kehitystä tukeva huoltaja voisi keskustelun myötä vaikka tarjoutua ostamaan nuoren kaipaaman esineen hänelle, tai muuten osoittaa hyväksyntänsä nuoren taipumukselle ja tukea häntä tarvittavin keinoin.
Näin aukikirjoitettuna ajatus kuulostaa utopistiselta, mutta en varsinaisesti keksi, miksi näin ei voisi olla. Kaikki keksimäni vasta-argumentit heijastavat hyvinvoinnille haitallisia ja vanhasta mallista opittuja hyssyttelyasenteita ja hyssyttely on tunnetusti perseestä.
Onko sinulla fetissejä? Kommentoi alle. Vastaavasti kommentteihin voi jättää
- omat tarinat
- kaikki hyvät, pahat ja neutraalit huomiot tekstistä
- aihetoiveet
- omat näkemyksesi aiheesta
- kysymykset.
Lähteet:
Knockin' Boots 