In the vicinity of this blog’s first birthday I’ve had several discussions with familiar people who – despite the urge – haven’t had the nerve to approach me earlier. Thank you, wonderful people, for overcoming your confusion and approaching me. This was one of my main goals when I came out publicly. I write openly, so that you could approach me about these subjects with a minimum threshold if you so desire. Again open and honest discussions have brought us closer and helped us understand one another.

A specific topic of interest has been my latest project Wanda O Rly which began in March 2019. As Wanda, I combine drag art with science and environmental communication. See the following links to take a closer look.

So, my activities drift more and more towards performing arts. Perhaps that’s why a certain theme has repeatedly come up in the discussions of late.

When you dress up as woman, is the result what you consider an “ideal woman”?

Your character Wanda seems to rely on very stereotypical sexiness and is a sort of bimbo. Feels like this contradicts with your feminist attitudes.

Frankly, many of your pictures are slutty. Is this your idea of a beautiful woman?

The topic I’m talking about is of course the link between my transvestism and the way I portray women in general. This is an important topic which I haven’t clarified enough so far.

Whenever I seek attention for my blog, my art and activities I always send out messages, create mental images and mold thoughts and attitudes. I wish to act responsibly when doing so. I can not foresee how people will take each of my actions but I do wish to speak out about my thoughts to avoid tragic misunderstandings and any related damage.

For me transvestism is sexual

By definition a transvestite is a person who from time to time feels the need to express the opposite (binary) gender, that was given to them at birth. The definition does not describe what may be the cause behind this need but for my part, I know what it is about.

For me transvestism is one way to express my sexuality which is fetishist in its essence. This means that various clothes, objects, body language and ways of carrying oneself play a bigger role in turning me on than the gender or sex of a person.

The femininity that enthralls and excites me is a cultural construct, that has little to do with biology in the end. This becomes obvious for example when I’m completely charmed by a fellow drag artist who is a male by both sex and gender. My excitement has more to do with his presence, clothes, movement and gestures. When these elements are in their place, gender and sex become insignificant.

Having grown up in a aggressively homo- and trans-phobic environment, this realization was a challenging phase for me back in the day but it allowed me to break free from the boundaries of hetero-normative thinking. It was a big and essential step on my path of truth-seeking self-search.

However, sexuality is a different thing than sex and there’s a lot more into it than who you prefer to play around with. Among other things, it includes the way a people feel good about themselves, the way the look at themselves, the way they touch themselves, the things they find attractive about themselves and what they seek to highlight in their appearance.

For fetishists the way to relate to their fetishes and find comfort with them is a significant part of sexuality. For the most part of my life, I’ve experienced my fetishes as external objects of lust. For example, I wanted to adore, touch and lick beautiful boots worn by another. I wanted to be stroked with long beautiful nails in the hands of another person. I wanted to kiss the glowing red lips of someone else.

A new realm opened before my eyes when I allowed myself to start experiencing these things from the perspective of an active agent, not simply an external observer. Perfectly fitting high heeled boots on my own feet, making my hips swing with each step. Long beautiful nails on my own hands, adding drama to my every gesture. My own lips, shiny and red, like molten plastic. I was now allowed to experience all these overwhelming feelings and meanings I had always imagined these things to cause to their wearer. It turned out these experiences were even more intensive and comprehensive that I had dared to imagine.

So, I recognize that by large my fetishes have to do with things we have learned to accept as feminine in our culture. Through my self-search and thought exercises I have concluded that my turn-ons are constituted almost mainly by these fetishes and have less to do with sex and gender. Thus, I have accepted that among other things, I’m sexually oriented to a cultural construct of femininity and especially to some specific elements that form this construct. I get sensations of satisfaction when I get to experience this construct both as an object of lust and as a creation of my own by transformation.

In my case, transvestism may be a bit misleading word, because I don’t think I’m transforming into a woman when I dress up and do my make up. Instead I think of myself more like a fetish fantasy: a character loaded with cultural meanings that embodies all that cultural fluff that has get stuck to the adhesive surface of my sexuality along the way.

Fully loaded

Of accountability

I’ve picked up the fetishistic images and ideals that have guided my sexual development from my environment, no doubt about that. The women around me, a certain Harley Davidson poster I saw, Spice Girls, Madonna, Mary-Jane Watson and Gwen Stacy from Spider-man have all had their influence on me.

In the About section of this blog and in my first text I write “The human sexuality is vulnerable and subject to external influences. It has no rational or moral filters.” and “A person’s sexuality penetrates their whole life. Therefore it is a great source of understanding oneself and society on a root level.” These thoughts have guided my sexual self-reflection. On the other hand they serve as a justification for the existence of all kinds of sexual desires, and on the other hand they give reason to ponder, to control feelings with reason and to take responsibility of one’s actions.

In my view the individual can not be held responsible for what their sexual desires become. Sexuality starts to develop at the moment of birth. We are open and subject to influences through out our lives and we are affected by huge amounts of different influences even before we have any cognitive abilities to process what we see and experience.

The strange and strong sensations caused by these influences may get recorded to the depths of our minds and bodies as obscure but strong memories. Even if later reasoning of these memories may ease the confusion a person feels about their needs and desires, the needs and desires may stay intact. Thus we can not control what we become sexually. We can only affect on how we choose to act about it.

How I’ve learned to view women and men

Our conceptions of gender roles and womanhood and manhood in general are biased by the entertainment industry that sexualizes women in every turn. To the level of numbness we are accustomed to representations where a woman is seen as the object of lust of a heterosexual man regardless of context. Music videos, movies, video games, comics and adverts have been full of this content through out my life. The contribution of this phenomenon is easily seen in e.g. the absurd appearance standards of women and in the objectifying tone in which men often talk about women amongst themselves.

When we want to watch media content, we are often forced to do it through the eyes of a horny heterosexual man. This representation style is known as male gaze and it has been strongly present also in many of the influences that I remember having contributed to the development of my boot fetish. I suspect that it is at least partially due to this representation style, that I’ve started to associate sexual significance to things that may not have any by nature.

I’ve always been sensitive to my environment and susceptible to influence. As a child I was easily captured by different types of fantasy worlds and I liked to emphasize, engage and plunge into play quite far into my teenage years. My mother recognized this feature in me and we had many discussions about whether I can tell what’s real on TV and what’s not. Especially about the super sexy female artists of music TV and about the porn-like stereotypes in which many music videos represented the interactions between men and women.

So, whereas some cultural ideals have become my fetishes and thus affected my sexual development, they have not dominated the way I view women and men in general. I believe this has been prevented mainly by three factors of which the first is the above mentioned upbringing.

The second factor has been my own sensitivity to my environment. It has made me susceptible also to other than sexual influences. As I looked around me as a child I saw all kinds of people of different ages, different sizes, different colors, with different abilities, different levels of wellbeing, from different backgrounds, all with their own reasons for joy and sadness, everyone carrying their own burdens. My view of people has largely been driven by these real life interactions and even though I’ve been strongly sexual since my early teens, I was always aware that – just like the music videos on MTV – my fetishist sexual desires were more about some kind of fantastic play, than about the everyday reality I shared with other people.

The third factor is the sexual self-reflection I’ve practiced ever since first becoming aware. Very early on I realized that my sexual desires differ from the mainstream and of what was considered normal. The need to understand and express myself has pushed me to ask myself critical questions, to question the acceptability of my desires and to reflect on the effects of my desire-driven attitudes on other people. The hard independent work has been fruitful in the sense, that today I understand the diverse and complex nature of human sexuality and I’m extremely aware of the ways my sexuality affects on my thinking. I recognize my personal preferences and I’m able to keep them from biasing my values and the way I view and portray women and men. Above all, I understand that all people have the need and the right to be seen and respected as themselves.

Answers to questions

With this light initialization I shall now answer the questions I highlighted in the beginning of this text.

Q: Is your trans-character Wanda a representation of your ideal woman?

A: Not exactly. My ideal woman is any good hearted, critically thinking and responsibly acting person who feels down inside that she is a woman. Within these conditions, she may dress and be just as she likes.

Wanda is me. Wanda is the incarnation of my fetishes who visualizes that which I’ve grown to consider attractive. I’ve absorbed my influences from a many ways twisted culture and I have no reason to think that my preferences are some how ideal. People should not be valued or judged by their external features.

In addition, the idea that my personal preference should become some widely accepted standard is completely absurd and against my values.

Q: Doesn’t Wanda’s stereotypical sexiness contradict with your feminist attitudes?

A: No, it doesn’t. I undrstand the question so that the one asking may think that I’m actively trying to reinforce the idea that “This is what a Real Woman(™) should look like”, but as we see from my previous answer, this is a silly premise to interpret my activities.

In its core drag art is a rebellion against narrow gender roles and I, for one, suffered through out my youth of the lack of ways to express my self. Why on Earth would I try to force other people into similar narrow boxes?

Among other things, feminism for me is about nobody (e.g. men, the government, jobs, other women) telling women what being a woman is a about, how women should dress or act. The same idea spreads to other minorities and us men as well. So, if any woman, man or non-binary person wants to look like Wanda or like anything else for that matter, they should be free to follow that passion. It’s not our place to assume anything about their motives, thoughts and values based on their appearance.

Q: But what about the fact that Wanda is a product of this twisted male gaze culture? By performing yourself aren’t you exposing others to the very same influences that maintain this culture?

A: We born, live and die as a part of the continuum of our culture. We absorb influences, mold them to suit ourselves and leave behind a legacy. I’ve become subject to certain influences and adopted them. For the sake of my mental health it is important to me to be able to enjoy my sexuality and to express myself. In my opinion the question how I will do it is what matters.

The pictures of this blog and my public performance as Wanda may externally resemble the influences I’ve picked up myself. However, I present these things in a radically different light than in which I’ve adopted them. For example, I’m not trying to argue that Wanda’s presence would be somehow ideal or obnoxious for that matter. I’m simply saying that it’s one allowed option within countless of others.

If my activities stir strong emotions in you, one way or the other, then you have a personal point of view to the discussion I try to raise about the fetishistic nature of our culture, its double standards, about sex-education, about humans as sensitive and susceptible beings and about the social structures that don’t seem to keep up with any of this. Join the discussion and you can change other people, yourself and thus the World around you.

I’m sure that a sustainable cultural evolution is not achieved by covering up and keeping silent but instead studying and understanding our previous phases and by learning from our mistakes. Every person’s individual history of experiences is a recording of how culture affects the individual. I’m making my own public so that we could learn from it together.

Feminism looks also like this.

Q: Frankly, many of your pictures as slutty. Is this your idea of a beautiful woman?

A: My interpretation is that here the word “slut” is used in a shaming purpose. In this frame of reference it is typically considered slutty when a woman expresses her sexuality openly and allows her excitement to show. These expressions include e.g. shamelessly caressing and showing off one’s own body and the seductive looks given to the camera. These messages suggest that a person feels good about their sexuality and wants to study and express it freely.

Generally the use of the word “slut” in a shaming purpose is a way to control women and I refuse to validate its meaning. It is not shameful to express one’s sexuality or to have and sell sex. Every person – regardless of gender or other features – has the right to express and act along their own sexuality just as they want to as long as it’s safe, sane, consensual and doesn’t violate other people’s rights.

And to answer the question itself: yes. A sexually confident person who lets their desires and emotions show – a woman, man or non-binary – is absolutely one of the most beautiful things I know.

Näin blogini yksitvuotispäivän lähettyvillä on tullut käytyä useampia keskusteluja tuttujen ihmisten kanssa, jotka eivät ole raaskineet aiemmin aloittaa keskustelua aiheesta, vaikka kovasti olisi poltellut. Kiitos teille ihanat ihmiset, kun uskaltaudutte hämmennyksestä huolimatta lähestymään minua. Tämähän oli yksi julkituloni keskeinen tavoite. Kirjoitan avoimesti, jotta te voitte halutessanne lähestyä minua. Jälleen kerran avoin ja rehellinen keskustelu on auttanut meitä ymmärtämään toisiamme paremmin ja tuonut meitä siten lähemmäksi toisiamme.

Puhetta on herättänyt mm. maaliskuussa aloittamani projekti Wanda O Rly, jossa yhdistän drag-taiteen tiede- ja ympäristöviestintään. Kurkkaa seuraavat linkit tarkastaaksesi mistä on kyse.

Toimintani hivuttautuu siis entistä enemmän kohti esiintyvää taidetta. Ehkä juuri siksi eräs teema on noussut toistuvasti esiin viimeaikaisissa keskusteluissa.

Kun laittaudut naiseksi, onko se lopputulos oman naisihanteesi mukainen?

Tämä sun hahmosi – tämä Wanda – sehän on tosi stereotyyppisen seksikäs ja tommonen bimbo. Tuntuu, että se on ristiriidassa sun feminististen asenteidesi kanssa.

Monet näistä sun kuvistahan on suoraan sanottuna huorahtavia. Ajatteletko, että tällainen nainen on kaunis?

Kyse on siis transvestisuuteni yhteydestä naiskuvaani. Tämä on todella tärkeä aihe, jota en ole varmaan avannut riittävästi tähän mennessä.

Kun tavoittelen blogilleni, taiteelleni ja toiminnalleni näkyvyyttä, välitän aina viestejä, luon mielikuvia ja muokkaan ajatuksia ja asenteita. Haluan toimia tässä vastuullisesti. En voi tietää miten ihmiset tekemisiini kulloinkin reagoivat, mutta haluan julkilausua taustalla olevia ajatuksiani, jotta suuremmilta väärinymmärtämisiltä ja vahingoilta vältyttäisiin.

Transvestisuus on minulle seksuaalista

Transvestiitti on määritelmän mukaan henkilö, joka kokee aika-ajoin tarvetta ilmaista toista (binääristä) sukupuolta, kuin mikä hänelle on syntymässä määritetty. Määritelmä ei ota kantaa siihen, mistä tämä tarve voi juontaa. Omalla kohdallani kuitenkin tiedän mistä on kyse.

Transvestisuus on minulle keino ilmaista seksuaalisuuttani ja tuo seksuaalisuus, jota ilmaisen, on luonteeltaan fetisistinen. Se tarkoittaa, että erinäiset vaatteet, esineet, kehonkieli ja olemisen tavat ovat viehättymiseni kannalta paljon oleellisempia tekijöitä, kuin henkilön sukupuoli (biologinen tai koettu).

Naisellisuus joka minua kiehtoo ja viehättää on kulttuurinen rakennelma, jolla on loppupeleissä hyvin vähän tekemistä biologian kanssa. Tämä käy konkreettisesti ilmi, kun viehätyn korviani myöten vaikkapa toisesta drag-taiteilijasta, joka on biologialtaan ja sukupuolikokemukseltaan mies. Viehättymiseni liittyy hänen olemukseensa, pukeutumiseensa, liikkeisiinsä ja eleisiinsä. Kun nämä elementit ovat kohdallaan, sukupuolella ei ole minulle oikeastaan väliä.

Agressiivisen homo- ja transfobisessa ympäristössä kasvaneena tämä oivallus oli minulle aikoinaan haastava vaihe, mutta se vapautti minut heteronormatiivisen ajattelun kahleista. Se oli iso ja oleellinen askel totuutta vaalivan itsetutkimukseni tiellä.

Seksuaalisuus on kuitenkin eri asia kuin seksi ja sen kokemiseen ja ilmaisemiseen liittyy paljon enemmän, kuin se kenen kanssa haluaa pelehtiä. Siihen liittyy mm. se, miten ihminen viihtyy itsensä kanssa, miten hän katsoo ja koskettaa itseään, mitä hän pitää itsessään viehättävänä ja mitä hän pyrkii olemuksessaan korostamaan.

Fetisistille suhde fetisseihin ja tavat olla niiden kanssa ovat keskeinen osa seksuaalisuutta. Suurimman osan elämästäni olen kokenut fetissejäni ulkoisina halun kohteina. Halusin esimerkiksi ihailla, koskettaa ja nuolla kauniita saappaita – toisen ihmisen jaloissa. Halusin tulla hyväillyksi pitkillä kauniilla kynsillä – toisen ihmisen hyväilemänä. Halusin suudella toisen ihmisen punattuja, hohkaavia huulia.

Uusi maailma avautui minulle, kun sallin itseni alkaa kokea näitä samoja asioita aktiivisen toimijan näkökulmasta, eikä vain ulkopuolisena haluajana. Tyköistuvat, korkeakorkoiset saappaat omissa jaloissani ohjaamassa lantiotani keikkumaan askeleiden tahtiin. Pitkät, kauniit kynnet omissa käsissäni lisäämässä dramaattisuutta joka eleeseeni. Omat huuleni, punaiset ja kiiltävät – kuin sulaa muovia. Sain nyt itse kokea kaikki ne elämää suuremmat tuntemukset ja merkitykset, joita olin näiden asioiden aina kuvitellut käyttäjälleen aiheuttavan. Nämä elämykset olivat kuin olivatkin vielä voimakkaampia ja moniulotteisempia, kuin olin aiemmin osannut edes kuvitella.

Tunnistan siis, että fetissini liittyvät pääsääntöisesti asioihin, jotka ovat kulttuurissamme naiselliseksi tyypitettyjä. Olen kuitenkin pohdintojeni myötä ja tunteitani tutkimalla tullut siihen tulokseen, että viehtymykseni liittyy lähes yksinomaan näihin fetisseihin, eikä ole niinkään sidoksissa sukupuoleen. Olen siis tunnetasolla hyväksynyt, että seksuaalisesti orientoitunut mm. kulttuuriseen rakennelmaan naisellisuudesta ja erityisesti tiettyihin elementteihin, jotka tämän rakennelman muodostavat. Nautin, kun saan kokea tuon rakennelman haluni kohteena sekä omana luomuksenani itse muuntautumalla.

Transvestisuus on omalla kohdallani siis hieman harhaanjohtava sana, sillä en ajattele meikatessani ja pukeutuessani muuntautuvani naiseksi. Minusta tulee pikemminkin fetissifantasia; itseäni kiehtovilla merkityksillä täyteen ladattu hahmo, joka ilmentää kaikkea sitä kulttuurista nukkaa, joka on matkan varrella seksuaalisuuteni tarrapintaan tarttunut.

Täyteen ladattu


Seksuaalisuuttani ohjanneet fetisistiset mielikuvat ja ideaalit ovat eittämättä tarttuneet minuun ympäristöstäni, mediasta , lukemistani sarjakuvista ja katsomistani elokuvista. Naishenkilöt ympärilläni, eräs sattumalta näkemäni Harley Davidson -juliste, Spice Girls, Madonna, Mary Jane Watson ja Gwen Stacy Hämähäkkimiehestä ovat kaikki osaltaan tehneet vaikutuksensa minuun.

Tämän blogin Tietoja-osiossa ja ensimmäisessä tekstissäni totean “Ihmisen seksuaalisuus on haavoituva ja altis vaikutteille. Siinä ei ole rationaalisia saati moraalisia suodattimia.” ja “Ihmisen seksuaalisuus läpäisee hänen koko elämänsä. Siksi se on mitä parhain lähde ymmärtää omaa itseä ja yhteiskuntaa ruohonjuuritasolla.” Nämä ajatukset ovat ohjanneet seksuaalisuuteni reflektointia. Toisaalta ne ovat oikeutus ihan kaikenlaisten seksuaalisten halujen tuntemiseen, toisaalta ne ohjaavat pohtimaan, säätelemään tunnetta järjellä ja ottamaan vastuuta omasta käyttäytymisestä.

Yksilöä ei mielestäni voi mitenkään vastuuttaa siitä minkälaiseksi tämän seksuaaliset halut kehittyvät. Seksuaalisuus alkaa kehittyä heti ihmisen syntyessä. Olemme läpi elämämme avoimia ja alttiita ja altistumme valtavalle määrälle erilaisia vaikutteita jo ennen kuin meillä on mitään kognitiivista kykyä käsitellä näkemäämme ja kokemaamme.

Vaikutteiden herättämät suuret ja vieraat tunteet voivat tallentua mieliimme ja kehoihimme epäselvinä, mutta sitäkin voimakkaampina muistoina. Vaikka näiden muistojen järkeily voi myöhemmin hälventää ihmisen tunteistaan ja tarpeistaan kokemaa hämmennystä, eivät itse tunteet ja tarpeet välttämättä muutu mihinkään. Emme voi siis itse kontrolloida sitä, mitä meistä seksuaalisesti tulee. Voimme vaikuttaa vain siihen, miten päätämme sen suhteen toimia.

Nais- ja mieskuvani kehittymisestä

Naista joka yhteydessä seksualisoiva viihdeteollisuus vääristää käsityksiämme naisten ja miesten rooleista, sekä naiseudesta ja miehuudesta yleisesti. Olemme turtuneen tottuneita esitystapaan, jossa nainen nähdään heteromiehen halun kohteena lähes kontekstista riippumatta. Musiikkivideot, elokuvat, videopelit, sarjakuvat ja mainokset ovat olleet tätä sisältöä pullollaan koko ikäni. Tämän ilmiön osavaikutukset on helppo havaita mm. naisten ulkonäköpaineissa ja esineellistävässä sävyssä, jolla naisista puhutaan monesti miesten kesken.

Kun haluamme katsella mediasisältöjä, joudumme siis usein tekemään sen himokkaan heteromiehen linssien läpi – halusimme tai emme. Tämä esitystapa tunnetaan nimellä male gaze ja se on ollut vahvasti läsnä myös useissa vaikutteissa, joiden muistan myötävaikuttaneen saapasfetissini kehittymiseen. Arvelen, että ainakin osittain tästä esitystavasta johtuen olen alkanut assosioimaan seksuaalista halua herättäviä merkityksiä asioihin, joilla sitä ei välttämättä itseisarvoisesti ole.

Olen aina ollut ympäristölleni herkkä ja altis vaikutteille. Lapsena erilaiset fantasiamaailmat kaappasivat minut helposti mukaansa ja tykkäsin leikkiä eläytymistä ja mielikuvitusta vaativia leikkejä pitkälle teini-ikään. Äitini tunnisti tämän puolen minussa ja meillä käytiinkin paljon keskusteluja siitä, ymmärränkö mikä TV:ssä näkyvistä asioista on totta ja mikä ei. Erityisesti tätä keskustelua käytiin musiikki-TV:n superseksikkäistä naisartisteista ja musiikkivideoista jotka esittivät naisen ja miehen välistä vuorovaikutusta pornomaisiin stereotypioihin nojaten.

Siinä missä jotkut kulttuuriset ideaalit ovat siis muodostuneet minulle fetisseiksi ja ohjanneet seksuaalisuuteni kehitystä, eivät ne ole dominoineet nais- tai mieskuvani kehittymistä. Uskon, että tähän on vaikuttanut ehkäisevästi kolme merkittävää tekijää, joista ensimmäinen on yllämainittu kasvatus.

Toinen tärkeä tekijä on ollut oma herkkyyteni ympäristölle. Se on tehnyt minusta alttiin myös muille kuin seksuaalisille vaikutteille. Kun katselin ympärilleni lapsena, näin kaikenlaisia ihmisiä – eri ikäisiä, eri kokoisia, eri muotoisia, eri värisiä, eri kykyisiä, eri vointisia, eri taustoista, omine ilon- ja surunaiheineen, omine haasteineen, jokainen omia taakkojaan kantaen. Ihmiskäsitykseni on muovatunut pitkälti tosielämän vuorovaikutusten varassa ja vaikka olin jo varhaisteininä voimakkaan seksuaalinen, tiedostin että – kuten ne musiikkivideot televisiossa – fetisistiset seksuaaliset haluni olivat jonkinlaista fantastista näytelmää, eivät arkista toisten ihmisten kanssa jaettua todellisuutta.

Kolmas tärkeä tekijä on lähes elämäni läpi kestänyt seksuaalisuuteni reflektointi. Havaitsin jo hyvin varhain että seksuaaliset haluni poikkeavat valtavirrasta ja siitä, mitä oli totuttu pitämään normaalina. Tarve ymmärtää ja ilmaista itseäni on saanut minut vuosien varrella kysymään itseltäni kriittisiä kysymyksiä, kyseenalaistamaan halujeni sopivuutta ja miettimään halujeni myötä syntyvien asenteiden vaikutuksia muihin ihmisiin. Kova itsenäinen työ on kantanut hedelmää siinä mielessä, että tänä päivänä ymmärrän ihmisen seksuaalisuuden monimuotoista ja monimutkaista luonnetta, ja tiedostan miten oma seksuaalisuuteni vaikuttaa ajatteluuni. Tunnistan omat henkilökohtaiset mieltymykseni ja osaan pitää ne erillään arvoistani ja yleisestä nais- ja mieskuvastani. Ennen kaikkea ymmärrän, että kaikilla ihmisillä on tarve ja oikeus tulla nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään.

Vastauksia kysymyksiin

Tämän kevyen alustuksen jälkeen vastaan siis alussa esille nostamiini usein esitettyihin kysymyksiin.

K: Onko tämä transhahmosi Wanda oman naisihanteesi mukainen?

V: Ei varsinaisesti. Naisihanteeni mukainen nainen on kuka tahansa sydämeltään hyvä, ajattelussaan kriittinen ja toiminnassaan vastuullinen ihminen, joka kokee olevansa nainen. Näiden ehtojen puitteissa hän voi pukeutua ja olla aivan kuten lystää.

Wanda olen minä. Wanda on fetissieni inkarnaatio, joka ulkoisella olemuksellaan tekee näkyväksi sen, mitä minä olen kasvanut pitämään viehättävänä. Olen imenyt vaikutteeni monella tapaa vinksahtaneesta kulttuurista, eikä minulla ole mitään syytä ajatella, että mieltymykseni olisivat jollain tapaa ihanteellisia. Ihmisiä ei tulisi arvottaa millään tapaa ulkoisten ominaisuuksien perusteella.

Lisäksi ajatus siitä, että minun henkilökohtainen mieltymykseni pitäisi olla joku yleinen standardi on täysin absurdi ja arvojeni vastainen.

K: Eikö Wanda stereotyyppisessä seksikkyydessään ole ristiriidassa feminististen asenteidesi kanssa?

V: Ei ole. Ymmärrän kysymyksen niin, että minun ajatellaan toiminallani tavoitteellisesti vahvistavan ajastusta “tältä Oikean Naisen(™) tulee näyttää”, mutta kuten edellisestä vastauksestani käy ilmi, tämä on ihan hupsu lähtökohta tulkita tekemisiäni.

Drag-taidehan on sisimmässään kapinaa ahtaita sukupuolirooleja vastaan. Kärsin koko nuoruuteni itseilmaisukeinojen puutteesta. Miksi hitossa yrittäisin pakottaa muita ihmisiä vastaaviin ahtaisiin muotteihin?

Minulle feminismi tarkoittaa mm. sitä, että kukaan (esim. miehet, valtio, työpaikat tai toiset naiset) ei enää yritä sanella naisille mitä naiseus on, miten naisen tulee käyttäytyä ja pukeutua. Sama ajatus laajenee myös muihin vähemmistöihin ja meihin miehiin. Eli jos kuka tahansa nainen, mies tai muunsukupuolinen henkilö haluaa näyttää Wandalta tai miltä tahansa muulta, niin hän seuratkoon intohimoaan vapaasti. Meidän muiden ei tulisi olettaa mitään hänen motiiveistaan, ajatuksistaan tai arvoistaan sen perusteella.

K: No mutta entäs kun Wanda on juuri tämän vinksahtaneen male gaze -kulttuurin aikaansaannos? Etkö muka itse esiintymällä altista toisia ihmisiä juuri samoille vaikutteille, jotka ylläpitävät tätä kulttuuria?

V: Me ihmiset synnymme, elämme ja kuolemme osana kulttuurimme jatkumoa. Otamme vaikutteita olemassa olevasta, muokkaamme sitä itsemme näköiseksi ja jätämme jälkemme. Minä olen altistunut tietynlaisille vaikutteille ja omaksunut ne. Mielenterveyteni kannalta minulle on myös tärkeää pystyä nauttimaan seksuaalisuudestani ja ilmaisemaan itseäni. Miten sen teen, on tässä mielestäni ratkaisevaa.

Tämän blogin kuvat ja julkinen esiintymiseni Wandana ovat ehkä pintapuolisesti paljolti samanlaisia kuin, ne vaikutteet joista olen itse ammentanut. Esitän nämä asiat kuitenkin radikaalisti eri valossa, kuin missä olen ne omaksunut. En yritä esimerkiksi väittää, että Wandan olemus olisi tavoiteltava tai sen koommin paheksuttava. Se on yksi sallittu mahdollisuus lukemattomien muiden joukossa.

Jos toimintani herättää sinussa voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen, on sinulla tällöin henkilökohtainen tulokulma keskusteluun, jota pyrin herättämään kulttuurimme fetisistisestä luonteesta, kaksinaismoralismista, seksuaalikasvatuksesta, ihmisistä aistillisina ja alttiina olentoina sekä rakenteista, jotka ovat jäykkyydessään ihan pihalla tästä kaikesta. Osallistu keskusteluun niin voit muuttaa toisia ihmisiä, itseäsi ja ympäröivää maailmaasi.

Olen varma, että kestävää kulttuurinmuutosta ei saada aikaan peittelemällä ja vaikenemalla, vaan nimenomaan tutkimalla ja ymmärtämällä aiempia vaiheitamme ja oppimalla virheistämme. Jokaisen henkilökohtainen kokemushistoria on eräänlainen tallenne kulttuurin vaikutuksista yksilöön. Tuon omani julki, jotta voisimme yhdessä oppia siitä.

Feminismi näyttää myös tältä.

K: Monet näistä kuvistasi ovat suoraan sanottuna huorahtavia. Ajatteletko, että tällainen nainen on kaunis?

V: Tässä tulkitsen, että sanaa “huora” käytetään häpäisemistarkoituksessa. Tällaissa viitekehyksessä tyypillisesti huorahtavaa on, kun nainen ilmaisee seksuaalisuuttaan avoimesti ja antaa kiihkonsa näkyä. Tällaista toimintaa ovat esimerkiksi oman kehon häpeilemätön koskettelu ja esittely sekä kameralle annetut kutsuvat katseet. Ne ovat sanattomia viestejä siitä, että ihminen on oman seksuaalisuutensa kanssa sujut ja halukas tutkimaan ja ilmaisemaan sitä vapaasti.

Sanan “huora” käyttäminen häpäisemistarkoituksessa on naisia yleisesti rajoittava kontrollin keino ja kieltäydyn validoimasta sen merkitystä. Seksuaalisuuden ilmaisemisessa, seksin vapaassa harjoittamisessa tai myymisessä ei ole mitään häpeällistä. Jokaisella ihmisellä on sukupuolesta ja muista ominaisuuksista riippumatta oikeus ilmaista ja harjoittaa seksuaalisuuttaan aivan kuten haluaa, niin kauan kuin se on turvallista, järkevää ja suostumuksellista, eikä riko toisten ihmisten oikeuksia.

Vastatakseni itse kysymykseen: kyllä. Seksuaalisesti itsevarma, oman halunsa ja tunteensa avoimesti näyttävä ihminen – nainen, mies tai muu – on ehdottomasti yksi kauneimmista asioista mitä tiedän.

The global musical hit Kinky Boots is currently on show in the Helsinki City Theater. Through Broadway to all around the World, the story of Kinky Boots is based on a British movie with the same title, which was inspired by a true story about Divine Footwear – a brand that manufactured feminine fetish shoes for manly feet.

In that story, a young yuppie Charlie Price reluctantly inherits a family business – a shoe factory which turns out to be at the brink of bankruptcy. Charlie, who had aimed to live in London, is forced to return to his small hometown of Northampton. The unexpected heavy responsibility and an equally unexpected drag queen friend, Lola, turn Charlie’s life plans upside down and force him to make his own path.

I got to experience Kinky Boots on September 21st at the large stage of Helsinki City Theater and I was completely blown away. Although let it be known that I’m not exactly a devourer of musicals. The last musical experiences I’ve had were The Lion King (The Lyceum Theatre, London) and The West Side Story (Jyväskylä City Theater, Finland) when I was still in elementary school. However based on these references I dare to claim that Finnish musical theater is no longer out shined by big city productions.

Technical mastery and the depth of experience go hand in hand

The technical execution of Kinky Boots was something incredible and I would like to point out immediately, that this was largely due to the basics that were refined to perfection. Technical matters like lights, sounds, hi-fi, scenes, set mobility and carefully thought out actor positioning were all top class.

I really believe that the ambitious perfecting of these technical aspects and the illusion of effortlessness it creates are a powerful way to enchant the viewer. The unbelievable flow of large entities and appropriately dispensed flood of stimuli spanned a space in which I could give up the role of an external observer and become a true experiencer and allow the artistic contents of the play really touch and change myself.

Even though I’m generally open, I tend to keep my guard in situations in which everyone but I knows the plot. By doing so I protect myself from feeling unsafe and getting bamboozled or scared. To my surprise, it only took the opening song of Kinky Boots for me to lower my guard and let my mental safety line between the stage and audience to fade away. This was largely thanks to many background workers I couldn’t see on the stage directly.

Alongside the outstanding technical work the second factor responsible for the Broadway-like atmosphere was of course the amazing musical spectacles. Each performer was highly skilled and their voices remained clean and flawless through the awesome choreographies while the band played each song with piety where a precise and clean touch and soulful and joyous jamming were simultaneously present.

Both lead singers had strong and powerful voices that really fit their characters. Charlie’s (Petrus Kähkönen) voice was clean and chaste like a shoe made by his father, whereas Lola (Lauri Mikkola) was able to channel her holistic drag essence all the way to her voice.

Even with all this praising, I was still most impressed by the group songs where 30 people at best seemed to be doing their own thing while contributing to the whole at the same time. By using the space and the set in inventive ways the group choreographies communicated the central messages of the songs and filled the whole theater with their energy. I could only sit still in awe of how all the pieces fell in their places while the soul filled sound wall pressed me against my seat.

The musical beat the movie

As a story Kinky Boots made a much better musical than a movie. I saw the film some five or six years ago and it didn’t make much of an impression then. The characters were left superficial, the drama felt forced and the ending was cheesy like a pizza-pastry.

On stage, in the swings and tensions of the musical, the characters were much more clearly defined by their presence. The story, which isn’t all that special alone, was just simple enough to be carried by the songs. The songs also described the characters and their relationships in creative and touching ways that were never there in the movie. Also the naive aspects of the story and the predictable ending were totally forgivable in the context of a musical.

The greatest merit of the musical version was the way it spoke to the audience. It brought home the messages but never in a lecturing tone. As a whole Kinky Boots was a carnival of love and humanity that could not have blossomed the way it did, if it was restrained by a too intensive plot.

All in all Kinky Boots was a phenomenal and unique experience and I give it full points, no matter the scale.

At the lobby of theater everyone can take their pic in kinky boots! Highly recommended!

Meta reflections of a boot fetishist

The actual review ended in the previous part. Now I thought I’d ponder some thoughts that Kinky Boots invoked in me.

The point of view of a fetishist is always biased by the fetish. The word “biased” sounds awfully strong and negative, but I’m talking about any kind of imbalance, be it positive or negative. Here are some of the thoughts that sparked in the mind of a boot fetishist.

Kinky Boots discusses the significance of shoes to a person. It labels three different points on the continuum of attitudes:

  1. “It’s merely a shoe” – indifferent or at most a pragmatic attitude, that doesn’t glaze the shoe with significances other than its practical purpose.
  2. “The most beautiful thing in the World” – elevating the aesthetic value of a shoe side by side its practical value. In the story these words actually refer to the Price & Son shoes that are not portrayed beautiful in anyone else’s but Mr. Price’s conservative sense of aesthetics. But that’s irrelevant. What really matters is whether a person is generally willing to recognize and cherish the aesthetic value of a shoe.
  3. ” Two and a half feet of irresistible tubular sex ” – the mental image of high-heeled thigh-high boots painted by Lola. Indulging a mental image like this is a sign of an attitude that highlights the symbolic value of a shoe on the expense of practicality to the very extreme. These boots are made for walking as well, but above all they capture one’s attention, provoke, excite!

This probably seems like a peculiar way to analyze other people’s thoughts but I’ve actually used a scale more or less like this in my youth, when I’ve tried to probe whether another person thinks the way I do. The way we speak about a matter always reveals how we see it, what significances it bears to us and what emotions it invokes.

It’s amazing and on the other hand sad how different the World seems depending on what we treasure and cherish. We humans tend to glaze the objective reality with layers of significances, but what kind of glazings -interpretations of reality, that is – we expect from other people is largely cultural and bound to people’s roles.

Coming from my manly roles in life, earlier I felt it was impossible for me to talk about boots as a fascinating subject that invokes strong emotions. So I hid my passion and tried to talk about them as indifferently as I would talk about crackers or paperweights. Though, at the same time I still tried to survey other people’s attitudes and emotions about clothing in would-be-neutral initiatives.

So I have always cautiously tried to probe whether the people I talk with could understand how boots have such a special place in my heart. In the environment of my youth I didn’t meet but depressing indifferent attitudes. At times I might have discussed the topic superficially with some lady friends. In the light of traditional gender roles that was less awkward than trying to get something out of the grunting boys around me. But those discussions never became more than small-talk. The gap to bridge from recognizing the aesthetic value of boots to discussing a strong sexual fetish was simply too long.

I ended up telling some of my closest friends about my fetish but it was merely socially awkward self-centered unraveling that didn’t lead into much deeper discussions. And how could it have? My friends were probably as tangled in the strings of their own emotional lives as I was back then. Discussions only ever emerged of topics to which both parties could actually relate.

Back then I thought that opening up was a brave thing to do but the tendency to conform socially was also strong in me. Thus I never dared to imagine that I could follow this unusual passion of mine further in life. I’ve only learned to question social norms as an adult and I’ve been able to let go of the self-sabotaging inner voices of critique only in the past few years.

As liberating as this openness is for me now, I’m disappointed in myself at the same time for not having the courage to follow my passions earlier. I could have been exemplary and brave, but in my insecurities I ended up enforcing the culture of bullying, where following one’s unusual passions is always nerdy and weird and results in mockery. Lola from Kinky Boots and others who have followed their hearts bravely always make me reflect on this.

Better late than never, as the saying goes. Now that I’m more aware of myself and my environment, this blog is the least I can do. Now I am finally brave enough to follow Lola’s example: no more awkward splutter but saying it like it is. Not only painting mental images but becoming visible as I am. Provocative? Only if our idea of being human is so narrow that we are unable to publicly admit that we are sensitive, complex and sensuous creatures.

About shame and acceptance

In one of the most important scenes of the musical Charlie and Simon discuss about their relationships with their fathers and about letting the people close to you down by following your own passions instead of meeting their expectations. The scene touched me in profound way.

I have come face to face with this theme after coming out of the closet. It has been exceptionally difficult, because the shame I feel about my fetishism is at its greatest with the people who have known me for a long time. With some of them it has been almost mortifying to admit that I am a different person than I’ve pretended to be and that I’m so into boots, dress up, make up and other things culturally typed as feminine.

Most of all I’ve been ashamed about how great sensations boots can invoke in me. It has made me feel vulnerable and faulty. The shame about this fetish has been much greater than the shame I’ve endured for breaking the gender expectations by cross dressing or for my love of power exchange. I believe this is because my boot fetish is a founding piece of my sexuality while these other tendencies have developed as a result of it.

The scene ends as Charlie hugs Simon and says “Let’s make boots”. In that moment I felt like Simon who is being caressed both physically and mentally. That line was especially significant for me because in my years of being closeted the word “boots” has become a trigger that gets me on my toes thinking “NOBODY IS SUSPECTING ANYTHING NOW?! ARE THEY?!” I’ve tried to work on this by consciously using the words “boots” and “fetish” whenever I can so that I wouldn’t stumble around the subject anymore.

I acknowledge I constantly crave for the sensation of total acceptance that scene sparked in me. It’s probable that my craving for acceptance will never end, not even if all my loved ones poured their love on me at once. The black hole created by my past is simply to big. Luckily, with practice, I’m able to turn that craving into productive activities such as this blog. By being myself more and more courageously I can also meet my emotional needs myself.

Thus I’ve decided to make boots and the fetish style I love my own thing and keep living according to Lola’s 6 step program:

  1. Pursue the truth.
  2. Learn something new.
  3. Accept yourself and you’ll accept others.
  4. Let love shine.
  5. Let pride be your guide.
  6. You’ll change the world when you change your mind.

Red is the color of sex and fear and danger and signs that say, ‘Do Not Enter.’ All of my favorite things in life!” – Lola. This is my Jessica Rabbit styled Kinky Boots look. Red, from head to toe!

From transforming myself to transforming the World

I believe Lola would have my back when I say deep down we’re all fetishists. Like I said before, we humans add layers of significance to everything we experience and do – sex, sexuality and gender included.

When I’m asked, I usually describe fetishism as being significance-centered: conscious and unconscious indulging of the glazings we ourselves add to different things. After all, what else could we – intelligent but extremely susceptible and sensitive beings – do?

It would be only reasonable that the proper words that describe this human activity would find their way to our everyday vocabulary – our way of structuring thoughts and actions. It might just be that we’d become more self-aware. At least that’s the way it has worked with me.

Experience has taught me to lead by example. That’s why I seek to be the change I want to see in the world. Superficially I can momentarily transform into a woman and play around with sexuality and gender. But when I do so, I reflect into my environment a much larger inner transformation that has happened in me over the years. That transformation is about openness, courage, acceptance and love and my gorgeous boots are the symbol of it all.

Even if I got critique about what I do on the outside, I know it’s usually about something else. It’s about a desperate cry of social power structures we’ve given in to all our lives even though silently we’ve known for a long while that there are no logical or ethical grounds for maintaining them.

The screaming red high-heeled thigh-high boots of mine may be too much for those structures. But if something crumbles under the weight of love and truth, it deserves to crumble. May each knock of my heels be a crushing blow to the very foundations of those structures.

These boots are made for walking
And that’s just what they’ll do
One of these days these boots are gonna walk all over you

-Nancy Sinatra

Helsingin Kaupunginteatterissa on esityksessä parhaillaan suomalainen toteutus maailmanlaajuisesta menestysmusikaalista Kinky Boots. Broadwayn kautta maailmalle ponnahtanut musikaali perustuu samannimiseen brittiläiselokuvaan (2005), jonka inspiraationa puolestaan on toiminut tositarina feminiinisiä fetissikenkiä miehekkäisiin jalkoihin valmistaneesta Divine Footwear -brändistä.

Tarinassa nuori juppi Charlie Price perii vastentahtoisesti kenkiä valmistavan perheyrityksen, joka osoittautuukin olevan konkurssin partaalla. Lontooseen haikaillut Charlie joutuu palaamaan kenkätehtaalle pieneen kotikaupunkiinsa Northamptoniin. Uusi hartioita painava vastuu ja drag queen Lola mullistavat Charlien selkeältä näyttäneet suunnitelmat ja ajavat hänet raivaamaan oman polkunsa.

Sain itse kokea tämän esityksen 21.9. Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä ja se löi minut aivan ällikällä. Mainittakoon, että en ole mikään musikaalien suurkuluttaja. Edelliset musikaalikokemukseni ovat alakouluikääni sijoittuneet The Lion King (Lyceum Theatre, Lontoo) ja West Side Story (Jyväskylän Kaupunginteatteri). Tältä vertailupohjalta uskallan kuitenkin väittää, että suomalainen musiikkiteatteri ei enää kalpene suuren maailman menon rinnalla.

Syvyyttä hiotusta tekniikasta

Kinky Bootsin toteutus oli jotain uskomatonta ja haluan heti todeta, että kokemuksen välittymiseen vaikutti merkittävästi huippuun viilatut perusasiat. Tekniset seikat kuten valot, äänentoisto ja miksaus, lavasteet ja niiden liikuttelu, näyttelijöiden vinhaa vaihtuvat mutta tarkkaan mietityt asemat lavalla olivat kaikki priimaa.

Uskon, että teknisten perusteiden kunnianhimoinen täydellisyyteen hiominen ja sitä myöten syntyvä vaivattomuuden illuusio ovat tehokas keino lumota katsoja. Suurien kokonaisuuksien hämmentävä sujuvuus ja sopivasti annosteltu aistiärsykkeiden tulva loivat taianomaisen tilan, jossa katsojana saatoin helpommin luopua ulkoisen havainnoijan roolista ja tulla todelliseksi kokijaksi, joka antaa näytelmän taiteellisten sisältöjen koskettaa ja muuttaa itseään.

Vaikka olen avoin, lähestyn yleensä varauksellisesti tilanteita joissa muut paitsi minä tietävät käsikirjoituksen ennalta. Suojelen näin itseäni turvattomilta tuntuvilta kokemuksilta, kuten huijatuksi tulemiselta ja säikähtätmiseltä. Heti aloituslaulullaan Kinky Boots sai minut kuitenkin laskemaan puolustukseni ja puhalsi katsomon ja lavan väliin vetämäni turvarajan olemattomiin. Tästä kiitos menee monille taustatoimijoille joita ei voinut lavalla nähdä.

Timanttisen teknisen toteutuksen ohella merkittävin Broadwayn tunnelmaa tuova tekijä olivat tietenkin upeat musiikkispektaakkelit. Jokainen laulaja oli valtavan taitava, äänet pysyivät puhtaina näyttävien koreografioiden kieputuksessa ja bändi soitti biisin peräjälkeen pieteetillä, josta kuului yhtäaikaa tiukka ja virheetön ote sekä sielukas, ilakoiva jamittelu.

Molempien pääosasolistien ääni oli voimakkuudessaan päräyttävä ja roolille uskottava. Charlien (Petrus Kähkönen) ääni oli puhdas ja koruton kuin isänsä veistämä kenkä kun taas Lolan (Lauri Mikkolan) kanavoima kokonaisvaltainen drag-olemus kaikui myös hänen äänestään.

Kaikkein vaikuttunein olin kuitenkin yhteislaulukohtauksista, joissa parhaimmillaan 30 ihmistä näytti peuhaavan omiaan yhtäaikaa luoden yhtä suurta kokonaisuutta. Tilaa ja lavasteita luovasti käyttäen yhteiskoreografiat viestivät liikkeellä laulujen keskeisiä sanomia täyttäen koko salin energiallaan. En voinut kuin silmät rehellisen pyöreinä hämmästellä kaikkien palasten yhteensopivuutta samalla kun soul-voimainen yhteisäänivalli painoi minut penkkiäni vasten.

Musikaali voitti elokuvan

Tarinansa puolesta Kinky Boots taipui paljon paremmin musikaaliksi, kuin elokuvaksi. Näin elokuvan viisi tai kuusi vuotta sitten, eikä se säväyttänyt minua juuri lainkaan. Sen hahmot jäivät pinnallisiksi, draaman kaari tuntui väkinäiseltä ja loppu oli arvattavuudessaan juustoinen kuin pizzatasku.

Näyttämöllä musikaalin vauhdissa ja jännitteissä hahmot määrittyivät olemuksensa myötä paljon kokonaisempina. Yksinään kevyeksi jäävä juoni oli sopivan yksinkertainen kuljetettavaksi laulujen avulla, jotka myös kuvasivat luovilla ja koskettavilla tavoilla elokuvassa latteaksi jääneitä hahmoja ja heidän välisiä suhteitaan. Myös tarinan naiivit piirteet ja lopun arvattavuus olivat täysin anteeksiannettavia piirteitä musikaalille.

Musikaaliversion suurin ansio oli katsojaa puhutteleva ote ja tarinaan kirjoitettujen sanomien tehokas mutta saarnaamisesta vapaa viestintä. Kokonaisuudessaan Kinky Boots olikin ihmisyyden ja rakkauden karnevaali, joka ei olisi voinut puhjeta kukkaan liian intensiivisen juonen kahlitsemana.

Kaikkineen Kinky Boots oli ilmiömäinen ja ainutlaatuinen kokemus ja annan sille täydet pisteet millä tahansa asteikolla.

Teatterin aulassa jokainen saa ikuistaa itsensä kinky-saappaissa. Suosittelen!

Fettarin metapohdintaa

Varsinainen arvostelu päättyi edelliseen kappaleeseen. Nyt ajattelin ruotia satunnaisia ajatuksia, joita Kinky Boots minussa kirvoitti.

Fetisistin, tai tuttavallisemmin fettarin, näkökulma elämään on aina fetissin vääristämä. Sanassa “vääristynyt” on kamalan negatiivinen kaiku, mutta viittaan sillä nyt epätasapainoon, joka voi olla niin negatiivinen kuin positiivinen tilanteesta riippuen. Tällaisia ajatuksia musikaalista heräsi saapasfettarille.

Kinky Boots keskustelee kenkien merkityksestä ihmiselle. Se nimeää konkreettisesti kolme eri kohtaa asenteiden jatkumolta:

  1. “Sehän on vain kenkä” – välinpitämätön tai korkeintaan käytännönläheinen asenne, joka ei kuorruta kenkää käyttötarkoitustaan suuremmilla merkityksillä.
  2. “Mitään kauniinpaa olla ei voi” – kengän esteettisen arvon korottaminen käytännöllisyyden rinnalle. Nämä sanat viittaavat tarinassa Price & Son -kenkiin, joita ei kylläkään kuvata kauniiksi kuin Herra Pricen oman konservatiivisen estetiikantajun puitteissa, mutta tällä ei sinänsä ole väliä. Väliä on asenteella – haluaako ihminen ylipäätään tunnustaa ja vaalia kengän esteettistä arvoa?
  3. “75 senttiä vastustamatonta reisille kuroutuvaa seksiä” – Lolan luoma mielikuva korkeakorkoisista reisisaappaista. Mielikuvan mehustelu viestii asenteesta, joka korostaa kengän symbolisia arvoja käytännöllisyyden kustannuksella äärimmäisyyksiin asti. Nämäkin saappaat on tehty käveltäviksi, mutta ennen kaikkea ne herättävät huomiota, provosoivat, kiihottavat!

Tämä vaikuttaa varmaan erikoiselta tavalta analysoida ihmisten ajatuksia, mutta jotain tämän kaltaista mitta-asteikkoa olen käyttänyt nuoruudessani, kun olen yrittänyt kuulostella ovatko keskustelukumppanini kanssani samoilla taajuuksilla. Tapa jolla puhumme jostain asiasta kielii siitä, miten asian näemme, mitä merkityksiä sille annamme ja mitä tunteita se herättää.

On toisaalta ihmeellistä ja hienoa ja toisaalta surullista, kuinka erilaiselta maailma näyttääkään riippuen siitä mitä asioita arvostamme ja vaalimme. Me ihmiset tuppaamme kuorruttamaan objektiivista todellisuutta useilla merkitysten kerroksilla, mutta se millaisia kuorrutuksia – eli todellisuuden tulkintoja – odotamme keneltäkin, on sidoksissa kulttuuriin ja ihmisten rooleihin.

Omista miehisistä rooleistani lähtöisin koin aiemmin mahdottomaksi puhua saappaista kiehtovana ja suuria tunteita herättävänä asiana. Siispä piilotin intohimoni ja pyrin puhumaan saappaista yhtä välinpitämättömästi kuin voileipäkekseistä tai paperipainoista. Samalla kuitenkin yritin vaivihkaa kartoittaa toisten ihmisten pukeutumiseen liittyviä asenteita ja tunnekokemusia näennäisesti neutraalein avauksin.

Olen siis aina tilaisuuden tullen varovasti tunnustellut olisiko keskustelukumppanin mahdollista ymmärtää, miten saappailla on niin erityinen paikka sydämessäni. Nuoruuteni ympäristössä en kohdannut juuri muuta kuin masentavan välinpitämättömiä asenteita. Saatoin joskus keskustella aiheesta pinnallisesti naispuolisten ystävieni kanssa. Perinteisten sukupuoliroolien valossa se oli vähemmän vaivaannuttavaa, kuin yrittää saada jotain irti murahtelevista jätkäkavereistani. Nekin keskustelut jäivät aina kuitenkin small-talkin tasolle, sillä matka saappaan esteettisen arvon tunnistamisesta voimakkaaseen sekusaaliseen fetissiin tuntui liian pitkältä ylitettäväksi aasinsillalla.

Päädyin lopulta kertomaan fetissistäni valikoiduille ystävilleni, mutta se oli vain sosiaalisesti kömpelöä ja itsekeskeistä purkautumista, joka ei synnyttänyt juuri sen suurempia keskusteluita. Ja kuinka se olisi voinutkaan? Ystäväni olivat varmaan ihan yhtä syvällä omissa tunne-elämänsä koukeroissa kuin minäkin tuolloin. Keskustelua syntyi pääasiassa niistä asioista, joihin molemmat osapuolet kykenivät samaistumaan.

Ajattelin tuolloin, että avautumiseni oli rohkeaa. Sosiaalisena mukautujana hyväksyin kuitenkin vallitsevat olosuhteet, enkä tohtinut edes kuvittella, että voisin itse seurata tätä poikkeuksellista intohimoani elämässä pidemmälle. Olen oppinut kyseenalaistamaan sosiaalisia normeja vasta aikuisiällä ja päästämään irti lyttäävästä itsekritiikistä ja toimintani jatkuvasta vartioimisesta vasta viime vuosina.

Niin vapauttavaa kuin tämä avoimuus minulle nyt onkin, olen samalla pettynyt ja vihainen itselleni etten uskaltanut seurata intohimoani aiemmin. Siinä missä olisin voinut olla esimerkillinen ja rohkea, päädyin epävarmuuksissani vain vahvistamaan kiusaamiskulttuuria, jossa omien mielenkiintojen seuraamisesta (eli “nörttiydestä” tai “outoudesta”) seurasi aina syrjintää ja ilkkumista. Kinky Bootsin Lolan tai kenen tahansa muun rohkeasti sydäntään seuranneen tarina saa minut aina reflektoimaan tätä.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuten sanonta kuuluu. Nyt itseäni ja ympäristöäni paremmin tiedostavana tämä blogi on vähintä mitä voin tehdä. Nyt olen lopultakin riittävän rohkea noudattamaan Lolan esimerkkiä: ei enää vaivaantunutta sopertelua, vaan suoraa puhetta. En vain maalaile mielikuvia, vaan näytän itseni kuten olen. Provokatiivista? Ainoastaan, jos omat käsityksemme ihmisenä olemisesta ovat ahtaita, emmekä halua julkisesti tunnustaa olevamme herkkiä, monitahoisia ja aistillisia olentoja.

Häpeästä ja hyväksynnästä

Yhdessä musikaalin keskeisimmistä kohtauksista Charile ja Simon keskustelevat isäsuhteistaan ja siitä, kuinka valintasi seurata omia intohimojasi voi tuottaa pettymyksen läheisille ihmisille, jotka odottivat sinulta jotain muuta. Tuo kohtaus kosketti minua kouriintuntuvalla tavalla.

Olen joutunut tämän teeman kanssa kasvokkain kaapistatulemiseni myötä. Se on ollut erityisen vaikeaa, koska fetisismistäni tuntema häpeä on voimakkaimmillaan niiden ihmisten seurassa, jotka ovat tunteneet minut pitkältä ajalta. Heidän kohdallaan on kertakaikkiaan hävettänyt myöntää, että olen taustalla ollut kokoajan jotain muuta kuin mitä olen antanut ymmärtää ja että olen niin kiinnostunut saappaista, pukeutumisesta, meikkaamisesta ja muista kulttuurisesti naisellisiksi tyypitetyistä asioista.

Eniten minua on hävettänyt, kuinka suuria tuntemuksia saappaat minussa voivat herättää. Se on tehnyt oloni haavoittuvaiseksi ja vialliseksi. Tuo häpeä on ollut paljon voimakkaampaa, kuin se mitä olen potenut sukupuolisten odotusten rikkomisesta ristiinpukeutumalla tai viehtymyksestäni vallanvaihtoon. Arvelen tämän johtuvan siitä, että saapasfetissini on perustavalaatuinen osa seksuaalisuuttani siinä, missä muut taipumukseni ovat pikemminkin sen johdosta kehittyneitä mieltymyksiä. 

Kohtaus päättyy kun Charile halaa Simonia sanoen “Tehdään saappaita”. Tuossa hetkessä koin olevani Simon, jota syleillään niin fyysisesti kuin henkisestikin. Nuo vuorosanat olivat erittäin minulle merkitykselliset, sillä häpeässäni ja fetissini piilottelussa sanasta “saappaat” on tullut minulle eräänlainen triggeri, joka saa minut varpailleni miettimään “EI KAI KUKAAN NYT VAAN AAVISTA MITÄÄN!?!?” Olen pyrkinyt työstämään tätä käyttällä tietoisesti sanoja “saappaat” ja “fetissi” aina tilaisuuden tullen, jotta en takertelisi ja kiertelisi aiheen ympärillä enää.

Tunnistan jatkuvasti janoavani tuota kohtauksen tuottamaa kokonaisvaltaista hyväksynnän tunnetta. Todennäköisesti tuo tarve ei tule ikinä tyydytetyksi, sillä aiempien elämänvaiheideni jättämä aukko ei täyty pysyvästi, vaikka sinne kaataisi kaikki läheisteni voimavarat. Pystyn onneksi kanavoimaan tarpeeni myös tuottavaan toimintaan, kuten tämä blogi. Olemalla yhä rohkeammin oma itseni, voin siis hoitaa tunnetarpeitani myös itsenäisesti.

Siispä olen päättänyt tehdä saappaista ja ihannoimastani fetissityylistä oman juttuni ja jatkaa elämää Lolan ohjeiden mukaisesti:

  1. Sä reilu oo
  2. Käy koulusi
  3. Hyväksy itses, niin sä hyväksyt muut
  4. Muista rakastaa
  5. Usko itseesi
  6. Kun sydämesi aukee muuttuu maailmasi.

Red is the color of sex and fear and danger and signs that say, ‘Do Not Enter.’ All of my favorite things in life!” – Lola. Tässä Jessica Rabbit -henkinen Kinky-Boots-lookini. Päästä varpaisiin punaista!

Muuntumisleikeistä maailman muuttamiseen

Lola varmaan komppaisi minua kun sanon, että oikeastihan olemme kaikki fetisistejä. Kuten aiemmin totesin, me ihmiset ynnäämme merkitysten kerroksia kaikkeen mitä koemme ja teemme – seksi, sekusaalisuus ja sukupuolisuus mukaan lukien.

Kysyttäessä kuvailen fetisismiä yleensä merkityskeskeisyydeksi: asioihin itse liittämiemme kuorrutusten tiedostetuksi sekä tiedostamattomaksi mehusteluksi. Mitä muutakaan me älylliset, mutta ympäristöllemme äärimmäiset alttiit ja herkät olennot voisimme?

Olisi ainoastaan kohtuullista, että tätä inhimillistä toimintaa kuvaava termi löytäisi tiensä arkikieleemme – tapaamme jäsentää jokapäiväisiä ajatuksia ja toimintaamme. Voisi olla, että tulisimme yhtä pykälää tietoisemmiksi itsestämme, kuten minullekin on käynyt.

Kokemus on opettanut minua uskomaan esimerkin kautta johtamiseen. Siksi pyrin itse olemaan kaipaamani muutos maailmassa. Voin muuntautua hetkellisesti pintapuolisesti naiseksi ja leikitellä seksuaalisuudella ja sukupuolisuudella, mutta tehdessäni näin heijastan ympäristööni sisälläni vuosien myötä tapahtunutta suurta henkistä muutosta. Tuo muutos on avoimuutta, rohkeutta, hyväksyntää sekä rakkautta ja upeat saappaani ovat kaiken tämän symboli.

Vaikka saisin osakseni arvostelua siitä, mitä teen pintapuolisesti, tiedän että kyse on jostain muusta. Kyse on nimittäin sellaisten valtarakenteiden hätähuudosta, joita olemme myötäilleet koko ikämme, vaikka olemme jo pitkään hiljaa tienneet, ettei niiden ylläpitämiseen ole pitäviä loogisia tai eettisiä perusteita.

Reisiäni pitkin kapuavat kirkuvan punaiset korkosaappaat lienevät näille rakenteille liikaa, mutta jos jokin rakenne on murtuva totuuden ja rakkauden alla, se ansaitsee murtua. Olkoon siis jokainen korkojeni kopsahdus murentava isku noiden rakenteiden perustuksiin.

These boots are made for walking
And that’s just what they’ll do
One of these days these boots are gonna walk all over you

-Nancy Sinatra

Julkaisin tämän sivuston ja kolme ensimmäistä tekstiäni huhtikuussa 2018. En ole saanut sen jälkeen yhtään uutta tekstiä aikaiseksi. Onhan minulla lukuisia luonnoksia eri aiheista, mutta niissä ei ole toistaiseksi mitään julkaisemisen arvoista.

Olen syyttänyt tästä luovuuden puutteesta lähinnä kaikkea muuta meneillään olevaa. Työni on hektistä, itselle asettamani tavoitteet liikunnan saralla vaativat omistautumista, ostin sähkörummut ja haluan harjoitella soittamista, vaimon kanssa vietetty aika on kaikkea tätäkin tärkeämpää.

Vaikka kaikki yllämainittu on totta, olisi minulla silti ainakin 2-4 tuntia aikaa kirjoittaa joka viikko. Mutta enpä ole kirjoitellut. Sen sijaan olen painiskellut motivaatio-ongelmien kanssa ja joutunut pyristelemään merkittävien ajatusten muodostamiseksi, vaikka kaikki valitsemani aiheet ovat minulle erittäin tärkeitä.

Mistä tämä sitten johtuu? Tämän bloginhan piti olla vapauttava ja voimaannuttava kirjoittamiskokemus. Minulla kesti hetki tajuta, että viime aikoina kokemani vaikeudet olivat nimenomaan seurausta julkitulon jälkeen kokemastani fiilisten lyttäyksestä. Suurempia yksityiskohtia paljastamatta muutamat ihmiset, joiden mielipiteitä ja hyväksyntää olin tottunut pitämään korkeassa arvossa, eivät olleet mielissään päätöksestäni kirjoittaa seksuaalisuudestani ja fetisseistäni julkisesti.

He yrittivät lannistaa minua vetoamalla lukuisiin eri syihin, jotka tuntuivat vaihtuvan sitä mukaa, kun kumosin heidän argumenttejaan vedoten omiin pohdintoihini ja tarpeisiini. Lienee selvää, että tuollainen argumentointi alkaa ennen pitkään tuntua vain listalta tekosyitä, joita keksitään ennalta valitun mielipiteen puolustamiseksi ilman minkäänlaista aikomusta harkita itse mielipidettä uudelleen.

Ymmärrän kyllä, että ensimmäinen kerta kasvokkain tämän asian kanssa tuntuu varmaan vaikealta. Todennäköisesti tyrmäsin totaalisesti minulle asetetut odotukset ja olettamukset ja tein sen tavalla, jota nämä ihmiset eivät kykene arvostamaan.

Tästä huolimatta näiltä ihmisiltä on ylimielistä odottaa, että noudattaisin heidän neuvojaan. Jos he eivät kykene itse käsittämään, miksi tämä radikaali avoimuus on minulle tärkeää eivätkä edes kuuntele, kun yritän selittää, niin he eivät todellakaan ole asemassa, josta käsin minua voisi neuvoa. Pikemminkin nuo “neuvot” tuntuvat minua päin heitetyiltä ennakkoluuloisilta mielipiteiltä. Mikä pahempaa vielä, sivuuttaessaan tarjoamani kontekstin, he päätyvät säälimään tunteitani ja tulkitsemaan tekojani vastuuttomina ja epätoivoisina avunhuutoina.

Ring ring! Pyllynne soittaa. Se pyysi vetämään pään ulos. Tämä viesti menee teille kaikille, jotka holhoatte toisia ihmisiä heidän päätöksistään. Se ei ole teidän asianne. Uskotteko – ihan tosissanne – että te tiedätte paremmin kuin asianomainen henkilö? Siis se henkilö, joka on pyöritellyt päätöksen taustoja päässään koko elämänsä ajan ja punninnut kaikki mahdolliset julkitulemisen seuraukset. Henkilö, joka keräsi kaikki voimansa ja rohkeutensa tehdäkseen elämänmuutoksen, jonka myötä hän lopulta voi tuntea itsensä eheäksi. Jos uskotte, niin menkää huoneeseenne miettimään älkääkä tulko ulos ennen kuin olette oppineet hieman kunnioitusta ja nöyryyttä kanssaihmisiänne kohtaan.

Ehkäpä tämä riittää. En halua velloa suuttumuksessa, mutta en myöskään voi olla provosoitumatta, kun joku yrittää vaientaa minut heti ensimmäistä kertaa ääneen päästyäni.

Tämä blogi jatkaa loistokkaalla tiellään ja sinä voit joko hyväksyä sen tai lähteä menemään, koska vastaan taistelelminen on hyödytöntä. Onhan tämä kulunut juonikuvio, mutta kaapista ulos tuleminen ja siihen liittyvän vastustuksen kokeminen herättää minussa valtavan tarpeen pullikoida ja kantaa ylpeästi näitä asioita joista minun käskettiin vaieta.

Siispä tehtäköön selväksi, että rakastan saappaita, käsineitä, nahka-asuja, lateksia, PVC:tä, meikkejä, pitkiä kynsiä ja pitkälti kaikkea mitä tämä sairas kulttuurimme tuputtaa meille naisellisena. Rakastan vastaavasti lihaksia, miehekkyyttä ja voimaa. Voisin perustellusti väittää, että minulla fetissi binääriseen dynamiikkaan (kuten monella muullakin, vaikka siitä harvoin puhutaan tähän tapaan)! Ratsastusasut ovat upeita. Oikeastaan mikä tahansa fetisöitävä asia, mitä henkilö kantaa itsetietoisesti ja karismaattisesti on seksikäs. BDSM, nöyryyttäminen ja kiusoittelu ovat upeita vuorovaikutuksen muotoja. Jos jonkin esineen voi tunkea suuhun, on se mahdollisesti kiinnostava.

Niin paljon fetissejä, niin vähän aikaa. Ehkä kuitekin kerkeän käsittelemään niistä useimmat ennen kuin kuolen, Internet kaatuu tai joku muu katastrofi estää minua kirjoittamasta.

Olen optimistinen, että tällainen höyryjen päästely kasvattaa tuottavuutta. Kuukausia kestäneen epäilyn ja itsesensuurin aikana en kyennyt tuottamaan yhtä ainoaa johdonmukaista kappaletta. Tämän tekstin kirjoitin tunnissa, junassa, käyttämättä juuri lainkaan askelpalautinta.

Ai niin! Rakastan myös itseäni. Et hyväksy vai? Tuu päälle vaan.

I published this website in April 2018 and simultaneously put out the three texts I had prepared in advance. Since then, I haven’t been able to write all that much. I’ve started drafts for several different topics but failed to deliver anything significant.

I’ve blamed the lack of fruitful writing sessions on all the other things I’ve got going on. Work is hectic, my goals in physical exercise require dedication, I bought a set of electric drums and need to practice to make the investment worth it, spending time with my wife is more important than any of this.

While all of the above is true, there’s still time to write at least 2 to 4 hours every week. But I haven’t. Instead I’ve struggled with motivation and coming up with meaningful thoughts even though the subjects I’ve been meaning to discuss are really important to me.

Why then? It took me time to realize that the difficulties I’ve had in what started out as a liberating and empowering writing experience, are due to a buzz kill I suffered after publishing my first texts. Without going into high detail, some of the people whose opinions and acceptance I’ve learned to hold high did not welcome my decision to write publicly about sexuality and fetishes.

They discouraged me appealing to multiple different reasons that seemed to change on the fly as I countered each one with well-thought arguments based on my own reasoning and emotional needs. Obviously, after a while such reasons start to look more like excuses that are made up just to defend a prejudice the person is not inclined to give up no matter what.

I understand that dealing with something like this for the first time is difficult. I probably shattered the expectations and assumptions these people had about me and also did it in a way that they have a hard time valuing.

Still, it’s arrogant for such people to expect for me to take any advice from them. If they cannot grasp why this type of radical openness is important for me and even refuse to listen when I explain, then they are in no position to give me any advice. Instead their advice ends up feeling like ignorant opinions thrown forcefully my way. And even worse, as they reject my context, they end up looking down on my emotional needs as something pitiful and treat the actions I take about it as irresponsible and desperate calls for help.

Ring ring! It’s your ass calling. It would like you to pull your head out of it. This message goes out to all who patronize other people over their choices. It is not your business. Do you, honestly, think you know better than the person at hand? The person, who has contemplated the issue through out their life and weighed all the possible outcomes of being public about it. The person who gathered all their strength and courage to change the course of their life to be able to feel whole. If you do, go to your room and think. And don’t come out until you’ve learned some basic respect and humility.

That’s enough I guess. I don’t want dwell in anger, but I can’t help being provoked when someone tries to shut me down immediately after I’ve started to shine for the first time in my life.

This blog is going to continue on the glorious path it started on and you can either accept it or leave, because fighting it is certainly useless. It’s a cliché but the process of coming out of the closet and facing resistance about it causes a huge need to take pride and boast about the things I’ve been told to fall silent about.

That said, I fucking love boots, gloves, leather outfits, latex, PVC,  make-up, long nails and pretty much everything our twisted culture enforces as feminine. I equally love muscles, manliness and power. I could argue I have a fetish for binary dynamics (and so do many others, even though it’s rarely conceptualized that way)! Riding outfits are just the best. Any fetishizeable thing a person consciously carries with charisma is hot. BDSM, humiliation and teasing are amazing forms of interaction.  Can you shove it in your mouth? If yes, it’s potentially interesting.

So many fetishes, so little time. Perhaps I manage to go through most of them before I die, the Internet shuts down or some other catastrophe prevents me from writing.

I’m quite optimistic that blowing off steam like this increases my future productivity. After months of self-doubt and -censorship with trouble producing a single consistent paragraph, I wrote this piece off the top of my head in an hour’s time on a train barely using any backspace.

Oh yeah! I also love myself. You don’t approve? Cum try me.

Despite the burning need, writing about myself is not easy for me. I still feel like my texts lack some level of honesty and intimacy. To lighten the atmosphere I’ll try a more easy-going style. Hooray! Next I’m simply going to list some of the good stuff my fetishes have brought into my life. Here it comes with pictures!

  1. The experience of being different has increased my understanding and acceptance

    wp-1519655806862..jpgI believe this is a shared experience for everyone who for some reason have grown to be sensitive. Love is wise, hatred is foolish. I do my best to live each day according to this moral code.

  2. I’ve learned to know myself and interpret my feelings

    Deviating from the norm has pushed me to a thorough self-search of my emotions and needs. I’ve learned to know and accept them without shame.

    Up to my twenties I had trouble owning up to some sides of my sexuality. Failing to recognize its dynamic nature added to the confusion. To find a stable sexual identity, I tried boxing myself artificially to given categories but time after another I found myself becoming interested in things I thought I didn’t like.

    For me a part of growing up has been the realization that I don’t need to define myself based on what I don’t like. Quite the opposite, in addition to certain fixed desires, my sexuality is best described as curious and susceptible to influences.

  3. I’ve learned that honesty and openness allow me to grow and fill my relationships with trust

    pic3_smallEach time I’ve discussed my sexuality with a new person has been rewarding in some way. At best it has strengthen our relationship by increasing mutual trust and has encouraged the other to share something personal as well. At least it has opened up new perspectives and clarified why some people may find these topics and open discussions difficult. To justly expect their tolerance, I’ve respectively tried to understand their backgrounds and points of view.

  4. Facing myself has helped me build my character

    Facing myself and talking about it is the bravest thing I’ve ever done. Being gagged is a blast but only when it happens with my consent. Falling silent because of being ashamed is a different story.

    One shouldn’t take their self too seriously. That’s a prerequisite of a healthy confidence. “I don’t give a shit what everybody else thinks” is a typical phrase from the mouth someone who appears confident. I’ve chanted this mantra myself a lot but it’s never my honest primary reaction. Instead I’m intuitively worried about how socially popular my words and actions are. My sexual identity is one of the first things about which I’ve adopted a true sense of dignity.

  5. I know exactly what I like and I can arrange myself quality time

    Boots, gloves, leather, lace, jewelry, make up etc. – I can enjoy my fetishes on my own or in company.

    In love creating and realizing different visions in my free time. I do it by myself as well as with my wife and friends. Whether it’s about designing outfits, shopping, photography, having fun, discussions or sex, fetishes can be a part of everyday life and celebration.

  6. I’m thoughtful

    For their part, the insecurities of my past have helped me establish a habit of constant reflection. I question my own thoughts and feelings. I observe how they affect me and the people around me. I’ve become an independent thinker because many of the issues that I’ve wondered about along the way have felt meaningful and relevant only to myself.

  7. On the other hand I’m easy, when you know which buttons to push

    As a lover I’m somewhat exotic and open for pretty much anything. At the same time I’m idiot proof. My strongest fetishes are as if they were carved in stone.

  8. I have a strong vision that nurtures my imagination and creativity


    I’m not a great photographer or model yet, but I love taking pictures and posing for them. Photography allows me to present any object or person in the light I desire. I’m especially interested in perspectives that can be interpreted as erotic through fetishism. There’s perhaps no better way for me to communicate the insides of my head to other people.

  9. Pleasure

    The essence of all fetish related activities boils down to pleasure. Yet it is often not about direct sexual pleasure, but about small and big positive sensations here and there.

    I feel appreciated and loved when my wife decides to wear beautiful boots to an everyday trip to the grocery store. I feel free when I get to plunge into a highly detailed masculine or feminine essence. I feel connected when me and my friends plan and design party outfits together. I get small spikes of pleasure and inspiration when I see lovely outfits and confident people wearing them.

That’s that for this time. What have fetishes given to you? Tell about it in the comments! You may also leave

  • personal stories
  • good, bad and neutral feedback about the text
  • wishes about future topics
  • your own thoughts
  • any questions.

Kovasta tarpeesta huolimatta itsestäni kirjoittaminen ei ole minulle helppoa. Tuntuu, että joku rehellisyyden ja intiimiyden taso on yhä tavoittamatta. Kevennykseksi kokeilen hieman kevyempää tyyliä. Hurraa! Aion seuraavaksi vain fiilistellä, mitä kaikkea hyvää fetissini ovat elämääni antaneet. Täältä pesee kuvien kera!

  1. Oma kokemus erilaisuudesta on tehnyt minusta ymmärtäväisen ja hyväksyväisen

    wp-1519655806862..jpgTämä kokemus yhdistänee kaikkia ihmisiä, joiden tuntosarvet ovat syystä tai toisesta herkistyneet. Rakkaus on viisasta ja viha typerää. Yritän parhaani mukaan elää tätä ajatusta todeksi joka päivä.

  2. Olen oppinut tuntemaan itseni ja tulkitsemaan tuntemuksiani

    Normista poikkeaminen on ajanut minut omien tunteideni ja tarpeideni perusteelliseen tutkimiseen. Tunnistan omat tunteeni ja hyväksyn ne ilman häpeää.

    Aina parikymppiseksi asti minulla oli vaikeuksia tunnustaa joitain seksuaalisuuteni piirteitä. Hämmennystä lisäsi se, että en hahmottanut seksuaalisuuteni eläväistä luonnetta. Vakaan identiteetin löytämiseksi pyrin keinotekoisesti lokeroimaan itseni, mutta kerta toisensa jälkeen huomasin kiinnostuvani asioista, joista en aiemmin ajatellut pitäväni.

    Olen aikuistuessani oivaltanut, että minulla ei ole mitään tarvetta määritellä itseäni sen kautta mistä en pidä. Päin vastoin, tiettyjen vakiintuneiden halujen ohella seksuaalisuuttani määrittelee parhaiten uteliaisuus ja alttius vaikutteille.

  3. Olen oppinut, että avoimuus ja rehellisyys luovat minulle kasvun mahdollisuuksia ja ihmissuhteisiini luottamusta

    pic3_smallJokainen kerta, kun olen keskustellut seksuaalisuudestani uuden ihmisen kanssa, on ollut jollain tapaa palkitseva. Parhaimmillaan se on lujittanut suhdettamme lisäämällä luottamusta ja saanut vastapuolen jakamaan jotain henkilökohtaista itsestään. Vähintäänkin se on avannut minulle uusia näkökulmia ja selventänyt minulle, miksi joidenkin ihmisten voi olla vaikea suhtautua näihin aiheisiin tai niistä avoimesti keskustelemiseen. Voidakseni edellyttää heiltä suvaitsevuutta, olen vastavuoroisesti pyrkinyt ymmärtämään heidän taustojaan ja näkökulmiaan.

  4. Itseni kohtaaminen on kasvattanut luonnettani

    Itseni kohtaaminen ja siitä puhuminen on rohkeinta, mitä olen ikinä tehnyt. Kapuloituna on kivaa, mutta ainoastaan kun siihen ryhtyy omasta tahdostaan. Häpeän vuoksi vaikeneminen on eri juttu.

    Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti. Se on terveen itsetunnon edellytys. “Ihan sama mitä muut ajattelee” on tyypillinen lausahdus itsevarmana näyttäytyvän henkilön suusta. Olen toistellut tuota mantraa paljon itsekin, mutta se ei juuri koskaan ole ensisijainen reaktioni. Päinvastoin intuitiivisesti olen usein huolissani siitä, miten sosiaalisesti suosittuja tekoni ja sanomiseni ovat. Seksuaali-identiteettini on kuitenkin ensimmäisiä asioita jonka suhteen olen itsenäisesti oppinut tuntemaan oman arvoni.

  5. Tiedän täsmälleen, mistä tykkään ja osaan järjestää itselleni laatuaikaa

    Saappaita, käsineitä, nahkaa, pitsiä, koruja, meikkejä, jne. – viihdyn fetissieni parissa yksin tai yhdessä.

    Tykkään vapaa-ajallani luoda ja toteuttaa visioita itsekseni sekä vaimoni ja ystävieni kanssa. Olipa kyse sitten asukokonaisuuksien suunnittelusta, vaateostoksista, valokuvaamisesta, fiilistelystä, keskustelusta tai seksistä, fetissit voivat kuulua sekä arkeen että juhlaan.

  6. Olen ajattelevainen

    Aikoinaan potemani syvät morkkikset, ovat osaltaan auttaneet vakiinnuttamaan ajattelutavan, jossa reflektoin itseäni jatkuvasti. Kyseenalaistan omia ajatuksiani ja tunteitani. Tarkastelen niiden vaikutuksia itseeni ja toisiin ihmisiin. Minusta on tullut taipuvainen itsenäiseen pohdintaan, sillä monet minua eniten askarruttaneet kysymykset ovat tuntuneet mielekkäiltä ja tarpeellisilta pohdinnoilta vain minulle.

  7. Toisaalta olen helppo, kun tietää mistä naruista vetää

    Rakastajana ja seksikumppanina olen jossain määrin eksoottinen ja avoin lähes kaikelle. Toisaalta olen idioottivarma. Voimakkaimmat fetissini ovat kuin kiveen hakattuja.

  8. Minulla on voimakas visio, joka ruokkii mielikuvistustani ja luovuuttani


    En toistaiseksi ole erityisen harjaantunut valokuvaaja tai malli, mutta rakastan valokuvaamista ja kuvattavana olemista. Kuvan avulla esineen sekä ihmisen voi esittää haluamassaan valossa ja minua kiinnostaa erityisesti fetissien kautta eroottiseksi tulkittavien puolien korostaminen. En keksi tehokkaampaa keinoa viestiä pääni sisuksia toisille ihmisille.

  9. Nautinto

    Pohjimillaan fetissien kanssa puuhastelussa on aina kyse nautinnosta. Kyse ei kuitenkaan useimmiten ole välittömästä seksuaalisesta tyydytyksestä, vaan pienistä ja suurista positiivisista fiiliksistä siellä täällä.

    Koen tulevani arvostetuksi ja rakastetuksi, kun vaimoni laittaa kauniit saappaat arkiselle ruokakauppareissulle. Tunnen vapautuvani, kun saan itse heittäytyä viimeisen päälle tyyliteltyyn maskuliiniseen tai feminiiniseen olemukseen. Tunnen yhteenkuuluvuutta kun suunnittelemme ystävien kesken bileasuja. Saan pieniä mielihyvän ja inspiraation piikkejä nähdessäni silmääni miellyttäviä asuja ja niitä itsevarmasti kantavia ihmisiä.

Tällaista tällä kertaa. Mitä fetissit ovat antaneet sinulle? Kerro kommenteissa! Vastaavasti kommentteihin voi jättää

  • omat tarinat
  • kaikki hyvät, pahat ja neutraalit huomiot tekstistä
  • aihetoiveet
  • omat näkemyksesi aiheesta
  • kysymykset.

One typical prejudice about fetishism is to assume that a person with a strong fetish has trouble managing their everyday life. They fiddle other people’s belongings. They stalk and gaze at other people in public places and peep at their private moments. They harass other people and violate their immunity. They’ve lost control of their personal economy and spend all their money to acquire more fetish objects. When broke, they resort to stealing. Basically they are ready to abandon their morality and humanity trying to satisfy this never ending need.

It’s typical to see a fetishist represented like this in pop culture. In some movies fetishists are even prepared to kill to get what they desire (Blue Velvet, Silence of the Lambs, Pulp Fiction, Perfume).  Of course the drama of movies is exaggerated compared to real life, but that’s just the thing needed to enforce blameworthy mental images. Mainly the image of fetishism provided by the entertainment industry is narrow and biased, and encourages judgmental attitudes by associating fetishism with people who are unpleasant and dangerous in other ways.

The classic gimp scene of Pulp Fiction. Zed is allotting who gets raped first. What wonderful people! [1]
As someone with both strong fetishes and a sense of control over my own life I wonder why having a fetish would go hand in hand with low morality and a corrupted sense of justice? Surprise news: a person can have strong and versatile sexual desires simultaneously with a good sense of empathy, respect towards other people and their rights and other principles that don’t necessarily favor their personal desires.

Of course all people have a tendency to think in ways that justify their customs and hopes and dreams, but this applies to everyone equally and fetishists don’t differ from the mainstream in this sense. If we didn’t actively practice paying attention to other people and common rules while growing up, there would be no civilization as we know it.

A motive does not make anyone a bad person. Instead it places one in front of a moral choice. Whether to ruthlessly follow one’s individual desires or to respect the basic rights of other people. For a mentally stable fetishist who has socialized oneself with society these kind of choices are obvious and do not require any active thought. I guess you wouldn’t steal a bag of sweets from a passer by even if you suddenly felt like candy. Equally one could think people in general would want to fulfill all their sexual fantasies regardless of what it feels like to the subject of choice. Anyone who violates someone else’s immunity for personal gain is more likely to suffer from a blurred sense of justice and a lack of empathy.

A fetish can serve as a motive as well, but it doesn’t explain the harassing behavior. A real sign of being somehow deranged is the ability and will to enjoy something that is unequivocally revolting to others involved. The concept of right and wrong is a matter of culture, of course, so let it be stated that I write this from the viewpoint of someone who has grown in a western democracy (or more precisely in a Nordic welfare state).

I also want to stress that a fetish is not an obsessive thought (see definitions[2,3]). Basically it’s just about having one’s sexual desires linked to an object or some other thing. A strong fetish can develop into an obsession, but so can sex in general like many other things as well. There is no direct link between obsessions and fetishes.

I can not estimate how many people would really think that fetishists are like what I portrayed in the beginning of this text. Probably not too many. I must say it feels rather silly to argue so seriously against such foolish assumptions. Still there’s something to fetishism that makes us wary about the subject and in the silent atmosphere the most ludicrous of misunderstandings can grow without being corrected.

I’m not stating that fetishism is a problem-free phenomenon in today’s society. I simply try to critically review it as it is with its good and problematic sides. In the future I will write several more texts about problems related to fetishism, but here I want to focus on one that gives birth to many prejudices.

Having looked into the subject myself and through numerous discussions with other fetishists I know, that some morally questionable actions with a low risk of being caught do happen by fetish motives. By this, I mostly mean taking advantage of someone else’s property without permission. A person I know masturbated through their teenage years rubbing themselves with their sister’s leather jacket. Another got their first orgasm when they secretly pulled on the high heeled boots of their friend’s mother. A third one kept borrowing the knickers of other family members and a fourth one wrapped themselves in their mother’s rain coat to breathe in the rubbery scent. In my early teens when the opportunity came, I also touched, smelled and even licked boots that weren’t mine, and I’ve talked to many other people with similar experiences.

These kind of deeds seem to happen at least among young object and material fetishists, and I’m not trying to cover it up. This may be one reason why a community’s ignorance about its members’ fetishes can be considered bliss. When deeds like this surface, they can be very uncomfortable for the owners of the fetish objects but if they are kept a secret, life goes on happily and nobody is offended.

What now happened to moral of the fetishist? I just emphasized it above. I did say that a mentally healthy person wouldn’t do anything more severe motivated by a fetish than by other motives. And I stand by what I said. Whenever we weigh our actions, we assess the gains against the potential risks and harms. You probably wouldn’t steal a bag of sweets from a passer by, but you might make a secret visit to your friend’s or family member’s bag when they look the other way. Perhaps you ate all the best candy from a shared box before anyone else got the chance. Perhaps you downloaded something illegally from the Internet. Perhaps you secretly browsed through your older brother’s porn magazine. Perhaps you smoked cigarettes and drank alcohol as a teen. Or perhaps you did none of the above. We are all individuals when it comes to obedience but many of us tend to justify ourselves these kind of tricks and crimes with insignificant consequences. Therefore I suspect that a fetishist who refrains from doing these kind of things also refrains from borrowing other people’s property for their own pleasure. I had no moral issues filching a candy from a friend and I didn’t experience a strong enough inner conflict to keep myself from experimenting how someone else’s boots felt, smelled and tasted like.

I remember pondering something like “Well it’s a victimless crime to borrow another person’s stuff for a short moment of fun, right? If no one finds out, nobody is offended.” It’s not that simple really. Sorry for ruining the party, past-me. It’s quite obvious that from the viewpoint of the owner, it’s rather unpleasant if someone uses their property for intimate moments.

But I don’t want to get lost in the ethics of this. It is also obvious that a horny teenager’s decision is no way objective or thoroughly thought from all points of view. I just want to describe this phenomenon from the viewpoint of the individual.

Someone may be thinking that I’m doing a disservice for everyone by bringing up this topic. Why am I even writing about it? Do I enjoy causing uncomfortable thoughts and situations? Perhaps I do, but that’s not why I’m doing this. Seriously I believe that the reputation of fetishism can only be cleansed through understanding that is achieved through open observations and honest discussions. I’m done hiding and being ashamed.

Just why is a young material fetishist inclined to fiddle other people’s property then? Perhaps it’s about whether young fetishists have any means to get to know their selves and study their sexuality within the existing social norms. For comparison, imagine a society where expressing one’s sexuality and engaging in sexual activities is forbidden all the way. How many lawful citizens do you expect to find there? Most likely people would fulfill their needs just as much as possible with any means available in those circumstances. In their cognitive dissonance they would probably deny it all and condemn each other.

All youngsters have the need to become familiar with their own sexualities. They observe and wonder their own bodies, thoughts and desires. For someone who deviates from the sexual mainstream, there is simply more to wonder about and less available answers. Sex education in school and other information sources for teenagers give straight answers to many questions and help ease the confusion. However, for sexual minorities sex ed can become a double edged sword. While it seeks to convince the teens that the changes and feelings they go through are normal, it can convey a very narrow perception of what is normal, and an idea that being normal is something one should pursue in sexuality.

Luckily the World is changing very fast. The established attitudes become more and more tolerant as the amount of available information grows. Judging simply based on the sex education materials one could think, that today’s teenagers are much more aware than my generation was back in the day. Of course the attitudes of the educators themselves and the established attitudes in the teen’s own social circles have a huge effect on the teen’s wellbeing, and these attitudes may vary a lot. The cultural change is still evident and today a teenager can find credible information and support from the Internet rather easily (depending on their tendencies).

Internet access and the ability to delete the browser history first came to my life at the age of 12. Before that I had already spent 2 years actively feeling bad about my desires and wondering whether I’m normal and if I should be like this. I had read the sex ed columns of Suosikki-magazine (a big thing among teens in Finland in my time), where one of the most popular educators of my generation, Eki, answered the questions of troubled teenagers. During those years Eki told his audience about 10 000 times that masturbation is OK, even encouraged, and that the arousal of sexual desires happens individually. Originally I found this information reassuring, but it did not answer my most troubling questions.

Every now and then someone actually opened up about their deviant experiences, and at those times Eki usually reassuringly said, that all types of fantasies and ways of masturbation are OK as long as they are safe. Still, I couldn’t find peace of mind because I never saw a message where someone would have said that they arouse from objects or materials. I also never dared to write a question myself because I was so ashamed and afraid of being caught.

When I eventually got to explore the Internet, I couldn’t find any proper information about fetishes and fetishism (at least in Finnish). The first truly relieving experiences were a discussion I had about deviant desires in some ancient sex chat, and the fetish video libraries of porn sites that were thousands of videos wide. “Well someone must watch these since there are so many of them” I figured.

The depth to which one has to dig to find something out is easy to interpret as a social signal about how taboo the subject is. My experience did not encourage me to talk about my thoughts and feelings to anyone. However, I am quite an extrovert and that lead me to opening up to selected friends just a few years later. Ever since, each time I’ve opened up has increased my wellbeing by making me feel more accepted. I think it’s that feeling that gives me the motivation to write right now as well.

Let’s try and conclude this train of thought. So do I think that better knowledge and understanding might prevent young fetishists from fiddling the property of others? Not really, but better knowledge and understanding create a more open atmosphere. Most problems related to fetishism are a consequence hiding and secrecy. If one doesn’t dare to be oneself in daylight, fulfilling one’s needs becomes inevitably shady and others are bound to perceive the fetishist’s behavior as something suspicious. In a more open atmosphere a teenager could find the courage to talk about their feelings e.g. to their caretakers. As a result of discussion, a caretaker who supports the sexual development of the teen could end up buying the object the teen desires or use other means necessary to show acceptance and support for the teen.

Written out, the thought of this looks Utopian to me, but I can not come up with any plausible reasons why it couldn’t be like this. All the counter arguments I can come up with reflect old fashioned and harmful attitudes, and as we all know, those attitudes truly suck.

Life as an adult is about 100 times easier when you can be, do and buy whatever you want. It’s easy for me to give a balanced and sophisticated impression now.

Do you have any fetishes? Comment below!
You may also leave

  • personal stories
  • good, bad and neutral feedback about the text
  • wishes about future topics
  • your own thoughts
  • any questions.



Yksi tyypillinen fetisimiin liittyvä ennakkoluulo olettaa, että voimakkaan fetissin omaavan ihmisen elämänhallinta ontuu. Hän hypistelee salaa toisten ihmisten omaisuutta. Hän kyttää ja kyylää ihmisiä julkisilla paikoilla ja tirkistelee heidän yksityishetkiään. Hän ahdistelee ja rikkoo toisten ihmisten koskemattomuutta. Hänen taloutensa on kuralla, koska hän käyttää kaikki rahansa fetissiobjektien haalimiseen. Rahojen loputtua hän sortuu varastamiseen. Käytännössä hän on valmis hylkäämään moraalinsa ja ihmisyytensä tätä kyltymätöntä tarvetta tyydyttääkseen.

Fetisistit esitetään pop-kulttuurissa usein tämän tapaisina hyypiöinä. Joissain elokuvissa fetisistit ovat valmiita vaikka tappamaan saadakseen haluamansa (Blue Velvet, Silence of the Lambs, Pulp Fiction, Perfume). Toki elokuvien dramatiikka on yleensä arkielämään nähden liioiteltua, mutta se onkin omiaan vahvistamaan tuomittavia mielikuvia. Pääasiassa viihdeteollisuus tarjoaa hyvin kapean ja värittyneen näkökulman fetisismistä, joka kannustaa usein myös tuomitsevuuteen liittämällä fetisismin muilla tavoin epämiellyttäviin ja vaarallisiin ihmisiin.

Pulp Fictionin klassinen gimp-kohtaus. Zed arpoo kenet raiskataan ensimmäisenä. Mitä ihania ihmisiä! [1]
Itse voimakkaita fetissejä omaavana, mutta elämäni hallitsevana ihmisenä ihmettelen miksi fetissin omaaminen kulkisi käsi kädessä matalan moraalin ja sumentuneen oikeustajun kanssa? Yllätysuutinen: ihmisellä voi olla yhtä aikaa runsaat ja monipuoliset seksuaaliset halut sekä hyvä empatiakyky, arvostus toisia ihmisiä ja heidän oikeuksiaan kohtaan sekä muita periaatteita jotka eivät välttämättä suosi ensisijaisesti hänen itsekkäitä halujaan.

Toki kaikki ihmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan tavoilla, jotka oikeuttavat heidän tottumuksensa ja toiveensa. Kaikki ovat tämän taipumuksen suhteen kuitenkin samalla viivalla, eivätkä fetisistit eroa sen suhteen muista. Jos emme aikuiseksi kasvaessamme harjoittelisi toisten ihmisten ja yhteisten sääntöjen huomioimista, eläisimme niin sanotusti pellossa.

Motiivi ei tee ihmisestä pahaa. Sen sijaan se asettaa hänet häntä määrittelevän moraalisen valinnan eteen. Tehdäkö häikäilemättömästi itsekkäiden mielitekojen mukaisesti, vai huomioidako toisten ihmisten perusoikeudet. Mieleltään terveelle ja yhteiskuntaan sosiaalistuneelle fetisistille tällaiset valinnat ovat itsestäänselviä, eikä niitä tarvitse edes tietoisesti miettiä. Et varmaan itsekään varastaisi karkkipussia ohikulkijalta hetkellisen himon iskiessä. Yhtä hyvin voisi ajatella, että ihmiset yleensäkin haluaisivat toteuttaa kaikki lihalliset himonsa riippumatta siitä, miltä se vastakkaisesta osapuolesta tuntuu. Itsekkäistä syistä toisen ihmisen koskemattomuutta loukkaavalla henkilöllä on todennäköisemmin puutteellinen oikeustaju ja/tai olematon empatiakyky.

Fetissikin voi olla motiivi, mutta se ei selitä häiriökäytöstä. Sen sijaan todellista mielenvikaisuutta on halu ja kyky nauttia tilanteesta, joka on muille osapuolille pelkästään vastenmielinen. Käsitys oikeasta ja väärästä on tietenkin kulttuurisidonnainen, joten selvennettäköön, että kirjoitan tätä länsimaisessa demokratiassa (tarkemmin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa) varttuneen silmin.

Haluan myös alleviivata, että fetissi ei ole pakkoajatus (ks. määritelmät [2,3]) . Lähtökohtaisesti se on vain halujen kytkeytymistä johonkin asiaan tai esineeseen. Voimakas fetissi voi kehittyä pakkomielteiseksi, mutta niin voi seksi muutenkin kuten moni muukin asia. Suoraa yhteyttä näiden asioiden välillä ei ole.

En osaa arvioida kuinka moni todella ajattelee, että fetisistit olisivat säännönmukaisesti alussa kuvatun kaltaisia. Ei varmaan kovin moni. Täytyy myöntää, että tuntuu hupsulta argumentoida näin vakavasti noin ummehtuneita oletuksia vastaan. Jotain sellaista fetisismiin kuitenkin liittyy, että siitä puhutaan julkisesti verrattain vähän ja tässä puhumattomuuden ilmapiirissä mitä hullunkurisimmat väärinkäsitykset saavat tilaa kehittyä ilman oikaisua.

En yritä väittää, että fetisismi olisi nyky-yhteiskunnassa täysin ongelmaton ilmiö. Pyrin kriittisessä tarkastelussani arvioimaan tätä ilmiötä sellaisena kuin se on, hyvine ja vaikeine puolineen. Tulen kirjoittamaan vielä useita tekstejä fetisismiin liittyvistä ongelmista, mutta tässä haluan keskittyä yhteen, mistä monet ennakkoluulot saavat alkunsa.

Asiaan perehtyneenä sekä lukuisien fetisistien kanssa keskusteluja käyneenä tiedän, että varsinkin matalan kiinnijäämisriskin moraalisesti kyseenalaisia tekoja tapahtuu oikeasti fetissien motivoimana. Viittaan tällä nyt lähinnä toisten omaisuuteen kajoamiseen. Eräs tietämäni henkilö masturboi koko teini-ikänsä hyväillen itseään siskonsa nahkatakilla. Toinen sai esiteininä ensimmäisen orgasminsa vetäessään salaa ystävänsä äidin korkosaappaat jalkaan. Kolmas lainaili muiden perheenjäsenten pikkuhousuja ja neljäs kääriytyi äitinsä sadetakkiin imppailemaan kumin hajua. Olen itsekin esiteininä kosketellut, nuuhkinut ja jopa nuollut minulle kuulumattomia saappaita tilaisuuden tullen ja olen vuosien saatossa jutellut useiden ihmisten kanssa, joilla on vastaavia kokemuksia.

Tällaisia tekoja tuntuu tapahtuvan ainakin nuorten esine- ja materiaalifetisistien keskuudessa, enkä yritä peitellä sitä mitenkään. Tämä on yksi syy sihen, miksi yhteisön tietämättömyyttä jäseniensä fetisseistä voidaan pitää autuutena. Julkitulleina nämä tapaukset olisivat näiden fetissiobjektien omistajien kannalta hyvin todennäköisesti vaivaannuttavia, mutta salassa pidettynä kaikkien osapuolien elämä jatkuu tyytyväisenä, eikä kenellekään tule paha mieli.

Mutta mihin nyt katosi se juuri äsken korostamani fetisistin moraali? Vastahan minä pääsin sanomasta, että mieleltään terve ihminen ei syyllistyisi fetissinsä motivoimana sen vakavampiin tekoihin, kuin muistakaan syistä. Pitäydyn kyllä sanomassani. Tekojamme punnitessamme arvioimme aina saatuja hyötyjä mahdollisia riskejä ja haittoja vastaan. Et varmaan varastaisi karkkipussia kenenkään kädestä, mutta saattaisit tehdä salavisiitin ystäväsi tai perheenjäsenesi pussille, kun tämä ei huomaa. Olet ehkä syönyt parhaat konvehdit rasian toisesta kerroksesta, ennen kuin muut ehtivät huomata. Ehkä olet ladannut jotain laittomasti netistä. Ehkä lainasit salaa isoveljen ostamaa pornolehteä. Ehkä tupakoit ja joit alkoholia salaa alaikäisenä. Ehkä et ole ikinä tehnyt mitään näistä. Kiltteys ja kuuliaisuus on yksilöllistä, mutta hyvin monet meistä ovat taipuvaisia oikeuttamaan itsellemme ylläkuvatun kaltaisia, vaikutukseltaan minimaalisia tai lähes uhrittomia kepposia ja rikoksia. Siispä arvelisinkin, että tällaisista teoista pidättäytyvä fetisisti ei myöskään lainaisi toisten omaisuutta omaan kivaansa. Itselläni ei ollut moraalista ongelmaa vohkia kaverilta karkkeja, siispä en myöskään halun iskiessä kokenut liian suurta ristiriitaa kokeilla, miltä jonkun toisen nahkasaappaat tuntuvat, tuoksuvat ja maistuvat.

Muistan pohtineeni jotain seuraavanlaista: “Sehän on uhriton rikos lainata toisen vaatteita tai käyttöesineitä hetken kestävään omaan kivaan, eikö? Jos kukaan ei saa tietää, ketään ei haittaa.” No ei se ihan niin yksinkertaista ole. Pahoittelut ilon pilaamisesta, menneisyys-minä. On melko selvää, että esineen omistajan kannalta on ikävää jos joku käyttää hänen omaisuuttaan omiin intiimeihin hetkiinsä.

En kuitenkaan halua nyt eksyä mihinkään eettisyyden metapohdintaan. On päivän selvää, että teini-ikäisen kiihkossa tekemä päätös ei ole mitenkään objektiivinen tai kaikista näkökulmista loppuun asti mietitty. Haluan vain avata tämän ilmiön luonnetta yksilön näkökulmasta.

Joku voisi ajatella, että teen kaikille karhunpalveluksen tuomalla tämän ilmiön päivänvaloon. Miksi edes kirjoitan tästä? Nautinko kiusaannuttavien ajatusten ja tilanteiden aiheuttamisesta? Ehkäpä, mutta se ei ole todellinen motivaationi. Oikeasti uskon, että fetisismin maine voi puhdistua vain ymmärryksen kautta, joka syntyy avoimen tarkastelun ja rehellisen pohtimisen ja viestimisen myötä. Olen lopenkyllästynyt häpeilyyn ja piilotteluun.

Miksi nuori esinefetisisti voi sitten olla taipuvainen kajoamaan toisten omaisuuteen? Ehkäpä kyse on siitä, onko nuorilla fetisisteillä vallitsevien normien puitteissa keinoja tutustua itseensä ja tutkia seksuaalisuuttaan. Kuvittele vertailun vuoksi yhteiskunta tai yhteisö, jossa seksuaalisuuden ilmaiseminen ja seksin harrastaminen on olisi kiellettyä kaikkinensa. Montakohan lainkuuliaista ihmistä siellä olisi? Todennäköisesti ihmiset toteuttaisivat itseään juuri niin paljon ja niillä keinoilla, jotka olosuhteiden puitteissa olisivat mahdollisia. Sitten kognitiivisessa dissonanssissa kilpaa kieltäisivät kaiken ja paheksuisivat toisiaan.

Jokaisella nuorella on tarve tutustua omaan seksuaalisuuteensa. He tutkivat ja ihmettelevät omia kehojaan, ajatuksiaan ja halujaan. Seksuaalisuudeltaan valtavirrasta poikkeavalla on vain keskimääräistä enemmän ihmeteltävää ja vähemmän saatavilla olevia vastauksia. Koulussa annettava seksuaalivalistus ja nuorisolle tarkoitetut tietolähteet antavat vastauksia moniin kysymyksiin ja auttavat lieventämään hämmennystä. Seksuaalivähemmistöille valistus voi toimia kuitenkin kaksiteräisen miekan tavoin; siinä missä nuorelle pyritään vakuuttamaan, että hänen läpikäymänsä muutokset ja tuntemukset ovat normaaleja, voidaan implisiittisesti välittää hyvin kapea mielikuva siitä, mikä on normaalia sekä ajatus siitä, että normaalius olisi seksuaalisuuden suhteen tavoiteltava ihanne.

Onneksi maailma muuttuu hurjaa tahtia. Vallitsevat asenteet muuttuvat suvaitsevaisemmiksi samalla kun saatavilla olevan tiedon määrä kasvaa. Pelkästään valistusmateriaalien pohjalta voisi arvella, että tämän päivän teinit ovat jo merkittävästi tiedostavampaa sakkia, kuin mitä oma ikäluokkani aikanaan. Toki valistajien omat, sekä nuoren sosiaalisissa piireissä vallitsevat asenteet vaikuttavat nuoren välittömään hyvinvointiin eniten ja ne voivat vaihdella suuresti. Kulttuurinmuutos on kuitenkin erittäin selvästi havaittavissa ja tänä päivänä nuori voi löytää luotettavaa tietoa ja vertaistukea internetistä (taipumuksistaan riippuen) hyvin helposti.

Internet ja taito pyyhkiä selaimen historia rantautuivat elämääni 12-vuotiaana. Olin tuota ennen ehtinyt potea morkkista aktiivisesti jo 2 vuotta pohtien olenko normaali ja kelpaanko tällaisena. Olin tilaisuuden tullen aina lukenut Suosikki-lehden Bees & Honey-seksuaalivalistuskynäpalstaa, jossa sukupolveni suosituin seksuaalivalistaja Eki vastaili huolestuneiden nuorten kysymyksiin. Eki kertoi noiden vuosien aikana varmaan 10 000 kertaa, että masturbointi on tavallista ja jopa kannustettavaa ja että seksuaalisten halujen herääminen ei katso ikää, vaan tapahtuu yksilöllisesti. Tämäkin tieto oli minulle alunperin hyvin huojentava, mutta ei vastannut suurimpaan huoleeni.

Aina välillä joku kertoi oikeasti poikkeavista kokemuksistaan ja tuolloin Eki yleensä huojentavasti kertoi, että kaikenlaiset fantasiat ja tavat masturboida ovat aivan okei, niin kauan kuin niistä ei koidu terveysriskejä. En kuitenkaan saanut täyttä mielenrauhaa, sillä silmiini ei ikinä osunut viestiä, jossa joku olisi avautunut kiihottuvansa jostain esineistä tai materiaaleista. En myöskään itse koskaan kirjoittanut, sillä häpesin asiaani ja pelkäsin jääväni kiinni.

Kun lopulta pääsin tonkimaan Internetiä, en osannut löytää asiatietoa fetisseistä ja fetisismistä ainakaan suomeksi. Ensimmäiset oloani todella huojentaneet asiat olivat jossain muinaisessa seksi-chatissa käymäni keskustelut erilaisista haluista, sekä pornosivustojen tuhansien videoiden laajuiset fetissikategoriat. “Kyllähän tätä jonkun täytyy katsoa, kerta tätä on näin paljon olemassa”, järkeilin.

Se kuinka syvältä kiven alta jokin tieto täytyy kaivaa on helppo tulkita sosiaalisena signaalina siitä, kuinka tabu kyseinen asia on. Kokemukseni ei todellakaan rohkaissut minua puhumaan tuntemuksistani tai ajatuksistani kenellekään. Olen kuitenkin tällainen hölösuu, että jo muutamaa vuotta myöhemmin rohkenin kertomaan fetisseistäni valituille ystäville. Tuosta ensimmäisestä avautumisesta asti jokainen on parantanut hyvinvointiani lisäämällä hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Sama tunne minua kai nytkin motivoi kirjoittamaan.

Vedetäänpä tätä ajatusvirtaa hieman yhteen. Ajattelenko siis, että parempi tieto ja ymmärrys ehkäisisivät nuoren esinefetisistin haluja kajota toisten omaisuuteen? En varsinaisesti, mutta parempi tieto ja ymmärrys luovat avoimempaa ilmapiiriä. Suuri osa fetisismiin liittyvistä ongelmista ovat seurausta salailuntarpeesta. Jos ei uskalla olla oma itsensä päivänvalossa, muuttuu itsensä toteuttaminen väkisin hämärähommiksi. Muiden silmissä fetisistin käytös on tällöin luonnollisestikin epäilyttävää. Avoimemmassa ilmapiirissä nuori voisi puolestaan uskaltautua puhumaan tuntemuksistaan esimerkiksi huoltajalleen. Seksuaalisuuden kehitystä tukeva huoltaja voisi keskustelun myötä vaikka tarjoutua ostamaan  nuoren kaipaaman esineen hänelle, tai muuten osoittaa hyväksyntänsä nuoren taipumukselle ja tukea häntä tarvittavin keinoin.

Näin aukikirjoitettuna ajatus kuulostaa utopistiselta, mutta en varsinaisesti keksi, miksi näin ei voisi olla. Kaikki keksimäni vasta-argumentit heijastavat hyvinvoinnille haitallisia ja vanhasta mallista opittuja hyssyttelyasenteita ja hyssyttely on tunnetusti perseestä.

Aikuisen elämä on noin 100 kertaa helpompaa, kun voi rauhassa ostaa, olla ja tehdä mitä lystää. Helppohan siinä on antaa itsestään tasapainoinen ja sivistynyt kuva.

Onko sinulla fetissejä? Kommentoi alle. Vastaavasti kommentteihin voi jättää

  • omat tarinat
  • kaikki hyvät, pahat ja neutraalit huomiot tekstistä
  • aihetoiveet
  • omat näkemyksesi aiheesta
  • kysymykset.