The global musical hit Kinky Boots is currently on show in the Helsinki City Theater. Through Broadway to all around the World, the story of Kinky Boots is based on a British movie with the same title, which was inspired by a true story about Divine Footwear – a brand that manufactured feminine fetish shoes for manly feet.

In that story, a young yuppie Charlie Price reluctantly inherits a family business – a shoe factory which turns out to be at the brink of bankruptcy. Charlie, who had aimed to live in London, is forced to return to his small hometown of Northampton. The unexpected heavy responsibility and an equally unexpected drag queen friend, Lola, turn Charlie’s life plans upside down and force him to make his own path.

I got to experience Kinky Boots on September 21st at the large stage of Helsinki City Theater and I was completely blown away. Although let it be known that I’m not exactly a devourer of musicals. The last musical experiences I’ve had were The Lion King (The Lyceum Theatre, London) and The West Side Story (Jyväskylä City Theater, Finland) when I was still in elementary school. However based on these references I dare to claim that Finnish musical theater is no longer out shined by big city productions.

Technical mastery and the depth of experience go hand in hand

The technical execution of Kinky Boots was something incredible and I would like to point out immediately, that this was largely due to the basics that were refined to perfection. Technical matters like lights, sounds, hi-fi, scenes, set mobility and carefully thought out actor positioning were all top class.

I really believe that the ambitious perfecting of these technical aspects and the illusion of effortlessness it creates are a powerful way to enchant the viewer. The unbelievable flow of large entities and appropriately dispensed flood of stimuli spanned a space in which I could give up the role of an external observer and become a true experiencer and allow the artistic contents of the play really touch and change myself.

Even though I’m generally open, I tend to keep my guard in situations in which everyone but I knows the plot. By doing so I protect myself from feeling unsafe and getting bamboozled or scared. To my surprise, it only took the opening song of Kinky Boots for me to lower my guard and let my mental safety line between the stage and audience to fade away. This was largely thanks to many background workers I couldn’t see on the stage directly.

Alongside the outstanding technical work the second factor responsible for the Broadway-like atmosphere was of course the amazing musical spectacles. Each performer was highly skilled and their voices remained clean and flawless through the awesome choreographies while the band played each song with piety where a precise and clean touch and soulful and joyous jamming were simultaneously present.

Both lead singers had strong and powerful voices that really fit their characters. Charlie’s (Petrus Kähkönen) voice was clean and chaste like a shoe made by his father, whereas Lola (Lauri Mikkola) was able to channel her holistic drag essence all the way to her voice.

Even with all this praising, I was still most impressed by the group songs where 30 people at best seemed to be doing their own thing while contributing to the whole at the same time. By using the space and the set in inventive ways the group choreographies communicated the central messages of the songs and filled the whole theater with their energy. I could only sit still in awe of how all the pieces fell in their places while the soul filled sound wall pressed me against my seat.

The musical beat the movie

As a story Kinky Boots made a much better musical than a movie. I saw the film some five or six years ago and it didn’t make much of an impression then. The characters were left superficial, the drama felt forced and the ending was cheesy like a pizza-pastry.

On stage, in the swings and tensions of the musical, the characters were much more clearly defined by their presence. The story, which isn’t all that special alone, was just simple enough to be carried by the songs. The songs also described the characters and their relationships in creative and touching ways that were never there in the movie. Also the naive aspects of the story and the predictable ending were totally forgivable in the context of a musical.

The greatest merit of the musical version was the way it spoke to the audience. It brought home the messages but never in a lecturing tone. As a whole Kinky Boots was a carnival of love and humanity that could not have blossomed the way it did, if it was restrained by a too intensive plot.

All in all Kinky Boots was a phenomenal and unique experience and I give it full points, no matter the scale.

At the lobby of theater everyone can take their pic in kinky boots! Highly recommended!

Meta reflections of a boot fetishist

The actual review ended in the previous part. Now I thought I’d ponder some thoughts that Kinky Boots invoked in me.

The point of view of a fetishist is always biased by the fetish. The word “biased” sounds awfully strong and negative, but I’m talking about any kind of imbalance, be it positive or negative. Here are some of the thoughts that sparked in the mind of a boot fetishist.

Kinky Boots discusses the significance of shoes to a person. It labels three different points on the continuum of attitudes:

  1. “It’s merely a shoe” – indifferent or at most a pragmatic attitude, that doesn’t glaze the shoe with significances other than its practical purpose.
  2. “The most beautiful thing in the World” – elevating the aesthetic value of a shoe side by side its practical value. In the story these words actually refer to the Price & Son shoes that are not portrayed beautiful in anyone else’s but Mr. Price’s conservative sense of aesthetics. But that’s irrelevant. What really matters is whether a person is generally willing to recognize and cherish the aesthetic value of a shoe.
  3. ” Two and a half feet of irresistible tubular sex ” – the mental image of high-heeled thigh-high boots painted by Lola. Indulging a mental image like this is a sign of an attitude that highlights the symbolic value of a shoe on the expense of practicality to the very extreme. These boots are made for walking as well, but above all they capture one’s attention, provoke, excite!

This probably seems like a peculiar way to analyze other people’s thoughts but I’ve actually used a scale more or less like this in my youth, when I’ve tried to probe whether another person thinks the way I do. The way we speak about a matter always reveals how we see it, what significances it bears to us and what emotions it invokes.

It’s amazing and on the other hand sad how different the World seems depending on what we treasure and cherish. We humans tend to glaze the objective reality with layers of significances, but what kind of glazings -interpretations of reality, that is – we expect from other people is largely cultural and bound to people’s roles.

Coming from my manly roles in life, earlier I felt it was impossible for me to talk about boots as a fascinating subject that invokes strong emotions. So I hid my passion and tried to talk about them as indifferently as I would talk about crackers or paperweights. Though, at the same time I still tried to survey other people’s attitudes and emotions about clothing in would-be-neutral initiatives.

So I have always cautiously tried to probe whether the people I talk with could understand how boots have such a special place in my heart. In the environment of my youth I didn’t meet but depressing indifferent attitudes. At times I might have discussed the topic superficially with some lady friends. In the light of traditional gender roles that was less awkward than trying to get something out of the grunting boys around me. But those discussions never became more than small-talk. The gap to bridge from recognizing the aesthetic value of boots to discussing a strong sexual fetish was simply too long.

I ended up telling some of my closest friends about my fetish but it was merely socially awkward self-centered unraveling that didn’t lead into much deeper discussions. And how could it have? My friends were probably as tangled in the strings of their own emotional lives as I was back then. Discussions only ever emerged of topics to which both parties could actually relate.

Back then I thought that opening up was a brave thing to do but the tendency to conform socially was also strong in me. Thus I never dared to imagine that I could follow this unusual passion of mine further in life. I’ve only learned to question social norms as an adult and I’ve been able to let go of the self-sabotaging inner voices of critique only in the past few years.

As liberating as this openness is for me now, I’m disappointed in myself at the same time for not having the courage to follow my passions earlier. I could have been exemplary and brave, but in my insecurities I ended up enforcing the culture of bullying, where following one’s unusual passions is always nerdy and weird and results in mockery. Lola from Kinky Boots and others who have followed their hearts bravely always make me reflect on this.

Better late than never, as the saying goes. Now that I’m more aware of myself and my environment, this blog is the least I can do. Now I am finally brave enough to follow Lola’s example: no more awkward splutter but saying it like it is. Not only painting mental images but becoming visible as I am. Provocative? Only if our idea of being human is so narrow that we are unable to publicly admit that we are sensitive, complex and sensuous creatures.

About shame and acceptance

In one of the most important scenes of the musical Charlie and Simon discuss about their relationships with their fathers and about letting the people close to you down by following your own passions instead of meeting their expectations. The scene touched me in profound way.

I have come face to face with this theme after coming out of the closet. It has been exceptionally difficult, because the shame I feel about my fetishism is at its greatest with the people who have known me for a long time. With some of them it has been almost mortifying to admit that I am a different person than I’ve pretended to be and that I’m so into boots, dress up, make up and other things culturally typed as feminine.

Most of all I’ve been ashamed about how great sensations boots can invoke in me. It has made me feel vulnerable and faulty. The shame about this fetish has been much greater than the shame I’ve endured for breaking the gender expectations by cross dressing or for my love of power exchange. I believe this is because my boot fetish is a founding piece of my sexuality while these other tendencies have developed as a result of it.

The scene ends as Charlie hugs Simon and says “Let’s make boots”. In that moment I felt like Simon who is being caressed both physically and mentally. That line was especially significant for me because in my years of being closeted the word “boots” has become a trigger that gets me on my toes thinking “NOBODY IS SUSPECTING ANYTHING NOW?! ARE THEY?!” I’ve tried to work on this by consciously using the words “boots” and “fetish” whenever I can so that I wouldn’t stumble around the subject anymore.

I acknowledge I constantly crave for the sensation of total acceptance that scene sparked in me. It’s probable that my craving for acceptance will never end, not even if all my loved ones poured their love on me at once. The black hole created by my past is simply to big. Luckily, with practice, I’m able to turn that craving into productive activities such as this blog. By being myself more and more courageously I can also meet my emotional needs myself.

Thus I’ve decided to make boots and the fetish style I love my own thing and keep living according to Lola’s 6 step program:

  1. Pursue the truth.
  2. Learn something new.
  3. Accept yourself and you’ll accept others.
  4. Let love shine.
  5. Let pride be your guide.
  6. You’ll change the world when you change your mind.

Red is the color of sex and fear and danger and signs that say, ‘Do Not Enter.’ All of my favorite things in life!” – Lola. This is my Jessica Rabbit styled Kinky Boots look. Red, from head to toe!

From transforming myself to transforming the World

I believe Lola would have my back when I say deep down we’re all fetishists. Like I said before, we humans add layers of significance to everything we experience and do – sex, sexuality and gender included.

When I’m asked, I usually describe fetishism as being significance-centered: conscious and unconscious indulging of the glazings we ourselves add to different things. After all, what else could we – intelligent but extremely susceptible and sensitive beings – do?

It would be only reasonable that the proper words that describe this human activity would find their way to our everyday vocabulary – our way of structuring thoughts and actions. It might just be that we’d become more self-aware. At least that’s the way it has worked with me.

Experience has taught me to lead by example. That’s why I seek to be the change I want to see in the world. Superficially I can momentarily transform into a woman and play around with sexuality and gender. But when I do so, I reflect into my environment a much larger inner transformation that has happened in me over the years. That transformation is about openness, courage, acceptance and love and my gorgeous boots are the symbol of it all.

Even if I got critique about what I do on the outside, I know it’s usually about something else. It’s about a desperate cry of social power structures we’ve given in to all our lives even though silently we’ve known for a long while that there are no logical or ethical grounds for maintaining them.

The screaming red high-heeled thigh-high boots of mine may be too much for those structures. But if something crumbles under the weight of love and truth, it deserves to crumble. May each knock of my heels be a crushing blow to the very foundations of those structures.

These boots are made for walking
And that’s just what they’ll do
One of these days these boots are gonna walk all over you

-Nancy Sinatra

Helsingin Kaupunginteatterissa on esityksessä parhaillaan suomalainen toteutus maailmanlaajuisesta menestysmusikaalista Kinky Boots. Broadwayn kautta maailmalle ponnahtanut musikaali perustuu samannimiseen brittiläiselokuvaan (2005), jonka inspiraationa puolestaan on toiminut tositarina feminiinisiä fetissikenkiä miehekkäisiin jalkoihin valmistaneesta Divine Footwear -brändistä.

Tarinassa nuori juppi Charlie Price perii vastentahtoisesti kenkiä valmistavan perheyrityksen, joka osoittautuukin olevan konkurssin partaalla. Lontooseen haikaillut Charlie joutuu palaamaan kenkätehtaalle pieneen kotikaupunkiinsa Northamptoniin. Uusi hartioita painava vastuu ja drag queen Lola mullistavat Charlien selkeältä näyttäneet suunnitelmat ja ajavat hänet raivaamaan oman polkunsa.

Sain itse kokea tämän esityksen 21.9. Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä ja se löi minut aivan ällikällä. Mainittakoon, että en ole mikään musikaalien suurkuluttaja. Edelliset musikaalikokemukseni ovat alakouluikääni sijoittuneet The Lion King (Lyceum Theatre, Lontoo) ja West Side Story (Jyväskylän Kaupunginteatteri). Tältä vertailupohjalta uskallan kuitenkin väittää, että suomalainen musiikkiteatteri ei enää kalpene suuren maailman menon rinnalla.

Syvyyttä hiotusta tekniikasta

Kinky Bootsin toteutus oli jotain uskomatonta ja haluan heti todeta, että kokemuksen välittymiseen vaikutti merkittävästi huippuun viilatut perusasiat. Tekniset seikat kuten valot, äänentoisto ja miksaus, lavasteet ja niiden liikuttelu, näyttelijöiden vinhaa vaihtuvat mutta tarkkaan mietityt asemat lavalla olivat kaikki priimaa.

Uskon, että teknisten perusteiden kunnianhimoinen täydellisyyteen hiominen ja sitä myöten syntyvä vaivattomuuden illuusio ovat tehokas keino lumota katsoja. Suurien kokonaisuuksien hämmentävä sujuvuus ja sopivasti annosteltu aistiärsykkeiden tulva loivat taianomaisen tilan, jossa katsojana saatoin helpommin luopua ulkoisen havainnoijan roolista ja tulla todelliseksi kokijaksi, joka antaa näytelmän taiteellisten sisältöjen koskettaa ja muuttaa itseään.

Vaikka olen avoin, lähestyn yleensä varauksellisesti tilanteita joissa muut paitsi minä tietävät käsikirjoituksen ennalta. Suojelen näin itseäni turvattomilta tuntuvilta kokemuksilta, kuten huijatuksi tulemiselta ja säikähtätmiseltä. Heti aloituslaulullaan Kinky Boots sai minut kuitenkin laskemaan puolustukseni ja puhalsi katsomon ja lavan väliin vetämäni turvarajan olemattomiin. Tästä kiitos menee monille taustatoimijoille joita ei voinut lavalla nähdä.

Timanttisen teknisen toteutuksen ohella merkittävin Broadwayn tunnelmaa tuova tekijä olivat tietenkin upeat musiikkispektaakkelit. Jokainen laulaja oli valtavan taitava, äänet pysyivät puhtaina näyttävien koreografioiden kieputuksessa ja bändi soitti biisin peräjälkeen pieteetillä, josta kuului yhtäaikaa tiukka ja virheetön ote sekä sielukas, ilakoiva jamittelu.

Molempien pääosasolistien ääni oli voimakkuudessaan päräyttävä ja roolille uskottava. Charlien (Petrus Kähkönen) ääni oli puhdas ja koruton kuin isänsä veistämä kenkä kun taas Lolan (Lauri Mikkolan) kanavoima kokonaisvaltainen drag-olemus kaikui myös hänen äänestään.

Kaikkein vaikuttunein olin kuitenkin yhteislaulukohtauksista, joissa parhaimmillaan 30 ihmistä näytti peuhaavan omiaan yhtäaikaa luoden yhtä suurta kokonaisuutta. Tilaa ja lavasteita luovasti käyttäen yhteiskoreografiat viestivät liikkeellä laulujen keskeisiä sanomia täyttäen koko salin energiallaan. En voinut kuin silmät rehellisen pyöreinä hämmästellä kaikkien palasten yhteensopivuutta samalla kun soul-voimainen yhteisäänivalli painoi minut penkkiäni vasten.

Musikaali voitti elokuvan

Tarinansa puolesta Kinky Boots taipui paljon paremmin musikaaliksi, kuin elokuvaksi. Näin elokuvan viisi tai kuusi vuotta sitten, eikä se säväyttänyt minua juuri lainkaan. Sen hahmot jäivät pinnallisiksi, draaman kaari tuntui väkinäiseltä ja loppu oli arvattavuudessaan juustoinen kuin pizzatasku.

Näyttämöllä musikaalin vauhdissa ja jännitteissä hahmot määrittyivät olemuksensa myötä paljon kokonaisempina. Yksinään kevyeksi jäävä juoni oli sopivan yksinkertainen kuljetettavaksi laulujen avulla, jotka myös kuvasivat luovilla ja koskettavilla tavoilla elokuvassa latteaksi jääneitä hahmoja ja heidän välisiä suhteitaan. Myös tarinan naiivit piirteet ja lopun arvattavuus olivat täysin anteeksiannettavia piirteitä musikaalille.

Musikaaliversion suurin ansio oli katsojaa puhutteleva ote ja tarinaan kirjoitettujen sanomien tehokas mutta saarnaamisesta vapaa viestintä. Kokonaisuudessaan Kinky Boots olikin ihmisyyden ja rakkauden karnevaali, joka ei olisi voinut puhjeta kukkaan liian intensiivisen juonen kahlitsemana.

Kaikkineen Kinky Boots oli ilmiömäinen ja ainutlaatuinen kokemus ja annan sille täydet pisteet millä tahansa asteikolla.

Teatterin aulassa jokainen saa ikuistaa itsensä kinky-saappaissa. Suosittelen!

Fettarin metapohdintaa

Varsinainen arvostelu päättyi edelliseen kappaleeseen. Nyt ajattelin ruotia satunnaisia ajatuksia, joita Kinky Boots minussa kirvoitti.

Fetisistin, tai tuttavallisemmin fettarin, näkökulma elämään on aina fetissin vääristämä. Sanassa “vääristynyt” on kamalan negatiivinen kaiku, mutta viittaan sillä nyt epätasapainoon, joka voi olla niin negatiivinen kuin positiivinen tilanteesta riippuen. Tällaisia ajatuksia musikaalista heräsi saapasfettarille.

Kinky Boots keskustelee kenkien merkityksestä ihmiselle. Se nimeää konkreettisesti kolme eri kohtaa asenteiden jatkumolta:

  1. “Sehän on vain kenkä” – välinpitämätön tai korkeintaan käytännönläheinen asenne, joka ei kuorruta kenkää käyttötarkoitustaan suuremmilla merkityksillä.
  2. “Mitään kauniinpaa olla ei voi” – kengän esteettisen arvon korottaminen käytännöllisyyden rinnalle. Nämä sanat viittaavat tarinassa Price & Son -kenkiin, joita ei kylläkään kuvata kauniiksi kuin Herra Pricen oman konservatiivisen estetiikantajun puitteissa, mutta tällä ei sinänsä ole väliä. Väliä on asenteella – haluaako ihminen ylipäätään tunnustaa ja vaalia kengän esteettistä arvoa?
  3. “75 senttiä vastustamatonta reisille kuroutuvaa seksiä” – Lolan luoma mielikuva korkeakorkoisista reisisaappaista. Mielikuvan mehustelu viestii asenteesta, joka korostaa kengän symbolisia arvoja käytännöllisyyden kustannuksella äärimmäisyyksiin asti. Nämäkin saappaat on tehty käveltäviksi, mutta ennen kaikkea ne herättävät huomiota, provosoivat, kiihottavat!

Tämä vaikuttaa varmaan erikoiselta tavalta analysoida ihmisten ajatuksia, mutta jotain tämän kaltaista mitta-asteikkoa olen käyttänyt nuoruudessani, kun olen yrittänyt kuulostella ovatko keskustelukumppanini kanssani samoilla taajuuksilla. Tapa jolla puhumme jostain asiasta kielii siitä, miten asian näemme, mitä merkityksiä sille annamme ja mitä tunteita se herättää.

On toisaalta ihmeellistä ja hienoa ja toisaalta surullista, kuinka erilaiselta maailma näyttääkään riippuen siitä mitä asioita arvostamme ja vaalimme. Me ihmiset tuppaamme kuorruttamaan objektiivista todellisuutta useilla merkitysten kerroksilla, mutta se millaisia kuorrutuksia – eli todellisuuden tulkintoja – odotamme keneltäkin, on sidoksissa kulttuuriin ja ihmisten rooleihin.

Omista miehisistä rooleistani lähtöisin koin aiemmin mahdottomaksi puhua saappaista kiehtovana ja suuria tunteita herättävänä asiana. Siispä piilotin intohimoni ja pyrin puhumaan saappaista yhtä välinpitämättömästi kuin voileipäkekseistä tai paperipainoista. Samalla kuitenkin yritin vaivihkaa kartoittaa toisten ihmisten pukeutumiseen liittyviä asenteita ja tunnekokemusia näennäisesti neutraalein avauksin.

Olen siis aina tilaisuuden tullen varovasti tunnustellut olisiko keskustelukumppanin mahdollista ymmärtää, miten saappailla on niin erityinen paikka sydämessäni. Nuoruuteni ympäristössä en kohdannut juuri muuta kuin masentavan välinpitämättömiä asenteita. Saatoin joskus keskustella aiheesta pinnallisesti naispuolisten ystävieni kanssa. Perinteisten sukupuoliroolien valossa se oli vähemmän vaivaannuttavaa, kuin yrittää saada jotain irti murahtelevista jätkäkavereistani. Nekin keskustelut jäivät aina kuitenkin small-talkin tasolle, sillä matka saappaan esteettisen arvon tunnistamisesta voimakkaaseen sekusaaliseen fetissiin tuntui liian pitkältä ylitettäväksi aasinsillalla.

Päädyin lopulta kertomaan fetissistäni valikoiduille ystävilleni, mutta se oli vain sosiaalisesti kömpelöä ja itsekeskeistä purkautumista, joka ei synnyttänyt juuri sen suurempia keskusteluita. Ja kuinka se olisi voinutkaan? Ystäväni olivat varmaan ihan yhtä syvällä omissa tunne-elämänsä koukeroissa kuin minäkin tuolloin. Keskustelua syntyi pääasiassa niistä asioista, joihin molemmat osapuolet kykenivät samaistumaan.

Ajattelin tuolloin, että avautumiseni oli rohkeaa. Sosiaalisena mukautujana hyväksyin kuitenkin vallitsevat olosuhteet, enkä tohtinut edes kuvittella, että voisin itse seurata tätä poikkeuksellista intohimoani elämässä pidemmälle. Olen oppinut kyseenalaistamaan sosiaalisia normeja vasta aikuisiällä ja päästämään irti lyttäävästä itsekritiikistä ja toimintani jatkuvasta vartioimisesta vasta viime vuosina.

Niin vapauttavaa kuin tämä avoimuus minulle nyt onkin, olen samalla pettynyt ja vihainen itselleni etten uskaltanut seurata intohimoani aiemmin. Siinä missä olisin voinut olla esimerkillinen ja rohkea, päädyin epävarmuuksissani vain vahvistamaan kiusaamiskulttuuria, jossa omien mielenkiintojen seuraamisesta (eli “nörttiydestä” tai “outoudesta”) seurasi aina syrjintää ja ilkkumista. Kinky Bootsin Lolan tai kenen tahansa muun rohkeasti sydäntään seuranneen tarina saa minut aina reflektoimaan tätä.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuten sanonta kuuluu. Nyt itseäni ja ympäristöäni paremmin tiedostavana tämä blogi on vähintä mitä voin tehdä. Nyt olen lopultakin riittävän rohkea noudattamaan Lolan esimerkkiä: ei enää vaivaantunutta sopertelua, vaan suoraa puhetta. En vain maalaile mielikuvia, vaan näytän itseni kuten olen. Provokatiivista? Ainoastaan, jos omat käsityksemme ihmisenä olemisesta ovat ahtaita, emmekä halua julkisesti tunnustaa olevamme herkkiä, monitahoisia ja aistillisia olentoja.

Häpeästä ja hyväksynnästä

Yhdessä musikaalin keskeisimmistä kohtauksista Charile ja Simon keskustelevat isäsuhteistaan ja siitä, kuinka valintasi seurata omia intohimojasi voi tuottaa pettymyksen läheisille ihmisille, jotka odottivat sinulta jotain muuta. Tuo kohtaus kosketti minua kouriintuntuvalla tavalla.

Olen joutunut tämän teeman kanssa kasvokkain kaapistatulemiseni myötä. Se on ollut erityisen vaikeaa, koska fetisismistäni tuntema häpeä on voimakkaimmillaan niiden ihmisten seurassa, jotka ovat tunteneet minut pitkältä ajalta. Heidän kohdallaan on kertakaikkiaan hävettänyt myöntää, että olen taustalla ollut kokoajan jotain muuta kuin mitä olen antanut ymmärtää ja että olen niin kiinnostunut saappaista, pukeutumisesta, meikkaamisesta ja muista kulttuurisesti naisellisiksi tyypitetyistä asioista.

Eniten minua on hävettänyt, kuinka suuria tuntemuksia saappaat minussa voivat herättää. Se on tehnyt oloni haavoittuvaiseksi ja vialliseksi. Tuo häpeä on ollut paljon voimakkaampaa, kuin se mitä olen potenut sukupuolisten odotusten rikkomisesta ristiinpukeutumalla tai viehtymyksestäni vallanvaihtoon. Arvelen tämän johtuvan siitä, että saapasfetissini on perustavalaatuinen osa seksuaalisuuttani siinä, missä muut taipumukseni ovat pikemminkin sen johdosta kehittyneitä mieltymyksiä. 

Kohtaus päättyy kun Charile halaa Simonia sanoen “Tehdään saappaita”. Tuossa hetkessä koin olevani Simon, jota syleillään niin fyysisesti kuin henkisestikin. Nuo vuorosanat olivat erittäin minulle merkitykselliset, sillä häpeässäni ja fetissini piilottelussa sanasta “saappaat” on tullut minulle eräänlainen triggeri, joka saa minut varpailleni miettimään “EI KAI KUKAAN NYT VAAN AAVISTA MITÄÄN!?!?” Olen pyrkinyt työstämään tätä käyttällä tietoisesti sanoja “saappaat” ja “fetissi” aina tilaisuuden tullen, jotta en takertelisi ja kiertelisi aiheen ympärillä enää.

Tunnistan jatkuvasti janoavani tuota kohtauksen tuottamaa kokonaisvaltaista hyväksynnän tunnetta. Todennäköisesti tuo tarve ei tule ikinä tyydytetyksi, sillä aiempien elämänvaiheideni jättämä aukko ei täyty pysyvästi, vaikka sinne kaataisi kaikki läheisteni voimavarat. Pystyn onneksi kanavoimaan tarpeeni myös tuottavaan toimintaan, kuten tämä blogi. Olemalla yhä rohkeammin oma itseni, voin siis hoitaa tunnetarpeitani myös itsenäisesti.

Siispä olen päättänyt tehdä saappaista ja ihannoimastani fetissityylistä oman juttuni ja jatkaa elämää Lolan ohjeiden mukaisesti:

  1. Sä reilu oo
  2. Käy koulusi
  3. Hyväksy itses, niin sä hyväksyt muut
  4. Muista rakastaa
  5. Usko itseesi
  6. Kun sydämesi aukee muuttuu maailmasi.

Red is the color of sex and fear and danger and signs that say, ‘Do Not Enter.’ All of my favorite things in life!” – Lola. Tässä Jessica Rabbit -henkinen Kinky-Boots-lookini. Päästä varpaisiin punaista!

Muuntumisleikeistä maailman muuttamiseen

Lola varmaan komppaisi minua kun sanon, että oikeastihan olemme kaikki fetisistejä. Kuten aiemmin totesin, me ihmiset ynnäämme merkitysten kerroksia kaikkeen mitä koemme ja teemme – seksi, sekusaalisuus ja sukupuolisuus mukaan lukien.

Kysyttäessä kuvailen fetisismiä yleensä merkityskeskeisyydeksi: asioihin itse liittämiemme kuorrutusten tiedostetuksi sekä tiedostamattomaksi mehusteluksi. Mitä muutakaan me älylliset, mutta ympäristöllemme äärimmäiset alttiit ja herkät olennot voisimme?

Olisi ainoastaan kohtuullista, että tätä inhimillistä toimintaa kuvaava termi löytäisi tiensä arkikieleemme – tapaamme jäsentää jokapäiväisiä ajatuksia ja toimintaamme. Voisi olla, että tulisimme yhtä pykälää tietoisemmiksi itsestämme, kuten minullekin on käynyt.

Kokemus on opettanut minua uskomaan esimerkin kautta johtamiseen. Siksi pyrin itse olemaan kaipaamani muutos maailmassa. Voin muuntautua hetkellisesti pintapuolisesti naiseksi ja leikitellä seksuaalisuudella ja sukupuolisuudella, mutta tehdessäni näin heijastan ympäristööni sisälläni vuosien myötä tapahtunutta suurta henkistä muutosta. Tuo muutos on avoimuutta, rohkeutta, hyväksyntää sekä rakkautta ja upeat saappaani ovat kaiken tämän symboli.

Vaikka saisin osakseni arvostelua siitä, mitä teen pintapuolisesti, tiedän että kyse on jostain muusta. Kyse on nimittäin sellaisten valtarakenteiden hätähuudosta, joita olemme myötäilleet koko ikämme, vaikka olemme jo pitkään hiljaa tienneet, ettei niiden ylläpitämiseen ole pitäviä loogisia tai eettisiä perusteita.

Reisiäni pitkin kapuavat kirkuvan punaiset korkosaappaat lienevät näille rakenteille liikaa, mutta jos jokin rakenne on murtuva totuuden ja rakkauden alla, se ansaitsee murtua. Olkoon siis jokainen korkojeni kopsahdus murentava isku noiden rakenteiden perustuksiin.

These boots are made for walking
And that’s just what they’ll do
One of these days these boots are gonna walk all over you

-Nancy Sinatra

Julkaisin tämän sivuston ja kolme ensimmäistä tekstiäni huhtikuussa 2018. En ole saanut sen jälkeen yhtään uutta tekstiä aikaiseksi. Onhan minulla lukuisia luonnoksia eri aiheista, mutta niissä ei ole toistaiseksi mitään julkaisemisen arvoista.

Olen syyttänyt tästä luovuuden puutteesta lähinnä kaikkea muuta meneillään olevaa. Työni on hektistä, itselle asettamani tavoitteet liikunnan saralla vaativat omistautumista, ostin sähkörummut ja haluan harjoitella soittamista, vaimon kanssa vietetty aika on kaikkea tätäkin tärkeämpää.

Vaikka kaikki yllämainittu on totta, olisi minulla silti ainakin 2-4 tuntia aikaa kirjoittaa joka viikko. Mutta enpä ole kirjoitellut. Sen sijaan olen painiskellut motivaatio-ongelmien kanssa ja joutunut pyristelemään merkittävien ajatusten muodostamiseksi, vaikka kaikki valitsemani aiheet ovat minulle erittäin tärkeitä.

Mistä tämä sitten johtuu? Tämän bloginhan piti olla vapauttava ja voimaannuttava kirjoittamiskokemus. Minulla kesti hetki tajuta, että viime aikoina kokemani vaikeudet olivat nimenomaan seurausta julkitulon jälkeen kokemastani fiilisten lyttäyksestä. Suurempia yksityiskohtia paljastamatta muutamat ihmiset, joiden mielipiteitä ja hyväksyntää olin tottunut pitämään korkeassa arvossa, eivät olleet mielissään päätöksestäni kirjoittaa seksuaalisuudestani ja fetisseistäni julkisesti.

He yrittivät lannistaa minua vetoamalla lukuisiin eri syihin, jotka tuntuivat vaihtuvan sitä mukaa, kun kumosin heidän argumenttejaan vedoten omiin pohdintoihini ja tarpeisiini. Lienee selvää, että tuollainen argumentointi alkaa ennen pitkään tuntua vain listalta tekosyitä, joita keksitään ennalta valitun mielipiteen puolustamiseksi ilman minkäänlaista aikomusta harkita itse mielipidettä uudelleen.

Ymmärrän kyllä, että ensimmäinen kerta kasvokkain tämän asian kanssa tuntuu varmaan vaikealta. Todennäköisesti tyrmäsin totaalisesti minulle asetetut odotukset ja olettamukset ja tein sen tavalla, jota nämä ihmiset eivät kykene arvostamaan.

Tästä huolimatta näiltä ihmisiltä on ylimielistä odottaa, että noudattaisin heidän neuvojaan. Jos he eivät kykene itse käsittämään, miksi tämä radikaali avoimuus on minulle tärkeää eivätkä edes kuuntele, kun yritän selittää, niin he eivät todellakaan ole asemassa, josta käsin minua voisi neuvoa. Pikemminkin nuo “neuvot” tuntuvat minua päin heitetyiltä ennakkoluuloisilta mielipiteiltä. Mikä pahempaa vielä, sivuuttaessaan tarjoamani kontekstin, he päätyvät säälimään tunteitani ja tulkitsemaan tekojani vastuuttomina ja epätoivoisina avunhuutoina.

Ring ring! Pyllynne soittaa. Se pyysi vetämään pään ulos. Tämä viesti menee teille kaikille, jotka holhoatte toisia ihmisiä heidän päätöksistään. Se ei ole teidän asianne. Uskotteko – ihan tosissanne – että te tiedätte paremmin kuin asianomainen henkilö? Siis se henkilö, joka on pyöritellyt päätöksen taustoja päässään koko elämänsä ajan ja punninnut kaikki mahdolliset julkitulemisen seuraukset. Henkilö, joka keräsi kaikki voimansa ja rohkeutensa tehdäkseen elämänmuutoksen, jonka myötä hän lopulta voi tuntea itsensä eheäksi. Jos uskotte, niin menkää huoneeseenne miettimään älkääkä tulko ulos ennen kuin olette oppineet hieman kunnioitusta ja nöyryyttä kanssaihmisiänne kohtaan.

Ehkäpä tämä riittää. En halua velloa suuttumuksessa, mutta en myöskään voi olla provosoitumatta, kun joku yrittää vaientaa minut heti ensimmäistä kertaa ääneen päästyäni.

Tämä blogi jatkaa loistokkaalla tiellään ja sinä voit joko hyväksyä sen tai lähteä menemään, koska vastaan taistelelminen on hyödytöntä. Onhan tämä kulunut juonikuvio, mutta kaapista ulos tuleminen ja siihen liittyvän vastustuksen kokeminen herättää minussa valtavan tarpeen pullikoida ja kantaa ylpeästi näitä asioita joista minun käskettiin vaieta.

Siispä tehtäköön selväksi, että rakastan saappaita, käsineitä, nahka-asuja, lateksia, PVC:tä, meikkejä, pitkiä kynsiä ja pitkälti kaikkea mitä tämä sairas kulttuurimme tuputtaa meille naisellisena. Rakastan vastaavasti lihaksia, miehekkyyttä ja voimaa. Voisin perustellusti väittää, että minulla fetissi binääriseen dynamiikkaan (kuten monella muullakin, vaikka siitä harvoin puhutaan tähän tapaan)! Ratsastusasut ovat upeita. Oikeastaan mikä tahansa fetisöitävä asia, mitä henkilö kantaa itsetietoisesti ja karismaattisesti on seksikäs. BDSM, nöyryyttäminen ja kiusoittelu ovat upeita vuorovaikutuksen muotoja. Jos jonkin esineen voi tunkea suuhun, on se mahdollisesti kiinnostava.

Niin paljon fetissejä, niin vähän aikaa. Ehkä kuitekin kerkeän käsittelemään niistä useimmat ennen kuin kuolen, Internet kaatuu tai joku muu katastrofi estää minua kirjoittamasta.

Olen optimistinen, että tällainen höyryjen päästely kasvattaa tuottavuutta. Kuukausia kestäneen epäilyn ja itsesensuurin aikana en kyennyt tuottamaan yhtä ainoaa johdonmukaista kappaletta. Tämän tekstin kirjoitin tunnissa, junassa, käyttämättä juuri lainkaan askelpalautinta.

Ai niin! Rakastan myös itseäni. Et hyväksy vai? Tuu päälle vaan.

I published this website in April 2018 and simultaneously put out the three texts I had prepared in advance. Since then, I haven’t been able to write all that much. I’ve started drafts for several different topics but failed to deliver anything significant.

I’ve blamed the lack of fruitful writing sessions on all the other things I’ve got going on. Work is hectic, my goals in physical exercise require dedication, I bought a set of electric drums and need to practice to make the investment worth it, spending time with my wife is more important than any of this.

While all of the above is true, there’s still time to write at least 2 to 4 hours every week. But I haven’t. Instead I’ve struggled with motivation and coming up with meaningful thoughts even though the subjects I’ve been meaning to discuss are really important to me.

Why then? It took me time to realize that the difficulties I’ve had in what started out as a liberating and empowering writing experience, are due to a buzz kill I suffered after publishing my first texts. Without going into high detail, some of the people whose opinions and acceptance I’ve learned to hold high did not welcome my decision to write publicly about sexuality and fetishes.

They discouraged me appealing to multiple different reasons that seemed to change on the fly as I countered each one with well-thought arguments based on my own reasoning and emotional needs. Obviously, after a while such reasons start to look more like excuses that are made up just to defend a prejudice the person is not inclined to give up no matter what.

I understand that dealing with something like this for the first time is difficult. I probably shattered the expectations and assumptions these people had about me and also did it in a way that they have a hard time valuing.

Still, it’s arrogant for such people to expect for me to take any advice from them. If they cannot grasp why this type of radical openness is important for me and even refuse to listen when I explain, then they are in no position to give me any advice. Instead their advice ends up feeling like ignorant opinions thrown forcefully my way. And even worse, as they reject my context, they end up looking down on my emotional needs as something pitiful and treat the actions I take about it as irresponsible and desperate calls for help.

Ring ring! It’s your ass calling. It would like you to pull your head out of it. This message goes out to all who patronize other people over their choices. It is not your business. Do you, honestly, think you know better than the person at hand? The person, who has contemplated the issue through out their life and weighed all the possible outcomes of being public about it. The person who gathered all their strength and courage to change the course of their life to be able to feel whole. If you do, go to your room and think. And don’t come out until you’ve learned some basic respect and humility.

That’s enough I guess. I don’t want dwell in anger, but I can’t help being provoked when someone tries to shut me down immediately after I’ve started to shine for the first time in my life.

This blog is going to continue on the glorious path it started on and you can either accept it or leave, because fighting it is certainly useless. It’s a cliché but the process of coming out of the closet and facing resistance about it causes a huge need to take pride and boast about the things I’ve been told to fall silent about.

That said, I fucking love boots, gloves, leather outfits, latex, PVC,  make-up, long nails and pretty much everything our twisted culture enforces as feminine. I equally love muscles, manliness and power. I could argue I have a fetish for binary dynamics (and so do many others, even though it’s rarely conceptualized that way)! Riding outfits are just the best. Any fetishizeable thing a person consciously carries with charisma is hot. BDSM, humiliation and teasing are amazing forms of interaction.  Can you shove it in your mouth? If yes, it’s potentially interesting.

So many fetishes, so little time. Perhaps I manage to go through most of them before I die, the Internet shuts down or some other catastrophe prevents me from writing.

I’m quite optimistic that blowing off steam like this increases my future productivity. After months of self-doubt and -censorship with trouble producing a single consistent paragraph, I wrote this piece off the top of my head in an hour’s time on a train barely using any backspace.

Oh yeah! I also love myself. You don’t approve? Cum try me.

Despite the burning need, writing about myself is not easy for me. I still feel like my texts lack some level of honesty and intimacy. To lighten the atmosphere I’ll try a more easy-going style. Hooray! Next I’m simply going to list some of the good stuff my fetishes have brought into my life. Here it comes with pictures!

  1. The experience of being different has increased my understanding and acceptance

    wp-1519655806862..jpgI believe this is a shared experience for everyone who for some reason have grown to be sensitive. Love is wise, hatred is foolish. I do my best to live each day according to this moral code.

  2. I’ve learned to know myself and interpret my feelings

    Deviating from the norm has pushed me to a thorough self-search of my emotions and needs. I’ve learned to know and accept them without shame.

    Up to my twenties I had trouble owning up to some sides of my sexuality. Failing to recognize its dynamic nature added to the confusion. To find a stable sexual identity, I tried boxing myself artificially to given categories but time after another I found myself becoming interested in things I thought I didn’t like.

    For me a part of growing up has been the realization that I don’t need to define myself based on what I don’t like. Quite the opposite, in addition to certain fixed desires, my sexuality is best described as curious and susceptible to influences.

  3. I’ve learned that honesty and openness allow me to grow and fill my relationships with trust

    pic3_smallEach time I’ve discussed my sexuality with a new person has been rewarding in some way. At best it has strengthen our relationship by increasing mutual trust and has encouraged the other to share something personal as well. At least it has opened up new perspectives and clarified why some people may find these topics and open discussions difficult. To justly expect their tolerance, I’ve respectively tried to understand their backgrounds and points of view.

  4. Facing myself has helped me build my character

    Facing myself and talking about it is the bravest thing I’ve ever done. Being gagged is a blast but only when it happens with my consent. Falling silent because of being ashamed is a different story.

    One shouldn’t take their self too seriously. That’s a prerequisite of a healthy confidence. “I don’t give a shit what everybody else thinks” is a typical phrase from the mouth someone who appears confident. I’ve chanted this mantra myself a lot but it’s never my honest primary reaction. Instead I’m intuitively worried about how socially popular my words and actions are. My sexual identity is one of the first things about which I’ve adopted a true sense of dignity.

  5. I know exactly what I like and I can arrange myself quality time

    Boots, gloves, leather, lace, jewelry, make up etc. – I can enjoy my fetishes on my own or in company.

    In love creating and realizing different visions in my free time. I do it by myself as well as with my wife and friends. Whether it’s about designing outfits, shopping, photography, having fun, discussions or sex, fetishes can be a part of everyday life and celebration.

  6. I’m thoughtful

    For their part, the insecurities of my past have helped me establish a habit of constant reflection. I question my own thoughts and feelings. I observe how they affect me and the people around me. I’ve become an independent thinker because many of the issues that I’ve wondered about along the way have felt meaningful and relevant only to myself.

  7. On the other hand I’m easy, when you know which buttons to push

    As a lover I’m somewhat exotic and open for pretty much anything. At the same time I’m idiot proof. My strongest fetishes are as if they were carved in stone.

  8. I have a strong vision that nurtures my imagination and creativity


    I’m not a great photographer or model yet, but I love taking pictures and posing for them. Photography allows me to present any object or person in the light I desire. I’m especially interested in perspectives that can be interpreted as erotic through fetishism. There’s perhaps no better way for me to communicate the insides of my head to other people.

  9. Pleasure

    The essence of all fetish related activities boils down to pleasure. Yet it is often not about direct sexual pleasure, but about small and big positive sensations here and there.

    I feel appreciated and loved when my wife decides to wear beautiful boots to an everyday trip to the grocery store. I feel free when I get to plunge into a highly detailed masculine or feminine essence. I feel connected when me and my friends plan and design party outfits together. I get small spikes of pleasure and inspiration when I see lovely outfits and confident people wearing them.

That’s that for this time. What have fetishes given to you? Tell about it in the comments! You may also leave

  • personal stories
  • good, bad and neutral feedback about the text
  • wishes about future topics
  • your own thoughts
  • any questions.

Kovasta tarpeesta huolimatta itsestäni kirjoittaminen ei ole minulle helppoa. Tuntuu, että joku rehellisyyden ja intiimiyden taso on yhä tavoittamatta. Kevennykseksi kokeilen hieman kevyempää tyyliä. Hurraa! Aion seuraavaksi vain fiilistellä, mitä kaikkea hyvää fetissini ovat elämääni antaneet. Täältä pesee kuvien kera!

  1. Oma kokemus erilaisuudesta on tehnyt minusta ymmärtäväisen ja hyväksyväisen

    wp-1519655806862..jpgTämä kokemus yhdistänee kaikkia ihmisiä, joiden tuntosarvet ovat syystä tai toisesta herkistyneet. Rakkaus on viisasta ja viha typerää. Yritän parhaani mukaan elää tätä ajatusta todeksi joka päivä.

  2. Olen oppinut tuntemaan itseni ja tulkitsemaan tuntemuksiani

    Normista poikkeaminen on ajanut minut omien tunteideni ja tarpeideni perusteelliseen tutkimiseen. Tunnistan omat tunteeni ja hyväksyn ne ilman häpeää.

    Aina parikymppiseksi asti minulla oli vaikeuksia tunnustaa joitain seksuaalisuuteni piirteitä. Hämmennystä lisäsi se, että en hahmottanut seksuaalisuuteni eläväistä luonnetta. Vakaan identiteetin löytämiseksi pyrin keinotekoisesti lokeroimaan itseni, mutta kerta toisensa jälkeen huomasin kiinnostuvani asioista, joista en aiemmin ajatellut pitäväni.

    Olen aikuistuessani oivaltanut, että minulla ei ole mitään tarvetta määritellä itseäni sen kautta mistä en pidä. Päin vastoin, tiettyjen vakiintuneiden halujen ohella seksuaalisuuttani määrittelee parhaiten uteliaisuus ja alttius vaikutteille.

  3. Olen oppinut, että avoimuus ja rehellisyys luovat minulle kasvun mahdollisuuksia ja ihmissuhteisiini luottamusta

    pic3_smallJokainen kerta, kun olen keskustellut seksuaalisuudestani uuden ihmisen kanssa, on ollut jollain tapaa palkitseva. Parhaimmillaan se on lujittanut suhdettamme lisäämällä luottamusta ja saanut vastapuolen jakamaan jotain henkilökohtaista itsestään. Vähintäänkin se on avannut minulle uusia näkökulmia ja selventänyt minulle, miksi joidenkin ihmisten voi olla vaikea suhtautua näihin aiheisiin tai niistä avoimesti keskustelemiseen. Voidakseni edellyttää heiltä suvaitsevuutta, olen vastavuoroisesti pyrkinyt ymmärtämään heidän taustojaan ja näkökulmiaan.

  4. Itseni kohtaaminen on kasvattanut luonnettani

    Itseni kohtaaminen ja siitä puhuminen on rohkeinta, mitä olen ikinä tehnyt. Kapuloituna on kivaa, mutta ainoastaan kun siihen ryhtyy omasta tahdostaan. Häpeän vuoksi vaikeneminen on eri juttu.

    Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti. Se on terveen itsetunnon edellytys. “Ihan sama mitä muut ajattelee” on tyypillinen lausahdus itsevarmana näyttäytyvän henkilön suusta. Olen toistellut tuota mantraa paljon itsekin, mutta se ei juuri koskaan ole ensisijainen reaktioni. Päinvastoin intuitiivisesti olen usein huolissani siitä, miten sosiaalisesti suosittuja tekoni ja sanomiseni ovat. Seksuaali-identiteettini on kuitenkin ensimmäisiä asioita jonka suhteen olen itsenäisesti oppinut tuntemaan oman arvoni.

  5. Tiedän täsmälleen, mistä tykkään ja osaan järjestää itselleni laatuaikaa

    Saappaita, käsineitä, nahkaa, pitsiä, koruja, meikkejä, jne. – viihdyn fetissieni parissa yksin tai yhdessä.

    Tykkään vapaa-ajallani luoda ja toteuttaa visioita itsekseni sekä vaimoni ja ystävieni kanssa. Olipa kyse sitten asukokonaisuuksien suunnittelusta, vaateostoksista, valokuvaamisesta, fiilistelystä, keskustelusta tai seksistä, fetissit voivat kuulua sekä arkeen että juhlaan.

  6. Olen ajattelevainen

    Aikoinaan potemani syvät morkkikset, ovat osaltaan auttaneet vakiinnuttamaan ajattelutavan, jossa reflektoin itseäni jatkuvasti. Kyseenalaistan omia ajatuksiani ja tunteitani. Tarkastelen niiden vaikutuksia itseeni ja toisiin ihmisiin. Minusta on tullut taipuvainen itsenäiseen pohdintaan, sillä monet minua eniten askarruttaneet kysymykset ovat tuntuneet mielekkäiltä ja tarpeellisilta pohdinnoilta vain minulle.

  7. Toisaalta olen helppo, kun tietää mistä naruista vetää

    Rakastajana ja seksikumppanina olen jossain määrin eksoottinen ja avoin lähes kaikelle. Toisaalta olen idioottivarma. Voimakkaimmat fetissini ovat kuin kiveen hakattuja.

  8. Minulla on voimakas visio, joka ruokkii mielikuvistustani ja luovuuttani


    En toistaiseksi ole erityisen harjaantunut valokuvaaja tai malli, mutta rakastan valokuvaamista ja kuvattavana olemista. Kuvan avulla esineen sekä ihmisen voi esittää haluamassaan valossa ja minua kiinnostaa erityisesti fetissien kautta eroottiseksi tulkittavien puolien korostaminen. En keksi tehokkaampaa keinoa viestiä pääni sisuksia toisille ihmisille.

  9. Nautinto

    Pohjimillaan fetissien kanssa puuhastelussa on aina kyse nautinnosta. Kyse ei kuitenkaan useimmiten ole välittömästä seksuaalisesta tyydytyksestä, vaan pienistä ja suurista positiivisista fiiliksistä siellä täällä.

    Koen tulevani arvostetuksi ja rakastetuksi, kun vaimoni laittaa kauniit saappaat arkiselle ruokakauppareissulle. Tunnen vapautuvani, kun saan itse heittäytyä viimeisen päälle tyyliteltyyn maskuliiniseen tai feminiiniseen olemukseen. Tunnen yhteenkuuluvuutta kun suunnittelemme ystävien kesken bileasuja. Saan pieniä mielihyvän ja inspiraation piikkejä nähdessäni silmääni miellyttäviä asuja ja niitä itsevarmasti kantavia ihmisiä.

Tällaista tällä kertaa. Mitä fetissit ovat antaneet sinulle? Kerro kommenteissa! Vastaavasti kommentteihin voi jättää

  • omat tarinat
  • kaikki hyvät, pahat ja neutraalit huomiot tekstistä
  • aihetoiveet
  • omat näkemyksesi aiheesta
  • kysymykset.

One typical prejudice about fetishism is to assume that a person with a strong fetish has trouble managing their everyday life. They fiddle other people’s belongings. They stalk and gaze at other people in public places and peep at their private moments. They harass other people and violate their immunity. They’ve lost control of their personal economy and spend all their money to acquire more fetish objects. When broke, they resort to stealing. Basically they are ready to abandon their morality and humanity trying to satisfy this never ending need.

It’s typical to see a fetishist represented like this in pop culture. In some movies fetishists are even prepared to kill to get what they desire (Blue Velvet, Silence of the Lambs, Pulp Fiction, Perfume).  Of course the drama of movies is exaggerated compared to real life, but that’s just the thing needed to enforce blameworthy mental images. Mainly the image of fetishism provided by the entertainment industry is narrow and biased, and encourages judgmental attitudes by associating fetishism with people who are unpleasant and dangerous in other ways.

The classic gimp scene of Pulp Fiction. Zed is allotting who gets raped first. What wonderful people! [1]
As someone with both strong fetishes and a sense of control over my own life I wonder why having a fetish would go hand in hand with low morality and a corrupted sense of justice? Surprise news: a person can have strong and versatile sexual desires simultaneously with a good sense of empathy, respect towards other people and their rights and other principles that don’t necessarily favor their personal desires.

Of course all people have a tendency to think in ways that justify their customs and hopes and dreams, but this applies to everyone equally and fetishists don’t differ from the mainstream in this sense. If we didn’t actively practice paying attention to other people and common rules while growing up, there would be no civilization as we know it.

A motive does not make anyone a bad person. Instead it places one in front of a moral choice. Whether to ruthlessly follow one’s individual desires or to respect the basic rights of other people. For a mentally stable fetishist who has socialized oneself with society these kind of choices are obvious and do not require any active thought. I guess you wouldn’t steal a bag of sweets from a passer by even if you suddenly felt like candy. Equally one could think people in general would want to fulfill all their sexual fantasies regardless of what it feels like to the subject of choice. Anyone who violates someone else’s immunity for personal gain is more likely to suffer from a blurred sense of justice and a lack of empathy.

A fetish can serve as a motive as well, but it doesn’t explain the harassing behavior. A real sign of being somehow deranged is the ability and will to enjoy something that is unequivocally revolting to others involved. The concept of right and wrong is a matter of culture, of course, so let it be stated that I write this from the viewpoint of someone who has grown in a western democracy (or more precisely in a Nordic welfare state).

I also want to stress that a fetish is not an obsessive thought (see definitions[2,3]). Basically it’s just about having one’s sexual desires linked to an object or some other thing. A strong fetish can develop into an obsession, but so can sex in general like many other things as well. There is no direct link between obsessions and fetishes.

I can not estimate how many people would really think that fetishists are like what I portrayed in the beginning of this text. Probably not too many. I must say it feels rather silly to argue so seriously against such foolish assumptions. Still there’s something to fetishism that makes us wary about the subject and in the silent atmosphere the most ludicrous of misunderstandings can grow without being corrected.

I’m not stating that fetishism is a problem-free phenomenon in today’s society. I simply try to critically review it as it is with its good and problematic sides. In the future I will write several more texts about problems related to fetishism, but here I want to focus on one that gives birth to many prejudices.

Having looked into the subject myself and through numerous discussions with other fetishists I know, that some morally questionable actions with a low risk of being caught do happen by fetish motives. By this, I mostly mean taking advantage of someone else’s property without permission. A person I know masturbated through their teenage years rubbing themselves with their sister’s leather jacket. Another got their first orgasm when they secretly pulled on the high heeled boots of their friend’s mother. A third one kept borrowing the knickers of other family members and a fourth one wrapped themselves in their mother’s rain coat to breathe in the rubbery scent. In my early teens when the opportunity came, I also touched, smelled and even licked boots that weren’t mine, and I’ve talked to many other people with similar experiences.

These kind of deeds seem to happen at least among young object and material fetishists, and I’m not trying to cover it up. This may be one reason why a community’s ignorance about its members’ fetishes can be considered bliss. When deeds like this surface, they can be very uncomfortable for the owners of the fetish objects but if they are kept a secret, life goes on happily and nobody is offended.

What now happened to moral of the fetishist? I just emphasized it above. I did say that a mentally healthy person wouldn’t do anything more severe motivated by a fetish than by other motives. And I stand by what I said. Whenever we weigh our actions, we assess the gains against the potential risks and harms. You probably wouldn’t steal a bag of sweets from a passer by, but you might make a secret visit to your friend’s or family member’s bag when they look the other way. Perhaps you ate all the best candy from a shared box before anyone else got the chance. Perhaps you downloaded something illegally from the Internet. Perhaps you secretly browsed through your older brother’s porn magazine. Perhaps you smoked cigarettes and drank alcohol as a teen. Or perhaps you did none of the above. We are all individuals when it comes to obedience but many of us tend to justify ourselves these kind of tricks and crimes with insignificant consequences. Therefore I suspect that a fetishist who refrains from doing these kind of things also refrains from borrowing other people’s property for their own pleasure. I had no moral issues filching a candy from a friend and I didn’t experience a strong enough inner conflict to keep myself from experimenting how someone else’s boots felt, smelled and tasted like.

I remember pondering something like “Well it’s a victimless crime to borrow another person’s stuff for a short moment of fun, right? If no one finds out, nobody is offended.” It’s not that simple really. Sorry for ruining the party, past-me. It’s quite obvious that from the viewpoint of the owner, it’s rather unpleasant if someone uses their property for intimate moments.

But I don’t want to get lost in the ethics of this. It is also obvious that a horny teenager’s decision is no way objective or thoroughly thought from all points of view. I just want to describe this phenomenon from the viewpoint of the individual.

Someone may be thinking that I’m doing a disservice for everyone by bringing up this topic. Why am I even writing about it? Do I enjoy causing uncomfortable thoughts and situations? Perhaps I do, but that’s not why I’m doing this. Seriously I believe that the reputation of fetishism can only be cleansed through understanding that is achieved through open observations and honest discussions. I’m done hiding and being ashamed.

Just why is a young material fetishist inclined to fiddle other people’s property then? Perhaps it’s about whether young fetishists have any means to get to know their selves and study their sexuality within the existing social norms. For comparison, imagine a society where expressing one’s sexuality and engaging in sexual activities is forbidden all the way. How many lawful citizens do you expect to find there? Most likely people would fulfill their needs just as much as possible with any means available in those circumstances. In their cognitive dissonance they would probably deny it all and condemn each other.

All youngsters have the need to become familiar with their own sexualities. They observe and wonder their own bodies, thoughts and desires. For someone who deviates from the sexual mainstream, there is simply more to wonder about and less available answers. Sex education in school and other information sources for teenagers give straight answers to many questions and help ease the confusion. However, for sexual minorities sex ed can become a double edged sword. While it seeks to convince the teens that the changes and feelings they go through are normal, it can convey a very narrow perception of what is normal, and an idea that being normal is something one should pursue in sexuality.

Luckily the World is changing very fast. The established attitudes become more and more tolerant as the amount of available information grows. Judging simply based on the sex education materials one could think, that today’s teenagers are much more aware than my generation was back in the day. Of course the attitudes of the educators themselves and the established attitudes in the teen’s own social circles have a huge effect on the teen’s wellbeing, and these attitudes may vary a lot. The cultural change is still evident and today a teenager can find credible information and support from the Internet rather easily (depending on their tendencies).

Internet access and the ability to delete the browser history first came to my life at the age of 12. Before that I had already spent 2 years actively feeling bad about my desires and wondering whether I’m normal and if I should be like this. I had read the sex ed columns of Suosikki-magazine (a big thing among teens in Finland in my time), where one of the most popular educators of my generation, Eki, answered the questions of troubled teenagers. During those years Eki told his audience about 10 000 times that masturbation is OK, even encouraged, and that the arousal of sexual desires happens individually. Originally I found this information reassuring, but it did not answer my most troubling questions.

Every now and then someone actually opened up about their deviant experiences, and at those times Eki usually reassuringly said, that all types of fantasies and ways of masturbation are OK as long as they are safe. Still, I couldn’t find peace of mind because I never saw a message where someone would have said that they arouse from objects or materials. I also never dared to write a question myself because I was so ashamed and afraid of being caught.

When I eventually got to explore the Internet, I couldn’t find any proper information about fetishes and fetishism (at least in Finnish). The first truly relieving experiences were a discussion I had about deviant desires in some ancient sex chat, and the fetish video libraries of porn sites that were thousands of videos wide. “Well someone must watch these since there are so many of them” I figured.

The depth to which one has to dig to find something out is easy to interpret as a social signal about how taboo the subject is. My experience did not encourage me to talk about my thoughts and feelings to anyone. However, I am quite an extrovert and that lead me to opening up to selected friends just a few years later. Ever since, each time I’ve opened up has increased my wellbeing by making me feel more accepted. I think it’s that feeling that gives me the motivation to write right now as well.

Let’s try and conclude this train of thought. So do I think that better knowledge and understanding might prevent young fetishists from fiddling the property of others? Not really, but better knowledge and understanding create a more open atmosphere. Most problems related to fetishism are a consequence hiding and secrecy. If one doesn’t dare to be oneself in daylight, fulfilling one’s needs becomes inevitably shady and others are bound to perceive the fetishist’s behavior as something suspicious. In a more open atmosphere a teenager could find the courage to talk about their feelings e.g. to their caretakers. As a result of discussion, a caretaker who supports the sexual development of the teen could end up buying the object the teen desires or use other means necessary to show acceptance and support for the teen.

Written out, the thought of this looks Utopian to me, but I can not come up with any plausible reasons why it couldn’t be like this. All the counter arguments I can come up with reflect old fashioned and harmful attitudes, and as we all know, those attitudes truly suck.

Life as an adult is about 100 times easier when you can be, do and buy whatever you want. It’s easy for me to give a balanced and sophisticated impression now.

Do you have any fetishes? Comment below!
You may also leave

  • personal stories
  • good, bad and neutral feedback about the text
  • wishes about future topics
  • your own thoughts
  • any questions.



Yksi tyypillinen fetisimiin liittyvä ennakkoluulo olettaa, että voimakkaan fetissin omaavan ihmisen elämänhallinta ontuu. Hän hypistelee salaa toisten ihmisten omaisuutta. Hän kyttää ja kyylää ihmisiä julkisilla paikoilla ja tirkistelee heidän yksityishetkiään. Hän ahdistelee ja rikkoo toisten ihmisten koskemattomuutta. Hänen taloutensa on kuralla, koska hän käyttää kaikki rahansa fetissiobjektien haalimiseen. Rahojen loputtua hän sortuu varastamiseen. Käytännössä hän on valmis hylkäämään moraalinsa ja ihmisyytensä tätä kyltymätöntä tarvetta tyydyttääkseen.

Fetisistit esitetään pop-kulttuurissa usein tämän tapaisina hyypiöinä. Joissain elokuvissa fetisistit ovat valmiita vaikka tappamaan saadakseen haluamansa (Blue Velvet, Silence of the Lambs, Pulp Fiction, Perfume). Toki elokuvien dramatiikka on yleensä arkielämään nähden liioiteltua, mutta se onkin omiaan vahvistamaan tuomittavia mielikuvia. Pääasiassa viihdeteollisuus tarjoaa hyvin kapean ja värittyneen näkökulman fetisismistä, joka kannustaa usein myös tuomitsevuuteen liittämällä fetisismin muilla tavoin epämiellyttäviin ja vaarallisiin ihmisiin.

Pulp Fictionin klassinen gimp-kohtaus. Zed arpoo kenet raiskataan ensimmäisenä. Mitä ihania ihmisiä! [1]
Itse voimakkaita fetissejä omaavana, mutta elämäni hallitsevana ihmisenä ihmettelen miksi fetissin omaaminen kulkisi käsi kädessä matalan moraalin ja sumentuneen oikeustajun kanssa? Yllätysuutinen: ihmisellä voi olla yhtä aikaa runsaat ja monipuoliset seksuaaliset halut sekä hyvä empatiakyky, arvostus toisia ihmisiä ja heidän oikeuksiaan kohtaan sekä muita periaatteita jotka eivät välttämättä suosi ensisijaisesti hänen itsekkäitä halujaan.

Toki kaikki ihmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan tavoilla, jotka oikeuttavat heidän tottumuksensa ja toiveensa. Kaikki ovat tämän taipumuksen suhteen kuitenkin samalla viivalla, eivätkä fetisistit eroa sen suhteen muista. Jos emme aikuiseksi kasvaessamme harjoittelisi toisten ihmisten ja yhteisten sääntöjen huomioimista, eläisimme niin sanotusti pellossa.

Motiivi ei tee ihmisestä pahaa. Sen sijaan se asettaa hänet häntä määrittelevän moraalisen valinnan eteen. Tehdäkö häikäilemättömästi itsekkäiden mielitekojen mukaisesti, vai huomioidako toisten ihmisten perusoikeudet. Mieleltään terveelle ja yhteiskuntaan sosiaalistuneelle fetisistille tällaiset valinnat ovat itsestäänselviä, eikä niitä tarvitse edes tietoisesti miettiä. Et varmaan itsekään varastaisi karkkipussia ohikulkijalta hetkellisen himon iskiessä. Yhtä hyvin voisi ajatella, että ihmiset yleensäkin haluaisivat toteuttaa kaikki lihalliset himonsa riippumatta siitä, miltä se vastakkaisesta osapuolesta tuntuu. Itsekkäistä syistä toisen ihmisen koskemattomuutta loukkaavalla henkilöllä on todennäköisemmin puutteellinen oikeustaju ja/tai olematon empatiakyky.

Fetissikin voi olla motiivi, mutta se ei selitä häiriökäytöstä. Sen sijaan todellista mielenvikaisuutta on halu ja kyky nauttia tilanteesta, joka on muille osapuolille pelkästään vastenmielinen. Käsitys oikeasta ja väärästä on tietenkin kulttuurisidonnainen, joten selvennettäköön, että kirjoitan tätä länsimaisessa demokratiassa (tarkemmin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa) varttuneen silmin.

Haluan myös alleviivata, että fetissi ei ole pakkoajatus (ks. määritelmät [2,3]) . Lähtökohtaisesti se on vain halujen kytkeytymistä johonkin asiaan tai esineeseen. Voimakas fetissi voi kehittyä pakkomielteiseksi, mutta niin voi seksi muutenkin kuten moni muukin asia. Suoraa yhteyttä näiden asioiden välillä ei ole.

En osaa arvioida kuinka moni todella ajattelee, että fetisistit olisivat säännönmukaisesti alussa kuvatun kaltaisia. Ei varmaan kovin moni. Täytyy myöntää, että tuntuu hupsulta argumentoida näin vakavasti noin ummehtuneita oletuksia vastaan. Jotain sellaista fetisismiin kuitenkin liittyy, että siitä puhutaan julkisesti verrattain vähän ja tässä puhumattomuuden ilmapiirissä mitä hullunkurisimmat väärinkäsitykset saavat tilaa kehittyä ilman oikaisua.

En yritä väittää, että fetisismi olisi nyky-yhteiskunnassa täysin ongelmaton ilmiö. Pyrin kriittisessä tarkastelussani arvioimaan tätä ilmiötä sellaisena kuin se on, hyvine ja vaikeine puolineen. Tulen kirjoittamaan vielä useita tekstejä fetisismiin liittyvistä ongelmista, mutta tässä haluan keskittyä yhteen, mistä monet ennakkoluulot saavat alkunsa.

Asiaan perehtyneenä sekä lukuisien fetisistien kanssa keskusteluja käyneenä tiedän, että varsinkin matalan kiinnijäämisriskin moraalisesti kyseenalaisia tekoja tapahtuu oikeasti fetissien motivoimana. Viittaan tällä nyt lähinnä toisten omaisuuteen kajoamiseen. Eräs tietämäni henkilö masturboi koko teini-ikänsä hyväillen itseään siskonsa nahkatakilla. Toinen sai esiteininä ensimmäisen orgasminsa vetäessään salaa ystävänsä äidin korkosaappaat jalkaan. Kolmas lainaili muiden perheenjäsenten pikkuhousuja ja neljäs kääriytyi äitinsä sadetakkiin imppailemaan kumin hajua. Olen itsekin esiteininä kosketellut, nuuhkinut ja jopa nuollut minulle kuulumattomia saappaita tilaisuuden tullen ja olen vuosien saatossa jutellut useiden ihmisten kanssa, joilla on vastaavia kokemuksia.

Tällaisia tekoja tuntuu tapahtuvan ainakin nuorten esine- ja materiaalifetisistien keskuudessa, enkä yritä peitellä sitä mitenkään. Tämä on yksi syy sihen, miksi yhteisön tietämättömyyttä jäseniensä fetisseistä voidaan pitää autuutena. Julkitulleina nämä tapaukset olisivat näiden fetissiobjektien omistajien kannalta hyvin todennäköisesti vaivaannuttavia, mutta salassa pidettynä kaikkien osapuolien elämä jatkuu tyytyväisenä, eikä kenellekään tule paha mieli.

Mutta mihin nyt katosi se juuri äsken korostamani fetisistin moraali? Vastahan minä pääsin sanomasta, että mieleltään terve ihminen ei syyllistyisi fetissinsä motivoimana sen vakavampiin tekoihin, kuin muistakaan syistä. Pitäydyn kyllä sanomassani. Tekojamme punnitessamme arvioimme aina saatuja hyötyjä mahdollisia riskejä ja haittoja vastaan. Et varmaan varastaisi karkkipussia kenenkään kädestä, mutta saattaisit tehdä salavisiitin ystäväsi tai perheenjäsenesi pussille, kun tämä ei huomaa. Olet ehkä syönyt parhaat konvehdit rasian toisesta kerroksesta, ennen kuin muut ehtivät huomata. Ehkä olet ladannut jotain laittomasti netistä. Ehkä lainasit salaa isoveljen ostamaa pornolehteä. Ehkä tupakoit ja joit alkoholia salaa alaikäisenä. Ehkä et ole ikinä tehnyt mitään näistä. Kiltteys ja kuuliaisuus on yksilöllistä, mutta hyvin monet meistä ovat taipuvaisia oikeuttamaan itsellemme ylläkuvatun kaltaisia, vaikutukseltaan minimaalisia tai lähes uhrittomia kepposia ja rikoksia. Siispä arvelisinkin, että tällaisista teoista pidättäytyvä fetisisti ei myöskään lainaisi toisten omaisuutta omaan kivaansa. Itselläni ei ollut moraalista ongelmaa vohkia kaverilta karkkeja, siispä en myöskään halun iskiessä kokenut liian suurta ristiriitaa kokeilla, miltä jonkun toisen nahkasaappaat tuntuvat, tuoksuvat ja maistuvat.

Muistan pohtineeni jotain seuraavanlaista: “Sehän on uhriton rikos lainata toisen vaatteita tai käyttöesineitä hetken kestävään omaan kivaan, eikö? Jos kukaan ei saa tietää, ketään ei haittaa.” No ei se ihan niin yksinkertaista ole. Pahoittelut ilon pilaamisesta, menneisyys-minä. On melko selvää, että esineen omistajan kannalta on ikävää jos joku käyttää hänen omaisuuttaan omiin intiimeihin hetkiinsä.

En kuitenkaan halua nyt eksyä mihinkään eettisyyden metapohdintaan. On päivän selvää, että teini-ikäisen kiihkossa tekemä päätös ei ole mitenkään objektiivinen tai kaikista näkökulmista loppuun asti mietitty. Haluan vain avata tämän ilmiön luonnetta yksilön näkökulmasta.

Joku voisi ajatella, että teen kaikille karhunpalveluksen tuomalla tämän ilmiön päivänvaloon. Miksi edes kirjoitan tästä? Nautinko kiusaannuttavien ajatusten ja tilanteiden aiheuttamisesta? Ehkäpä, mutta se ei ole todellinen motivaationi. Oikeasti uskon, että fetisismin maine voi puhdistua vain ymmärryksen kautta, joka syntyy avoimen tarkastelun ja rehellisen pohtimisen ja viestimisen myötä. Olen lopenkyllästynyt häpeilyyn ja piilotteluun.

Miksi nuori esinefetisisti voi sitten olla taipuvainen kajoamaan toisten omaisuuteen? Ehkäpä kyse on siitä, onko nuorilla fetisisteillä vallitsevien normien puitteissa keinoja tutustua itseensä ja tutkia seksuaalisuuttaan. Kuvittele vertailun vuoksi yhteiskunta tai yhteisö, jossa seksuaalisuuden ilmaiseminen ja seksin harrastaminen on olisi kiellettyä kaikkinensa. Montakohan lainkuuliaista ihmistä siellä olisi? Todennäköisesti ihmiset toteuttaisivat itseään juuri niin paljon ja niillä keinoilla, jotka olosuhteiden puitteissa olisivat mahdollisia. Sitten kognitiivisessa dissonanssissa kilpaa kieltäisivät kaiken ja paheksuisivat toisiaan.

Jokaisella nuorella on tarve tutustua omaan seksuaalisuuteensa. He tutkivat ja ihmettelevät omia kehojaan, ajatuksiaan ja halujaan. Seksuaalisuudeltaan valtavirrasta poikkeavalla on vain keskimääräistä enemmän ihmeteltävää ja vähemmän saatavilla olevia vastauksia. Koulussa annettava seksuaalivalistus ja nuorisolle tarkoitetut tietolähteet antavat vastauksia moniin kysymyksiin ja auttavat lieventämään hämmennystä. Seksuaalivähemmistöille valistus voi toimia kuitenkin kaksiteräisen miekan tavoin; siinä missä nuorelle pyritään vakuuttamaan, että hänen läpikäymänsä muutokset ja tuntemukset ovat normaaleja, voidaan implisiittisesti välittää hyvin kapea mielikuva siitä, mikä on normaalia sekä ajatus siitä, että normaalius olisi seksuaalisuuden suhteen tavoiteltava ihanne.

Onneksi maailma muuttuu hurjaa tahtia. Vallitsevat asenteet muuttuvat suvaitsevaisemmiksi samalla kun saatavilla olevan tiedon määrä kasvaa. Pelkästään valistusmateriaalien pohjalta voisi arvella, että tämän päivän teinit ovat jo merkittävästi tiedostavampaa sakkia, kuin mitä oma ikäluokkani aikanaan. Toki valistajien omat, sekä nuoren sosiaalisissa piireissä vallitsevat asenteet vaikuttavat nuoren välittömään hyvinvointiin eniten ja ne voivat vaihdella suuresti. Kulttuurinmuutos on kuitenkin erittäin selvästi havaittavissa ja tänä päivänä nuori voi löytää luotettavaa tietoa ja vertaistukea internetistä (taipumuksistaan riippuen) hyvin helposti.

Internet ja taito pyyhkiä selaimen historia rantautuivat elämääni 12-vuotiaana. Olin tuota ennen ehtinyt potea morkkista aktiivisesti jo 2 vuotta pohtien olenko normaali ja kelpaanko tällaisena. Olin tilaisuuden tullen aina lukenut Suosikki-lehden Bees & Honey-seksuaalivalistuskynäpalstaa, jossa sukupolveni suosituin seksuaalivalistaja Eki vastaili huolestuneiden nuorten kysymyksiin. Eki kertoi noiden vuosien aikana varmaan 10 000 kertaa, että masturbointi on tavallista ja jopa kannustettavaa ja että seksuaalisten halujen herääminen ei katso ikää, vaan tapahtuu yksilöllisesti. Tämäkin tieto oli minulle alunperin hyvin huojentava, mutta ei vastannut suurimpaan huoleeni.

Aina välillä joku kertoi oikeasti poikkeavista kokemuksistaan ja tuolloin Eki yleensä huojentavasti kertoi, että kaikenlaiset fantasiat ja tavat masturboida ovat aivan okei, niin kauan kuin niistä ei koidu terveysriskejä. En kuitenkaan saanut täyttä mielenrauhaa, sillä silmiini ei ikinä osunut viestiä, jossa joku olisi avautunut kiihottuvansa jostain esineistä tai materiaaleista. En myöskään itse koskaan kirjoittanut, sillä häpesin asiaani ja pelkäsin jääväni kiinni.

Kun lopulta pääsin tonkimaan Internetiä, en osannut löytää asiatietoa fetisseistä ja fetisismistä ainakaan suomeksi. Ensimmäiset oloani todella huojentaneet asiat olivat jossain muinaisessa seksi-chatissa käymäni keskustelut erilaisista haluista, sekä pornosivustojen tuhansien videoiden laajuiset fetissikategoriat. “Kyllähän tätä jonkun täytyy katsoa, kerta tätä on näin paljon olemassa”, järkeilin.

Se kuinka syvältä kiven alta jokin tieto täytyy kaivaa on helppo tulkita sosiaalisena signaalina siitä, kuinka tabu kyseinen asia on. Kokemukseni ei todellakaan rohkaissut minua puhumaan tuntemuksistani tai ajatuksistani kenellekään. Olen kuitenkin tällainen hölösuu, että jo muutamaa vuotta myöhemmin rohkenin kertomaan fetisseistäni valituille ystäville. Tuosta ensimmäisestä avautumisesta asti jokainen on parantanut hyvinvointiani lisäämällä hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Sama tunne minua kai nytkin motivoi kirjoittamaan.

Vedetäänpä tätä ajatusvirtaa hieman yhteen. Ajattelenko siis, että parempi tieto ja ymmärrys ehkäisisivät nuoren esinefetisistin haluja kajota toisten omaisuuteen? En varsinaisesti, mutta parempi tieto ja ymmärrys luovat avoimempaa ilmapiiriä. Suuri osa fetisismiin liittyvistä ongelmista ovat seurausta salailuntarpeesta. Jos ei uskalla olla oma itsensä päivänvalossa, muuttuu itsensä toteuttaminen väkisin hämärähommiksi. Muiden silmissä fetisistin käytös on tällöin luonnollisestikin epäilyttävää. Avoimemmassa ilmapiirissä nuori voisi puolestaan uskaltautua puhumaan tuntemuksistaan esimerkiksi huoltajalleen. Seksuaalisuuden kehitystä tukeva huoltaja voisi keskustelun myötä vaikka tarjoutua ostamaan  nuoren kaipaaman esineen hänelle, tai muuten osoittaa hyväksyntänsä nuoren taipumukselle ja tukea häntä tarvittavin keinoin.

Näin aukikirjoitettuna ajatus kuulostaa utopistiselta, mutta en varsinaisesti keksi, miksi näin ei voisi olla. Kaikki keksimäni vasta-argumentit heijastavat hyvinvoinnille haitallisia ja vanhasta mallista opittuja hyssyttelyasenteita ja hyssyttely on tunnetusti perseestä.

Aikuisen elämä on noin 100 kertaa helpompaa, kun voi rauhassa ostaa, olla ja tehdä mitä lystää. Helppohan siinä on antaa itsestään tasapainoinen ja sivistynyt kuva.

Onko sinulla fetissejä? Kommentoi alle. Vastaavasti kommentteihin voi jättää

  • omat tarinat
  • kaikki hyvät, pahat ja neutraalit huomiot tekstistä
  • aihetoiveet
  • omat näkemyksesi aiheesta
  • kysymykset.



I’m a boot fetishist. There, I said it.

What now?

“Nothing. Life goes on.” Would be the reasonable response to this constant headache of mine.

After all, why should anyone care? It’s not like the World revolves around me. If ever has my judgement failed, it’s here. This secret I’ve had my entire life has grown to an absurd extent inside my head. Most likely nobody is affected by this revelation.


A discussion with my inner Dennis Nedry (pictured) helps me get my feet back on the ground.

Then why do I need to talk about this in the first place? Shortly, because I feel a general need to talk about matters that are important to me. Starting a casual conversation about one’s own sexuality is just a lot harder. Usually I consider myself open and talkative. Usually no topic is hard for me, yet talking about my private issues without anyone asking feels awkward in our conversation culture. Despite this, my sexuality has affected my upgrowth, interests and choices through out my life and still occupies my thoughts on a daily basis. If you really wish to know me, this is something you have to know about as well.

Writing a blog feels like a fitting way to express myself. Reading it is not mandatory, but everyone is welcome to do so. At times you may notice that this is not very easy for me. I come from a background of lifelong shame and insecurity even though I recognize that many people have it harder than me.

For the liberal reader this inner wrestling of coming out may seem silly. I don’t need anyone’s permission to be myself. Writing a blog to lighten my inner burden doesn’t require special justification.

My thoughts exactly. But on the other hand I’m afraid. I fear being labelled. I fear that my words and actions are misinterpreted based on prejudices. I fear that my close ones will not approve this issue or the fact that I decided to write about it publicly. I fear that someone will try to use my openness against me. Despite these I believe that writing is a good way to make my case and I’m ready to accept whatever consequences.

Now I’m done worrying. Let’s cut to the chase and begin with the basics.

What is a (sexual) fetish? A fetish is a individually experienced thing, object, action or gesture that causes sexual arousal[1]. There is no conclusively established psychological theory that would explain how fetishes originate, but many alternative and partially overlapping explanations have been suggested[2]. These explanations have to do with early childhood vulnerability and associations[3,4], sexual imprinting[5,6] as well as classical conditioning and abnormalities in the sexual learning process[6,7].

A person may link their fetish with meanings that don’t belong to it internally but rather thourgh personal experiences and cultural nuances. E.g. pragmatically a pair of women’s leather boots are simply an object to keep one’s feet and legs warm and protected. Yet all clothes carry various symbolic and aesthetic significances and they can always be interpreted to message something. These interpretations are subjective but they are often guided by historical significances, social customs, entertainment and fashion. I suspect I became sensitive to such interpretations very early on. The following is about my personal experiences and thoughts.

In an early age I became mesmerized by a poster image which gave me the idea that long boots were superior in femininity. Through repetitive (but cherry picked) similar associations this mental image grew stronger in time. Being charmed by gender highlighting is very typical I suppose, but for me the significance of boots in this highlighting became exceptional by chance. As I became aware of my own sexual nature, my boot related desires became stronger and more versatile. Slowly I learned to understand the cultural significance of clothing and started paying attention to it. My observations about existing attitudes and the significance history of boots added to my imagination and gave rise to even more fantasies. Today I associate boots with confidence, awareness of one’s own attraction, strength and power.

Still, I don’t want to make assumptions about fellow people by their choice of footwear. I know that very few people who pull on their boots on a fall day’s morning think anything like this about their selves or their boots (at least with such magnitude). My first reaction at the sight of a beautiful pair of boots occurs in emotions and is linked to a far more primitive brain function than this pondering. All the thoughts I wrote in the previous paragraph have crystallized through long and tedious self exploration. They are based on an effort to understand my memories in the light of (uncertain) psychological theories. The memories themselves are much less clear and more emotional.

In reality it happens very quickly. I get a stimulus, my focus sharpens to it and I get an immediate sense of excitement and pleasure as my curiosity is awakened. Usually it’s best to hide this reaction and let it pass to avoid awkward situations. I know my way around the social code, so I’m able to adapt my behavior to each situation. But as anyone who has ever had a crush on someone knows, not looking like a fool in the company of your crush requires extra filters and effort.

I adore both low and high heels. Gorgeous boots can be styled rough or elegant. The length can vary from mid calf to thigh high. They can be practical or impossible to walk with. With or without decorative details. As with all preciosity, quality is what matters.

Even though I consider boots almost mystical as objects, their true potential is only revealed in when worn by someone. The most important thing is that the person wearing them feels like home, carries their self with good posture and becomes one with their boots. Perhaps it’s funny, but to me this is when a person is at the peak of their beauty (superficially speaking).

Boots are not the only fetish I have and a more detailed description of the evolution of my desires would make several posts of its own. However, boots are my first and the strongest of my fetishes that has served as a gate for a large variety of other milder fetishes. Fetishism has lead me into pondering myself, other people and the surrounding world from very early on. It guides my thoughts and I can only ignore it for a moment at a time. On the other hand it has affected the development of my imagination, aesthetics, emotional intelligence, empathy, social skills, self awareness, tolerance, openness and liberality in the most positive ways. I have my fetishes to thank for many of my personal virtues.

But where lies the difference between liking something and having a fetish? In the mainstream e.g. tight jeans and lace underwear are considered sexy. The word fetish is only adopted when the object of charm is rare or the level of charm is exceptionally high. There’s no need to give an excuse for the desire to touch round buttocks in tights pants but the desire to lick someone’s wrist watch will raise some eyebrows. To my understanding both cases are based on the same phenomenon and the question is only about what we are used to consider normal.

The word “fetish” has often a negative tone to it. This is understandable as it was only in 2011 that the National Institute for Health and Welfare removed fetishism from the classification of diseases along with sadomasochism and transvestism in Finland[8]. (It should be mentioned that fetishism was defined quite narrowly as “object-specific sexual disorder”.) Today, fetishism (along with sadomasochism and transvestism) is still found in the International Classification of Diseases (ICD)[9]. Perhaps this is why fetishes are rarely mentioned when discussing widely accepted ideals of what is sexy.

A person who is charmed by a muscular body or female breasts will probably not identify as a fetishist but someone who prefers feet, hands, or say, raincoats is probably aware about how they deviate from the norm and may have adopted the concept of fetish to describe their desires. However, by definition fetishism has nothing to do with the rarity or conventionality of desires[1]. Even a small arousal from clothing, accessories, jewelry, hair, beard, status symbols, gestures, actions, behaviors, or other body parts than genitals is fetishism because in the end it’s about the same phenomenon: the connection between our desires and significances we give to different things. This way it can be argued that many people have fetishistic fantasies[2]. So, is it a fetish or do you just like something? If you get aroused by it repetitively, it’s justified to talk about a fetish.

I want to stress that this is not some pseudointelligent effort to normalize my own desires and to argue that I too fit in the mainstream. No. Instead I’m trying to reason that by using the word fetish correctly in our everyday language, we can create an atmosphere which recognises the diversity of different sexual desires and treats them equally. Close to the norm or not, everyone’s desires are individual and everyone has a right to fulfil them as long as they don’t break the rights of other people while doing so.

Sexual desires are often a taboo. Sometimes for a good reason, other times not. Bottom line, they’re not discussed enough. A persons sexuality penetrates their whole life. Therefore it is a great source of understanding oneself and society on a root level. Sexuality is also very vulnerable and may contain severe sore spots. It would be a huge favor for our own well being if we dared to ponder and discuss our sexualities with each other. After all, sexuality and desires can be discussed in a neutral and sober manner. Tones and details can be adjusted based on the situation and audience. This way we can plant more trust, understanding and tolerance into our personal relationships.

A forced silence may result in bottled up emotions, mental health issues and harmful behaviors. The better we understand ourselves, each other and nature, the more civilized our society is. And knowing is not enough. A change in culture is put forth when knowledge is applied. We must be able to discuss human matters openly and without prejudices. In the end of the day that’s what this blog is about. My intention is to make brave openings to increase general well being for the individual as well as for the society not forgetting the occasional humor and versatile ways of self expression.

“Nothing in life is to be feared, it is only to be understood. Now is the time to understand more, so that we may fear less.” – Marie Curie

Finding my balance

Do you have any fetishes? Comment below!
You may also leave

  • personal stories
  • good, bad and neutral feedback about the text
  • wishes about future topics
  • your own thoughts
  • any questions.

When writing a generally applicable text about a personally touching issue, it’s extremely easy to end up generalizing personal experiences too far. Let me know if I’ve slipped. Naturally, I want to become a better thinker and writer as well.


  3. Freund, K., Seto, M. C., & Kuban, M. (1996). “Two types of fetishism”. Behaviour Research and Therapy34 (9): 687–694. doi:10.1016/0005-7967(96)00047-2.
  4. Raymond, M. J. (1956). “Case of fetishism treated by aversion therapy” (PDF). British Medical Journal2 (4997): 856. PMC 2035612Freely accessiblePMID 13364343.
  5.  Pfaus, J. G., Kippin, T. E., Coria-Avila, G. A., Gelez, H., Afonso, V. M., Ismail, N., & Parada, M. (2012). “Who, what, where, when (and maybe even why)? How the experience of sexual reward connects sexual desire, preference, and performance”. Archives of Sexual Behavior41 (1): 31–62. doi:10.1007/s10508-012-9935-5PMID 22402996.
  6.  Darcangelo, S. (2008). “Fetishism: Psychopathology and Theory”. In Laws, D. R.; O’Donohue, W. T. Sexual Deviance: Theory, Assessment, and Treatment, 2nd edition. The Guilford Press.
  7. Bancroft, John (2009). Human Sexuality and Its Problems. Elsevier Health Sciences. pp. 283–286.

(References 3 to 7 tracked from the wikipedia article and read when freely available)

Olen saapasfetisisti. Kas siinä. Nyt se on julkista tietoa.

Mitä sitten?

“No ei yhtään mitään. Siinähän olet.” Kuuluu tolkullinen vastaus pääni sisällä ylipaisuneen paineen purkautumiseen.

Miksi moinen kiinnostaisi ketään? Enhän minä ole maailman napa. Jos arviointikykyni on jossain pettänyt, niin tässä. Koko elämäni ajan hautomani salaisuus on kasvanut merkitykseltään pääni sisällä naurettaviin mittakaavoihin. Todennäköisesti tämä tieto ei hetkauta ketään.


Keskustelu sisäisen Dennis Nedryni (kuvassa) kanssa auttaa onneksi palaamaan maan pinnalle.

Miksi tästä sitten täytyy puhua? Lyhyesti sanottuna siksi, että haluan yleensäkin puhua itselleni tärkeistä asioista. Omasta seksuaalisuudesta on vain useimmiten vaikea tehdä luontevaa aloitetta. Yleensä olen avoin ja puhelias, enkä varsinaisesti kaihda mitään puheenaiheita, mutta silti omasta aloitteesta avautuminen tuntuu keskustelukulttuurissamme vaikealta. Tästä huolimatta seksuaalisuuteni on vaikuttanut kehitykseeni, mielenkiintoihini ja valintoihini koko elämäni ajan ja pohdituttaa minua edelleen päivittäin. Jos minut haluaa todella tuntea, täytyy tästäkin asiasta tietää.

Blogin kirjoittaminen tuntuu sopivalta tavalta kertoa itsestäni; kenenkään ei ole pakko lukea tuotoksiani, mutta kaikki ovat tervetulleita tekemään niin. Huomaat ehkä paikoittain, että tämä ei ole minulle kovin helppoa. Taustalla onkin lähes elämäni mittainen häpeä ja epävarmuuden tunne, vaikka tiedostankin päässeeni helpommalla kuin moni muu.

Vapautta kunnioittavalle lukijalle tämä kaapista tulemisen Jaakobin paini voi näyttää hupsulta. Enhän minä tarvitse kenenkään lupaa omana itsenäni olemiseen. Oman sydämen purkamiseen tarkoitettu blogi ei tarvitse mitään erityistä oikeutusta.
Näin ajattelen itsekin, mutta sitten toisaalta taas pelkään. Pelkään tulevani leimatuksi. Pelkään, että sanoistani ja tekemisistäni tehdään virheellisiä tulkintoja ennakkoluulojen valossa. Pelkään, että tämä asia tai siitä julkisesti kirjoittaminen on läheisteni mielestä paheksuttavaa, ja että avoimuuttani yritetään jollain tapaa käyttää minua vastaan. Näistä riskeistä huolimatta uskon, että kirjoittaminen on sopiva keino edistää asiaani ja olen valmis hyväksymään sen seuraukset.

Nyt tämä tuskailu saa luvan riittää. Mennään asiaan ja aloitetaan perusteista.

Mikä on fetissi? Fetissi on henkilökohtaisesti koettu asia, esine, teko tai ele joka toimii seksuaalisena kiihokkeena[1]. Fetissien syntyä selittävä psykologinen teoria ei ole vakiintunut, mutta useita vaihtoehtoisia ja osittain päällekkäisiä selityksiä on tarjottu[2]. Nämä selitykset liittyvät mm. aikaisen lapsuuden alttiuteen ja assosiaatioihin[3,4], seksuaaliseen leimautumiseen[5,6] sekä klassiseen ehdollistumiseen ja poikkeamiin seksuaalisessa oppimisprosessissa[6,7].

Henkilö voi liittää fetissiinsä merkityksiä, jotka eivät liity siihen “sisäsyntyisesti”, vaan omien kokemuksien ja kulttuurillisten vivahteiden kautta. Esimerkiksi käytännön kannalta naisen nahkasaappaat ovat vain käyttöesine, jotka suojaavat ja lämmittävät jalkoja. Kaikilla vaatteilla ja esineillä on kuitenkin myös moninaisia symbolisia sekä esteettisiä merkityksiä ja niiden voidaan aina tulkita viestivän jotain. Nämä tulkinnat ovat loppuviimein subjektiivisia, mutta usein historian, sosiaalisten käytäntöjen ja viihdeteollisuuden ohjaamia. Itse herkistyin näille tulkinnoille jo varhain. Seuraavassa hieman omia kokemuksiani ja ajatuksiani.

Ihastuin hyvin nuorena julistekuvaan, jonka pohjalta tulkitsin saappaiden olevan naisellisuudessaan täysin ylivertainen vaate. Toistuvien (joskin valikoitujen) assosiaatioiden ja ärsykkeiden kautta tämä mielikuva vahvistui ajan myötä. Sukupuolen korostamisesta viehättyminen lienee hyvin tavallista, mutta saappaille antamani merkitys tässä asiassa on sattuman kautta poikkeavan suuri. Omasta seksuaalisuudestani tietoiseksi tulemisen myötä saappaisiin liittyvät haluni alkoivat lisääntyä ja monipuolistua. Pikkuhiljaa opin ymmärtämään myös pukeutumiseen kulttuurisesti liitettäviä merkityksiä ja aloin tarkkailemaan niitä. Havaintoni vallitsevista asenteista ja saappaiden merkityshistoriasta lisäsivät vettä myllyyn ja antoivat aihetta yhä suuremmalle kirjolle fantasioita. Tänä päivänä liitän saappaisiin mielikuvia käyttäjän itsevarmuudesta, oman vetovoiman tiedostamisesta, vahvuudesta ja vallasta.

En kuitenkaan halua tehdä oletuksia kanssaihmisistä heidän kenkävalintojensa perusteella. Tiedän, että harva saappaat syksyisenä arkiaamuna jalkaansa vetävä ihminen ajattelee itsestään tai kengistään mitään tämän tapaista (ainakaan näin voimakkaasti). Ensi reaktioni kauniit saappaat nähdessäni tapahtuukin tunnetasolla ja linkittyy paljon tätä pohdintaa primitiivisempään aivotoimintaan. Kaikki edellisessä kappaleessa kuvatut konkreettiset ajatukset ovat syntyneet pitkän ja hartaan itsetutkiskelun myötä. Ne perustuvat yritykseen ymmärtää muistojani fetissejä käsittelevän (epävarman) psykologisen tiedon pohjalta. Itse muistot ovat huomattavasti sumeampia ja tunnepitoisempia.

Todellisuudessa kaikki tapahtuu hyvin nopeasti. Saan ärsykkeen, huomioni terävöityy vaistomaisesti ja tunnen välitöntä kiihtymystä ja mielihyvää samalla kun uteliaisuuteni herää. Vaivaannuttavien tilanteiden välttämiseksi tämä reaktio kannattaakin useimmiten aktiivisesti peittää ja ohittaa. Sosiaalisen koodin tuntevana ihmisenä osaan sopeuttaa käytökseni tilanteeseen kuin tilanteeseen, mutta kuten jokainen ihastuksensa seurassa aikaa viettänyt tietää, voimakkaan viehätyksen vallassa tarvitaan lisäsuodattimia ja -energiaa tökerön käyttäytymisen ehkäisemiseen.

Ihailen niin matalia kantoja kuin korkeita korkoja. Upeat saappaat voivat olla rujot tai sirot. Pituutta voi olla säärestä aina korkealle reiteen. Ne voivat olla käytännölliset tai mahdottomat kävellä. Yksityiskohdilla tai ilman. Kuten hifistelyssä aina, tärkeintä on laatu.

Vaikka saappaat esineenä saavat mielessäni lähes mystisiä ominaisuuksia, saavuttavat ne todellisen potentiaalinsa vasta käyttäjänsä jaloissa. Kaikkein tärkeintä on, että käyttäjä kokee tyylin omakseen, kantaa itsensä ja sulautuu luonnollisesti yhteen saappaidensa kanssa. Ehkä hassua, mutta pinnallisesti puhuen ihminen on tällöin minusta kauneimmillaan.

Saappaat eivät ole ainoa fetissini ja tarkempi kuvaus halujeni kehityksestä olisi useamman oman tekstinsä mittainen aihe. Saappaat ovat kuitenkin ensimmäinen ja vahvin fetissini, joka on toiminut porttina suurelle kirjolle muita vahvoja ja lievempiä fetissejä. Fetisismi puolestaan on ajanut minut pohtimaan itseäni, toisia ihmisiä ja ympäröivää maailmaa jo hyvin pienestä pitäen. Toisaalta se ohjaa ajatuksiani, enkä voi päästä siitä irti kuin väkinäisesti hetkittäin. Toisaalta se on vaikuttanut mielikuvitukseni, esteettisyyteni, tunneälyni, empatiakykyni, sosiaalisten taitojeni, itsetuntemukseni, suvaitsevaisuuteni, avoimuuteni ja ennakkoluulottomuuteni kehitykseen mitä positiivisimmilla tavoilla. Saan kiittää fetissejä suuresta osasta hyviä piirteitäni.

Entä missä menee “tavallisen tykkäämisen” ja fetisismin raja? Valtavirrassa esimerkiksi tiukkoja farkkuja ja pitsisiä alusvaatteita pidetään yleisesti seksikkäinä. Fetisseistä aletaan tyypillisesti puhua vasta, kun seksikkäänä pidetty asia on riittävän harvinainen tai viehättyminen epätavallisen voimakasta. Halua koskettaa tiukoissa pöksyissä pullottavaa pakaran kumpua ei tarvitse selitellä sen suuremmin, mutta halua nuolla kaverin rannekelloa täytyy. Ymmärtääkseni kyse ei kuitenkaan ole eri ilmiöstä, vaan ainoastaan siitä, mitä olemme tottuneet pitämään normaalina.

Tavassa jolla sanaa “fetissi” yleensä käytetään on negatiivinen kaiku. Tämä on ymmärrettävää, sillä vasta vuonna 2011 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) päätti poistaa fetisismin tautiluokituksesta sadomasokismin ja transvestismin ohella Suomessa[8]. (Mainittakoon, että tautiluokituksessa fetisismi oli määritelty melko suppeasti “esinekohtaiseksi seksuaalihäiriöksi”.) Kansainvälisestä ICD-tautiluokituksesta fetisismi (kuten sadomasokismi ja transvestismikin) löytyy edelleen[9]. Ehkäpä siksi fetisseistä puhutaan yhä harvoin yleisesti hyväksyttyjen seksikkyysihanteiden yhteydessä.

Lihaksikkaasta vartalosta tai tisseistä viehättyvä ihminen ei todennäköisesti identifioidu fetisistiksi, mutta ensisijaisesti jaloista, käsistä tai vaikka sadeasuista viehättyvä todennäköisesti tiedostaa poikkeavuutensa ja on ehkä omaksunut fetissin käsitteen sanoittamaan halujaan. Fetisismillä ei kuitenkaan ole määritelmän mukaan mitään tekemistä halujen poikkeavuuden tai tavanomaisuuden kanssa[1]. Lieväkin kiihottuminen  vaatteista, asusteista, koruista, hiuksista, parrasta, statussymboleista, eleistä, toiminnasta, käytöksestä tai muista ruumiinosista kuin genitaaleista on fetisismiä, sillä pohjimmillaan ilmiössä on kyse seksuaalisen halumme kytkeytymisestä näille asioille antamiimme merkityksiin. Näin ajateltuna monilla ihmisillä onkin fetisistisiä fantasioita[2]. Onko kyseessä siis fetissi, vai tykkäätkö jostain asiasta muuten vaan? Jos toistuvasti viehätyt siitä seksuaalisesti, on perusteltua puhua fetissistä.

Haluan painottaa, että tämä ei ole mikään näennäisälykäs yritys normalisoida omia halujani ja argumentoida, että minäkin sovin valtavirran muotteihin. Ei. Sen sijaan yritän järkeillä, että puhumalla fetissesistä arkikielessämme oikein, voimme luoda keskusteluilmapiiriä joka tunnistaa erilaisten seksuaalisten halujen kirjon ja kohtelee niitä tasa-arvoisina. Lähellä valtavirtaa tai ei, jokaisen halut ovat yksilöllisiä ja jokaisella on niitä oikeus toteuttaa sikäli kuin se ei riko toisten ihmisten oikeuksia.

Seksuaaliset halut ovat usein aiheena tabu. Toisinaan hyvästä syystä, toisinaan ei. Tärkeyteensä nähden niistä puhutaan kuitenkin liian vähän. Ihmisen seksuaalisuus läpäisee hänen koko elämänsä. Siksi se on mitä parhain lähde ymmärtää omaa itseä ja yhteiskuntaa ruohonjuuritasolla. Seksuaalisuus on myös herkästi haavoittuva ja voi sisältää pahoja kipukohtia. Olisi valtava palvelus omalle hyvinvoinnillemme, jos uskaltautuisimme pohtimaan ja puhumaan seksuaalisuudestamme rohkeammin toistemme seurassa. Seksuaalisuudesta ja haluista voi nimittäin keskustella varsin neutraalisti ja asiallisesti. Ykstyiskohtaisuutta ja sävyjä voi säädellä tilanteen ja yleisön mukaan. Näin voimme jokainen rakentaa ihmissuhteisiimme lisää luottamusta, ymmärrystä ja hyväksyntää.

Väkisin vaikenemisesta seuraa pahimmillaan patoutumia, mielenterveysongelmia ja vahingollista häiriökäytöstä. Yhteiskuntamme on sitä sivistyneempi, mitä paremmin ymmärrämme itseämme, toisiamme ja luontoa. Ja pelkkä tietäminen ei riitä. Kulttuurinmuutos syntyy siitä, kun tietoa sovelletaan käytännössä. Ihmisyyteen liittyvistä ilmiöistä on siis kyettävä keskustelemaan avoimesti ja ennakkoluulottomasti.  Siitä tässä blogissakin on pohjimmiltaan kyse. Tavoitteenani on tehdä rohkeita ja hyvinvointia edistäviä avauksia niin yksilön kuin yhteiskunnan näkökulmasta, pientä huumoria ja monipuolista itseilmaisua unohtamatta.

“Nothing in life is to be feared, it is only to be understood. Now is the time to understand more, so that we may fear less.” – Marie Curie

Tasapainoa etsimässä

Onko sinulla fetissejä? Kommentoi alle!
Vastaavasti kommentteihin voi jättää

  • omat tarinat
  • kaikki hyvät, pahat ja neutraailt huomiot tekstistä
  • aihetoiveet
  • omat näkemyksesi aiheesta
  • kysymykset.

Kun yrittää kirjoittaa yleispätevää tekstiä henkilökohtaisesti koskettavasta aiheesta, on äärimmäisen helppo sortua yleistämään omaa kokemustaan liiaksi. Huomautathan tarvittaessa. Haluan tietysti kehittyä myös ajattelijana ja kirjoittajana.


  3. Freund, K., Seto, M. C., & Kuban, M. (1996). “Two types of fetishism”. Behaviour Research and Therapy34 (9): 687–694. doi:10.1016/0005-7967(96)00047-2.
  4. Raymond, M. J. (1956). “Case of fetishism treated by aversion therapy” (PDF). British Medical Journal2 (4997): 856. PMC 2035612Freely accessiblePMID 13364343.
  5.  Pfaus, J. G., Kippin, T. E., Coria-Avila, G. A., Gelez, H., Afonso, V. M., Ismail, N., & Parada, M. (2012). “Who, what, where, when (and maybe even why)? How the experience of sexual reward connects sexual desire, preference, and performance”. Archives of Sexual Behavior41 (1): 31–62. doi:10.1007/s10508-012-9935-5PMID 22402996.
  6.  Darcangelo, S. (2008). “Fetishism: Psychopathology and Theory”. In Laws, D. R.; O’Donohue, W. T. Sexual Deviance: Theory, Assessment, and Treatment, 2nd edition. The Guilford Press.
  7. Bancroft, John (2009). Human Sexuality and Its Problems. Elsevier Health Sciences. pp. 283–286.

(Lähteet 3-7 jäljitetty wikipedia-artikkelista ja luettu ilmaisen saatavuuden mukaan)