Tissiflashmob 2020 järjestettiin 1.8.2020 aktivistiryhmä Cult Cunthin toimesta. Tähän avoimeen tapahtumaan sai osallistua kuka vain missä vain vapauttamalla nänninsä, eli riisumalla itsensä yläosattomaksi, kello 15:00-15:30 välillä. Nännien vapautumista ja aiheesta käytävää keskustelua voi seurata sosiaalisesta mediasta mm. aihetunnisteilla #tissiflashmob, #tissiflashmob2020, #cvltcvnth ja #freethenipple.
Miksi tällaista tehdään ja miksi se on tärkeää?
Tissit ovat yksi yleisimmistä fetisseistä; ne on ladattu täyteen kulttuurisia ja sosiaalisia merkityksiä. Heteromiesten keskuudessa tisseistä pitäminen on oletusarvoista, tilaisuuksien arvokkuus ja pukukoodit säätelevät (sanattomasti), kuinka paljon tissiä kaula-aukosta saa näkyä, kauneusihanteet asettavat tiukat säännöt sille, miltä tissien kuuluu näyttää ja kun jossain vilahtaa paljas tissi, nousee aina mediakohu ja sitä seuraava julkinen keskustelu.
Siinä missä tisseistä pitäminen ja sen ääneen sanominen on helppo keino hankkia hyväksyntää äijäporukassa, naisten keskuudessa toisten naisten kehojen ja pukeutumisen avoin arvostelu on tyypillistä. Sillä miten henkilö omat tissinsä kantaa on suuri merkitys sen kannalta, miten ympäröivä maailma häneen suhtautuu. Tuntuu, että juuri kukaan ei osaa olla neutraali tissien suhteen.
Ydinongelma on tämä: kaikkia näitä hiljaisia oletuksia ja kollektiivista käyttäytymistä ohjaa käsitys tisseistä ensisijaisesti heteromiehen seksuaalisen himon kohteena. Tämä ajatus on kulttuurinen ja rationaalisesti tarkasteltuna nurinkurinen. Jos riisumme tissit kaikista kulttuurisista taakoistaan, voidaan niistä tehdä lähinnä seuraavanlaisia havaintoja
nisäkkäänä ihminen imettää jälkeläisiään ja siksi lajimme biologisilla naisyksilöillä on sen mukainen keho
tissit ovat biologiselle naiskeholle ominainen asia mm. sukuelimien, lantionrakenteen ja hormonitoimnnan ohella.
Primitiivisestä lisääntymisvietistä juurensa juontava seksuaalisuus saa ihmisen aivoissa monia muotoja. Yksi tyypillisimmistä seksuaalisuuden ilmentymistä on, että monet meistä viehättyvät vastakkaiselle sukupuolelle ominaisista kehon piirteistä. Siten monet heteromiehet viehättyvät naisten tisseistä aivan kuten monet heteronaiset viehättyvät miehen rintakehästä ja hartioista.
Evolutiivisesti tissien ensisijainen merkitys on siis valmius imettämiseen ja vaikka toissijaisesti tisseistä viehättyminen on luonnollista ja hyväksyttävää, on se vain yksi viehättymisen aihe lukuisten muiden joukossa.
Esimerkiksi myös huulet ovat erogeeninen ja yleisesti viehättäväksi tunnistettu ruumiinosa. Punattuja pusuhuuliaan hyväilevä nainen on tyypillistä eroottista kuvastoa ja suuteleminen on valtaväestön mielestä kivaa seksuaalista toimintaa. Emme kuitenkaan erotisoi huulia kaikissa asiayhtyeksissä, kuten syödessä, puhuessa tai jalkapallotuomarin puhaltaessa pilliin. Miksi sitten ajattelisimme, että vauvaa ruokkiva naisnänni olisi yhtään sen enempää eroottinen asia?
Tasa-arvo toteutuu oikeudessa omaan kehoon
Kaikkein tärkeintä on ymmärtää, että tissit ovat henkilön omat ja niiden merkitys on hänen itsensä määriteltävissä. Hän on viehkeä, kun hän haluaa olla viehkeä, muulloin hän on jotain muuta – tissit esillä tai piilossa. Toisin kun kulttuuriset olettamat antavat ymmärtää, tissien esillä olo ei todellisuudessa ole mikään absoluuttinen indikaattori henkilön halusta saada seksuaalista tai muutakaan huomiota.
Toki kuka tahansa saa viehättyä kenestä tahansa, mutta kuten hyviin tapoihin kuuluu, kiinnostuksen molemminpuolisuutta on syytä testata hienovaraisesti. Tissien esillä olo ei ole kutsu avoimeen kommentointiin tai muuhun tilanvaltaamiseen.
Kukaan meistä ei voi vaikuttaa siihen, millaiseen kehoon synnymme. Siksi oikeasti tasa-arvoisessa maailmassa ei voi olla eri sääntöjä erilaisille kehoille.
Se että tänä päivänä tissejä ja niihin liittyviä pukeutumissääntöjä yrittävät hallita miehet, toiset naiset, lainsäätäjät, tai kukaan muu on kaikki yhtä lailla ongelmallista, sillä se rajoittaa tissillisen henkilön oikeuksia omaan kehoonsa.
Tasa-arvon toteutumiseksi meidän on opittava näkemään tissit kuten ne oikeasti ovat; luonnollinen kehon osa muiden joukossa. Niiden omistajan tulisi olla vapaa tekemään niiden suhteen mitä haluaa. Niistä erityisesti viehättyvän tulisi muistaa, että ne eivät ole olemassa häntä itseään varten. Niiden esillä olosta mielensä pahoittavan tulisi keskittyä toisten ihmisten sijasta itseensä.
Ota vastuu tissifetissistäsi
Minulla itselläni on saapasfetissi. Lapsuudesta asti fetissini kanssa varttuneena julkinen tissikeskustelu ja siinä esitettyjen argumenttien vajavaisuus näyttäytyvät minulle ilmeisinä. Samalla kun olen poikkeuksellisen mieltymykseni vuoksi epäillyt kelpoisuuttani ja mielenterveyttäni, olen nähnyt kuinka kulttuurimme ja varsinkin media ovat varhaisteini-iästäni asti toitottaneet, että tisseistä ei ole vain “OK” tykätä, niistä suorastaan pitää tykätä.
Kokemukseni joukkoon kuulumattomuudesta sekä hyväksynnän kaipuu ovat ajaneet minut reflektoimaan, tunnistamaan ja sanoittaamaan halujani uudelleen ja uudelleen. Prosessi oli aikoinaan pitkä ja tuskallinen, mutta sen myötä tulin sujuiksi itseni ja seksuaalisuuteni kanssa. Olen oppinut omistamaan seksuaalisuuteni ja ottamaan vastuun tekemisistäni. Tilanne näyttää olevan toinen niillä, joiden tissifetissi on median, kulttuurin ja yhteiskunnan paapoma.
Havainnollistan tätä muutamalla esimerkillä:
Jos näen mielestäni viehkeän naisoletetun kauniissa saappaissa, voin ihastua näkyyn, mutta en oleta että hänen saappaansa ovat minulle kohdistettu flirttaileva signaali.
En ajattele, että yhteiskunnan tulisi säännellä sitä missä, milloin ja minkälaisia saappaita naisten tulisi käyttää.
Niinpä. Pelkkä ajatuskin kuulostaa sekopäiseltä. Vastaavasti kenenkään tissifetissin ei tulisi saada vastaavia mittakaavoja.
Kritiikkiä ei kuitenkaan tule kohdistaa pelkästään yksilöihin, sillä tissifetissiin liittyy eräänlainen muna-kana-ongelma: se on yksilöllisesti yleinen, mutta toisaalta ympäristömme lietsoo sitä. Fetisismin harjoittaminen ei nimittäin ole pelkkää fetissin petipuuhiin mukaan ottamista. Siihen voi yhtä lailla kuulua fetissille annetut erityiset merkitykset ja sen ympärille rakennetut säännöt, jotka saavat kaiken huomion, toiminnan ja olemisen pyörimään fetissiteeman ympärillä.
Heteromiehen haluista lähtöisin olevat tissejä koskevat yhteiskunnalliset erityissäännöt ovat fetisismiä; ne luovat odotuksia ja merkityksiä sinne missä niitä ei muuten olisi. Kuin suuri jännitteitä luova esileikki, jossa me kaikki olemme mukana – halusimme tai emme.
Vaalimme yhdessä myyttiä hallitsemattoman voimakkaasta miehisestä seksuaalisuudesta, joka paljaan tissin nähdessään räjähtää ilmoille, eikä mies voi mitenkään olla vastuussa toiminnastaan sen ottaessa vallan hänestä. Joopa joo, eivätköhän tissifanit voi kasvaa aikuisiksi siinä missä me muutkin.
Tissiflashmob normalisoi tervettä tissikuvaa
Tissien yliseksualisointiin liittyy siis paljon tasoja ja ongelma on syvällä kulttuurissamme. Siihen myötävaikuttaa kaikki tissien seksuaalista merkitystä korostava sääntely. Siksi ainoa ongelmaan pureutuva vastalääke on tissien näkyvyyden normalisointi muissakin kuin seksuaalisissa asiayhteyksissä. Tuumasta toimeen ryhtyneet Cult Cunth ja Tissiflashmob ovat erittäin tervehenkisiä ja tervetulleita muutoksen voimia, jotka voivat parantaa kieroutuneen kaksinaismoralistisen kulttuurimme.
Valtavirta-asenteet eivät ole mitään luonnonlakeja, vaan alati muuttuvia asioita, joita jokainen sukupolvi muokkaa vuorollaan. Yhteiskunnassa vallitseva tissikuva on seksikeskeinen ja siten epätasapainoinen. On vain oikein muuttaa se tervehenkiseksi ja kiihkoilemattomaksi tissiarvostukseksi.
Tissiflashmobista juttuja ovat tehneet mm. Yle ja Iltalehti
Näin blogini yksitvuotispäivän lähettyvillä on tullut käytyä useampia keskusteluja tuttujen ihmisten kanssa, jotka eivät ole raaskineet aiemmin aloittaa keskustelua aiheesta, vaikka kovasti olisi poltellut. Kiitos teille ihanat ihmiset, kun uskaltaudutte hämmennyksestä huolimatta lähestymään minua. Tämähän oli yksi julkituloni keskeinen tavoite. Kirjoitan avoimesti, jotta te voitte halutessanne lähestyä minua. Jälleen kerran avoin ja rehellinen keskustelu on auttanut meitä ymmärtämään toisiamme paremmin ja tuonut meitä siten lähemmäksi toisiamme.
Puhetta on herättänyt mm. maaliskuussa aloittamani projekti Wanda O Rly, jossa yhdistän drag-taiteen tiede- ja ympäristöviestintään. Kurkkaa seuraavat linkit tarkastaaksesi mistä on kyse.
Toimintani hivuttautuu siis entistä enemmän kohti esiintyvää taidetta. Ehkä juuri siksi eräs teema on noussut toistuvasti esiin viimeaikaisissa keskusteluissa.
“Kun laittaudut naiseksi, onko se lopputulos oman naisihanteesi mukainen?“
“Tämä sun hahmosi – tämä Wanda – sehän on tosi stereotyyppisen seksikäs ja tommonen bimbo. Tuntuu, että se on ristiriidassa sun feminististen asenteidesi kanssa.“
“Monet näistä sun kuvistahan on suoraan sanottuna huorahtavia. Ajatteletko, että tällainen nainen on kaunis?“
Kyse on siis transvestisuuteni yhteydestä naiskuvaani. Tämä on todella tärkeä aihe, jota en ole varmaan avannut riittävästi tähän mennessä.
Kun tavoittelen blogilleni, taiteelleni ja toiminnalleni näkyvyyttä, välitän aina viestejä, luon mielikuvia ja muokkaan ajatuksia ja asenteita. Haluan toimia tässä vastuullisesti. En voi tietää miten ihmiset tekemisiini kulloinkin reagoivat, mutta haluan julkilausua taustalla olevia ajatuksiani, jotta suuremmilta väärinymmärtämisiltä ja vahingoilta vältyttäisiin.
Transvestisuus on minulle seksuaalista
Transvestiitti on määritelmän mukaan henkilö, joka kokee aika-ajoin tarvetta ilmaista toista (binääristä) sukupuolta, kuin mikä hänelle on syntymässä määritetty. Määritelmä ei ota kantaa siihen, mistä tämä tarve voi juontaa. Omalla kohdallani kuitenkin tiedän mistä on kyse.
Transvestisuus on minulle keino ilmaista seksuaalisuuttani ja tuo seksuaalisuus, jota ilmaisen, on luonteeltaan fetisistinen. Se tarkoittaa, että erinäiset vaatteet, esineet, kehonkieli ja olemisen tavat ovat viehättymiseni kannalta paljon oleellisempia tekijöitä, kuin henkilön sukupuoli (biologinen tai koettu).
Naisellisuus joka minua kiehtoo ja viehättää on kulttuurinen rakennelma, jolla on loppupeleissä hyvin vähän tekemistä biologian kanssa. Tämä käy konkreettisesti ilmi, kun viehätyn korviani myöten vaikkapa toisesta drag-taiteilijasta, joka on biologialtaan ja sukupuolikokemukseltaan mies. Viehättymiseni liittyy hänen olemukseensa, pukeutumiseensa, liikkeisiinsä ja eleisiinsä. Kun nämä elementit ovat kohdallaan, sukupuolella ei ole minulle oikeastaan väliä.
Agressiivisen homo- ja transfobisessa ympäristössä kasvaneena tämä oivallus oli minulle aikoinaan haastava vaihe, mutta se vapautti minut heteronormatiivisen ajattelun kahleista. Se oli iso ja oleellinen askel totuutta vaalivan itsetutkimukseni tiellä.
Seksuaalisuus on kuitenkin eri asia kuin seksi ja sen kokemiseen ja ilmaisemiseen liittyy paljon enemmän, kuin se kenen kanssa haluaa pelehtiä. Siihen liittyy mm. se, miten ihminen viihtyy itsensä kanssa, miten hän katsoo ja koskettaa itseään, mitä hän pitää itsessään viehättävänä ja mitä hän pyrkii olemuksessaan korostamaan.
Fetisistille suhde fetisseihin ja tavat olla niiden kanssa ovat keskeinen osa seksuaalisuutta. Suurimman osan elämästäni olen kokenut fetissejäni ulkoisina halun kohteina. Halusin esimerkiksi ihailla, koskettaa ja nuolla kauniita saappaita – toisen ihmisen jaloissa. Halusin tulla hyväillyksi pitkillä kauniilla kynsillä – toisen ihmisen hyväilemänä. Halusin suudella toisen ihmisen punattuja, hohkaavia huulia.
Uusi maailma avautui minulle, kun sallin itseni alkaa kokea näitä samoja asioita aktiivisen toimijan näkökulmasta, eikä vain ulkopuolisena haluajana. Tyköistuvat, korkeakorkoiset saappaat omissa jaloissani ohjaamassa lantiotani keikkumaan askeleiden tahtiin. Pitkät, kauniit kynnet omissa käsissäni lisäämässä dramaattisuutta joka eleeseeni. Omat huuleni, punaiset ja kiiltävät – kuin sulaa muovia. Sain nyt itse kokea kaikki ne elämää suuremmat tuntemukset ja merkitykset, joita olin näiden asioiden aina kuvitellut käyttäjälleen aiheuttavan. Nämä elämykset olivat kuin olivatkin vielä voimakkaampia ja moniulotteisempia, kuin olin aiemmin osannut edes kuvitella.
Tunnistan siis, että fetissini liittyvät pääsääntöisesti asioihin, jotka ovat kulttuurissamme naiselliseksi tyypitettyjä. Olen kuitenkin pohdintojeni myötä ja tunteitani tutkimalla tullut siihen tulokseen, että viehtymykseni liittyy lähes yksinomaan näihin fetisseihin, eikä ole niinkään sidoksissa sukupuoleen. Olen siis tunnetasolla hyväksynyt, että seksuaalisesti orientoitunut mm. kulttuuriseen rakennelmaan naisellisuudesta ja erityisesti tiettyihin elementteihin, jotka tämän rakennelman muodostavat. Nautin, kun saan kokea tuon rakennelman haluni kohteena sekä omana luomuksenani itse muuntautumalla.
Transvestisuus on omalla kohdallani siis hieman harhaanjohtava sana, sillä en ajattele meikatessani ja pukeutuessani muuntautuvani naiseksi. Minusta tulee pikemminkin fetissifantasia; itseäni kiehtovilla merkityksillä täyteen ladattu hahmo, joka ilmentää kaikkea sitä kulttuurista nukkaa, joka on matkan varrella seksuaalisuuteni tarrapintaan tarttunut.
Täyteen ladattu
Vastuullisuudesta
Seksuaalisuuttani ohjanneet fetisistiset mielikuvat ja ideaalit ovat eittämättä tarttuneet minuun ympäristöstäni, mediasta , lukemistani sarjakuvista ja katsomistani elokuvista. Naishenkilöt ympärilläni, eräs sattumalta näkemäni Harley Davidson -juliste, Spice Girls, Madonna, Mary Jane Watson ja Gwen Stacy Hämähäkkimiehestä ovat kaikki osaltaan tehneet vaikutuksensa minuun.
Tämän blogin Tietoja-osiossa ja ensimmäisessä tekstissäni totean “Ihmisen seksuaalisuus on haavoituva ja altis vaikutteille. Siinä ei ole rationaalisia saati moraalisia suodattimia.” ja “Ihmisen seksuaalisuus läpäisee hänen koko elämänsä. Siksi se on mitä parhain lähde ymmärtää omaa itseä ja yhteiskuntaa ruohonjuuritasolla.” Nämä ajatukset ovat ohjanneet seksuaalisuuteni reflektointia. Toisaalta ne ovat oikeutus ihan kaikenlaisten seksuaalisten halujen tuntemiseen, toisaalta ne ohjaavat pohtimaan, säätelemään tunnetta järjellä ja ottamaan vastuuta omasta käyttäytymisestä.
Yksilöä ei mielestäni voi mitenkään vastuuttaa siitä minkälaiseksi tämän seksuaaliset halut kehittyvät. Seksuaalisuus alkaa kehittyä heti ihmisen syntyessä. Olemme läpi elämämme avoimia ja alttiita ja altistumme valtavalle määrälle erilaisia vaikutteita jo ennen kuin meillä on mitään kognitiivista kykyä käsitellä näkemäämme ja kokemaamme.
Vaikutteiden herättämät suuret ja vieraat tunteet voivat tallentua mieliimme ja kehoihimme epäselvinä, mutta sitäkin voimakkaampina muistoina. Vaikka näiden muistojen järkeily voi myöhemmin hälventää ihmisen tunteistaan ja tarpeistaan kokemaa hämmennystä, eivät itse tunteet ja tarpeet välttämättä muutu mihinkään. Emme voi siis itse kontrolloida sitä, mitä meistä seksuaalisesti tulee. Voimme vaikuttaa vain siihen, miten päätämme sen suhteen toimia.
Nais- ja mieskuvani kehittymisestä
Naista joka yhteydessä seksualisoiva viihdeteollisuus vääristää käsityksiämme naisten ja miesten rooleista, sekä naiseudesta ja miehuudesta yleisesti. Olemme turtuneen tottuneita esitystapaan, jossa nainen nähdään heteromiehen halun kohteena lähes kontekstista riippumatta. Musiikkivideot, elokuvat, videopelit, sarjakuvat ja mainokset ovat olleet tätä sisältöä pullollaan koko ikäni. Tämän ilmiön osavaikutukset on helppo havaita mm. naisten ulkonäköpaineissa ja esineellistävässä sävyssä, jolla naisista puhutaan monesti miesten kesken.
Kun haluamme katsella mediasisältöjä, joudumme siis usein tekemään sen himokkaan heteromiehen linssien läpi – halusimme tai emme. Tämä esitystapa tunnetaan nimellä male gaze ja se on ollut vahvasti läsnä myös useissa vaikutteissa, joiden muistan myötävaikuttaneen saapasfetissini kehittymiseen. Arvelen, että ainakin osittain tästä esitystavasta johtuen olen alkanut assosioimaan seksuaalista halua herättäviä merkityksiä asioihin, joilla sitä ei välttämättä itseisarvoisesti ole.
Olen aina ollut ympäristölleni herkkä ja altis vaikutteille. Lapsena erilaiset fantasiamaailmat kaappasivat minut helposti mukaansa ja tykkäsin leikkiä eläytymistä ja mielikuvitusta vaativia leikkejä pitkälle teini-ikään. Äitini tunnisti tämän puolen minussa ja meillä käytiinkin paljon keskusteluja siitä, ymmärränkö mikä TV:ssä näkyvistä asioista on totta ja mikä ei. Erityisesti tätä keskustelua käytiin musiikki-TV:n superseksikkäistä naisartisteista ja musiikkivideoista jotka esittivät naisen ja miehen välistä vuorovaikutusta pornomaisiin stereotypioihin nojaten.
Siinä missä jotkut kulttuuriset ideaalit ovat siis muodostuneet minulle fetisseiksi ja ohjanneet seksuaalisuuteni kehitystä, eivät ne ole dominoineet nais- tai mieskuvani kehittymistä. Uskon, että tähän on vaikuttanut ehkäisevästi kolme merkittävää tekijää, joista ensimmäinen on yllämainittu kasvatus.
Toinen tärkeä tekijä on ollut oma herkkyyteni ympäristölle. Se on tehnyt minusta alttiin myös muille kuin seksuaalisille vaikutteille. Kun katselin ympärilleni lapsena, näin kaikenlaisia ihmisiä – eri ikäisiä, eri kokoisia, eri muotoisia, eri värisiä, eri kykyisiä, eri vointisia, eri taustoista, omine ilon- ja surunaiheineen, omine haasteineen, jokainen omia taakkojaan kantaen. Ihmiskäsitykseni on muovatunut pitkälti tosielämän vuorovaikutusten varassa ja vaikka olin jo varhaisteininä voimakkaan seksuaalinen, tiedostin että – kuten ne musiikkivideot televisiossa – fetisistiset seksuaaliset haluni olivat jonkinlaista fantastista näytelmää, eivät arkista toisten ihmisten kanssa jaettua todellisuutta.
Kolmas tärkeä tekijä on lähes elämäni läpi kestänyt seksuaalisuuteni reflektointi. Havaitsin jo hyvin varhain että seksuaaliset haluni poikkeavat valtavirrasta ja siitä, mitä oli totuttu pitämään normaalina. Tarve ymmärtää ja ilmaista itseäni on saanut minut vuosien varrella kysymään itseltäni kriittisiä kysymyksiä, kyseenalaistamaan halujeni sopivuutta ja miettimään halujeni myötä syntyvien asenteiden vaikutuksia muihin ihmisiin. Kova itsenäinen työ on kantanut hedelmää siinä mielessä, että tänä päivänä ymmärrän ihmisen seksuaalisuuden monimuotoista ja monimutkaista luonnetta, ja tiedostan miten oma seksuaalisuuteni vaikuttaa ajatteluuni. Tunnistan omat henkilökohtaiset mieltymykseni ja osaan pitää ne erillään arvoistani ja yleisestä nais- ja mieskuvastani. Ennen kaikkea ymmärrän, että kaikilla ihmisillä on tarve ja oikeus tulla nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään.
Vastauksia kysymyksiin
Tämän kevyen alustuksen jälkeen vastaan siis alussa esille nostamiini usein esitettyihin kysymyksiin.
K: Onko tämä transhahmosi Wanda oman naisihanteesi mukainen?
V: Ei varsinaisesti. Naisihanteeni mukainen nainen on kuka tahansa sydämeltään hyvä, ajattelussaan kriittinen ja toiminnassaan vastuullinen ihminen, joka kokee olevansa nainen. Näiden ehtojen puitteissa hän voi pukeutua ja olla aivan kuten lystää.
Wanda olen minä. Wanda on fetissieni inkarnaatio, joka ulkoisella olemuksellaan tekee näkyväksi sen, mitä minä olen kasvanut pitämään viehättävänä. Olen imenyt vaikutteeni monella tapaa vinksahtaneesta kulttuurista, eikä minulla ole mitään syytä ajatella, että mieltymykseni olisivat jollain tapaa ihanteellisia. Ihmisiä ei tulisi arvottaa millään tapaa ulkoisten ominaisuuksien perusteella.
Lisäksi ajatus siitä, että minun henkilökohtainen mieltymykseni pitäisi olla joku yleinen standardi on täysin absurdi ja arvojeni vastainen.
K: Eikö Wanda stereotyyppisessä seksikkyydessään ole ristiriidassa feminististen asenteidesi kanssa?
V: Ei ole. Ymmärrän kysymyksen niin, että minun ajatellaan toiminallani tavoitteellisesti vahvistavan ajastusta “tältä Oikean Naisen(™) tulee näyttää”, mutta kuten edellisestä vastauksestani käy ilmi, tämä on ihan hupsu lähtökohta tulkita tekemisiäni.
Drag-taidehan on sisimmässään kapinaa ahtaita sukupuolirooleja vastaan. Kärsin koko nuoruuteni itseilmaisukeinojen puutteesta. Miksi hitossa yrittäisin pakottaa muita ihmisiä vastaaviin ahtaisiin muotteihin?
Minulle feminismi tarkoittaa mm. sitä, että kukaan (esim. miehet, valtio, työpaikat tai toiset naiset) ei enää yritä sanella naisille mitä naiseus on, miten naisen tulee käyttäytyä ja pukeutua. Sama ajatus laajenee myös muihin vähemmistöihin ja meihin miehiin. Eli jos kuka tahansa nainen, mies tai muunsukupuolinen henkilö haluaa näyttää Wandalta tai miltä tahansa muulta, niin hän seuratkoon intohimoaan vapaasti. Meidän muiden ei tulisi olettaa mitään hänen motiiveistaan, ajatuksistaan tai arvoistaan sen perusteella.
K: No mutta entäs kun Wanda on juuri tämän vinksahtaneen male gaze -kulttuurin aikaansaannos? Etkö muka itse esiintymällä altista toisia ihmisiä juuri samoille vaikutteille, jotka ylläpitävät tätä kulttuuria?
V: Me ihmiset synnymme, elämme ja kuolemme osana kulttuurimme jatkumoa. Otamme vaikutteita olemassa olevasta, muokkaamme sitä itsemme näköiseksi ja jätämme jälkemme. Minä olen altistunut tietynlaisille vaikutteille ja omaksunut ne. Mielenterveyteni kannalta minulle on myös tärkeää pystyä nauttimaan seksuaalisuudestani ja ilmaisemaan itseäni. Miten sen teen, on tässä mielestäni ratkaisevaa.
Tämän blogin kuvat ja julkinen esiintymiseni Wandana ovat ehkä pintapuolisesti paljolti samanlaisia kuin, ne vaikutteet joista olen itse ammentanut. Esitän nämä asiat kuitenkin radikaalisti eri valossa, kuin missä olen ne omaksunut. En yritä esimerkiksi väittää, että Wandan olemus olisi tavoiteltava tai sen koommin paheksuttava. Se on yksi sallittu mahdollisuus lukemattomien muiden joukossa.
Jos toimintani herättää sinussa voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen, on sinulla tällöin henkilökohtainen tulokulma keskusteluun, jota pyrin herättämään kulttuurimme fetisistisestä luonteesta, kaksinaismoralismista, seksuaalikasvatuksesta, ihmisistä aistillisina ja alttiina olentoina sekä rakenteista, jotka ovat jäykkyydessään ihan pihalla tästä kaikesta. Osallistu keskusteluun niin voit muuttaa toisia ihmisiä, itseäsi ja ympäröivää maailmaasi.
Olen varma, että kestävää kulttuurinmuutosta ei saada aikaan peittelemällä ja vaikenemalla, vaan nimenomaan tutkimalla ja ymmärtämällä aiempia vaiheitamme ja oppimalla virheistämme. Jokaisen henkilökohtainen kokemushistoria on eräänlainen tallenne kulttuurin vaikutuksista yksilöön. Tuon omani julki, jotta voisimme yhdessä oppia siitä.
Feminismi näyttää myös tältä.
K: Monet näistä kuvistasi ovat suoraan sanottuna huorahtavia. Ajatteletko, että tällainen nainen on kaunis?
V: Tässä tulkitsen, että sanaa “huora” käytetään häpäisemistarkoituksessa. Tällaissa viitekehyksessä tyypillisesti huorahtavaa on, kun nainen ilmaisee seksuaalisuuttaan avoimesti ja antaa kiihkonsa näkyä. Tällaista toimintaa ovat esimerkiksi oman kehon häpeilemätön koskettelu ja esittely sekä kameralle annetut kutsuvat katseet. Ne ovat sanattomia viestejä siitä, että ihminen on oman seksuaalisuutensa kanssa sujut ja halukas tutkimaan ja ilmaisemaan sitä vapaasti.
Sanan “huora” käyttäminen häpäisemistarkoituksessa on naisia yleisesti rajoittava kontrollin keino ja kieltäydyn validoimasta sen merkitystä. Seksuaalisuuden ilmaisemisessa, seksin vapaassa harjoittamisessa tai myymisessä ei ole mitään häpeällistä. Jokaisella ihmisellä on sukupuolesta ja muista ominaisuuksista riippumatta oikeus ilmaista ja harjoittaa seksuaalisuuttaan aivan kuten haluaa, niin kauan kuin se on turvallista, järkevää ja suostumuksellista, eikä riko toisten ihmisten oikeuksia.
Vastatakseni itse kysymykseen: kyllä. Seksuaalisesti itsevarma, oman halunsa ja tunteensa avoimesti näyttävä ihminen – nainen, mies tai muu – on ehdottomasti yksi kauneimmista asioista mitä tiedän.
Helsingin Kaupunginteatterissa on esityksessä parhaillaan suomalainen toteutus maailmanlaajuisesta menestysmusikaalista Kinky Boots. Broadwayn kautta maailmalle ponnahtanut musikaali perustuu samannimiseen brittiläiselokuvaan (2005), jonka inspiraationa puolestaan on toiminut tositarina feminiinisiä fetissikenkiä miehekkäisiin jalkoihin valmistaneesta Divine Footwear -brändistä.
Tarinassa nuori juppi Charlie Price perii vastentahtoisesti kenkiä valmistavan perheyrityksen, joka osoittautuukin olevan konkurssin partaalla. Lontooseen haikaillut Charlie joutuu palaamaan kenkätehtaalle pieneen kotikaupunkiinsa Northamptoniin. Uusi hartioita painava vastuu ja drag queen Lola mullistavat Charlien selkeältä näyttäneet suunnitelmat ja ajavat hänet raivaamaan oman polkunsa.
Sain itse kokea tämän esityksen 21.9. Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä ja se löi minut aivan ällikällä. Mainittakoon, että en ole mikään musikaalien suurkuluttaja. Edelliset musikaalikokemukseni ovat alakouluikääni sijoittuneet The Lion King (Lyceum Theatre, Lontoo) ja West Side Story (Jyväskylän Kaupunginteatteri). Tältä vertailupohjalta uskallan kuitenkin väittää, että suomalainen musiikkiteatteri ei enää kalpene suuren maailman menon rinnalla.
Syvyyttä hiotusta tekniikasta
Kinky Bootsin toteutus oli jotain uskomatonta ja haluan heti todeta, että kokemuksen välittymiseen vaikutti merkittävästi huippuun viilatut perusasiat. Tekniset seikat kuten valot, äänentoisto ja miksaus, lavasteet ja niiden liikuttelu, näyttelijöiden vinhaa vaihtuvat mutta tarkkaan mietityt asemat lavalla olivat kaikki priimaa.
Uskon, että teknisten perusteiden kunnianhimoinen täydellisyyteen hiominen ja sitä myöten syntyvä vaivattomuuden illuusio ovat tehokas keino lumota katsoja. Suurien kokonaisuuksien hämmentävä sujuvuus ja sopivasti annosteltu aistiärsykkeiden tulva loivat taianomaisen tilan, jossa katsojana saatoin helpommin luopua ulkoisen havainnoijan roolista ja tulla todelliseksi kokijaksi, joka antaa näytelmän taiteellisten sisältöjen koskettaa ja muuttaa itseään.
Vaikka olen avoin, lähestyn yleensä varauksellisesti tilanteita joissa muut paitsi minä tietävät käsikirjoituksen ennalta. Suojelen näin itseäni turvattomilta tuntuvilta kokemuksilta, kuten huijatuksi tulemiselta ja säikähtätmiseltä. Heti aloituslaulullaan Kinky Boots sai minut kuitenkin laskemaan puolustukseni ja puhalsi katsomon ja lavan väliin vetämäni turvarajan olemattomiin. Tästä kiitos menee monille taustatoimijoille joita ei voinut lavalla nähdä.
Timanttisen teknisen toteutuksen ohella merkittävin Broadwayn tunnelmaa tuova tekijä olivat tietenkin upeat musiikkispektaakkelit. Jokainen laulaja oli valtavan taitava, äänet pysyivät puhtaina näyttävien koreografioiden kieputuksessa ja bändi soitti biisin peräjälkeen pieteetillä, josta kuului yhtäaikaa tiukka ja virheetön ote sekä sielukas, ilakoiva jamittelu.
Molempien pääosasolistien ääni oli voimakkuudessaan päräyttävä ja roolille uskottava. Charlien (Petrus Kähkönen) ääni oli puhdas ja koruton kuin isänsä veistämä kenkä kun taas Lolan (Lauri Mikkolan) kanavoima kokonaisvaltainen drag-olemus kaikui myös hänen äänestään.
Kaikkein vaikuttunein olin kuitenkin yhteislaulukohtauksista, joissa parhaimmillaan 30 ihmistä näytti peuhaavan omiaan yhtäaikaa luoden yhtä suurta kokonaisuutta. Tilaa ja lavasteita luovasti käyttäen yhteiskoreografiat viestivät liikkeellä laulujen keskeisiä sanomia täyttäen koko salin energiallaan. En voinut kuin silmät rehellisen pyöreinä hämmästellä kaikkien palasten yhteensopivuutta samalla kun soul-voimainen yhteisäänivalli painoi minut penkkiäni vasten.
Musikaali voitti elokuvan
Tarinansa puolesta Kinky Boots taipui paljon paremmin musikaaliksi, kuin elokuvaksi. Näin elokuvan viisi tai kuusi vuotta sitten, eikä se säväyttänyt minua juuri lainkaan. Sen hahmot jäivät pinnallisiksi, draaman kaari tuntui väkinäiseltä ja loppu oli arvattavuudessaan juustoinen kuin pizzatasku.
Näyttämöllä musikaalin vauhdissa ja jännitteissä hahmot määrittyivät olemuksensa myötä paljon kokonaisempina. Yksinään kevyeksi jäävä juoni oli sopivan yksinkertainen kuljetettavaksi laulujen avulla, jotka myös kuvasivat luovilla ja koskettavilla tavoilla elokuvassa latteaksi jääneitä hahmoja ja heidän välisiä suhteitaan. Myös tarinan naiivit piirteet ja lopun arvattavuus olivat täysin anteeksiannettavia piirteitä musikaalille.
Musikaaliversion suurin ansio oli katsojaa puhutteleva ote ja tarinaan kirjoitettujen sanomien tehokas mutta saarnaamisesta vapaa viestintä. Kokonaisuudessaan Kinky Boots olikin ihmisyyden ja rakkauden karnevaali, joka ei olisi voinut puhjeta kukkaan liian intensiivisen juonen kahlitsemana.
Kaikkineen Kinky Boots oli ilmiömäinen ja ainutlaatuinen kokemus ja annan sille täydet pisteet millä tahansa asteikolla.
Teatterin aulassa jokainen saa ikuistaa itsensä kinky-saappaissa. Suosittelen!
Fettarin metapohdintaa
Varsinainen arvostelu päättyi edelliseen kappaleeseen. Nyt ajattelin ruotia satunnaisia ajatuksia, joita Kinky Boots minussa kirvoitti.
Fetisistin, tai tuttavallisemmin fettarin, näkökulma elämään on aina fetissin vääristämä. Sanassa “vääristynyt” on kamalan negatiivinen kaiku, mutta viittaan sillä nyt epätasapainoon, joka voi olla niin negatiivinen kuin positiivinen tilanteesta riippuen. Tällaisia ajatuksia musikaalista heräsi saapasfettarille.
Kinky Boots keskustelee kenkien merkityksestä ihmiselle. Se nimeää konkreettisesti kolme eri kohtaa asenteiden jatkumolta:
“Sehän on vain kenkä” – välinpitämätön tai korkeintaan käytännönläheinen asenne, joka ei kuorruta kenkää käyttötarkoitustaan suuremmilla merkityksillä.
“Mitään kauniinpaa olla ei voi” – kengän esteettisen arvon korottaminen käytännöllisyyden rinnalle. Nämä sanat viittaavat tarinassa Price & Son -kenkiin, joita ei kylläkään kuvata kauniiksi kuin Herra Pricen oman konservatiivisen estetiikantajun puitteissa, mutta tällä ei sinänsä ole väliä. Väliä on asenteella – haluaako ihminen ylipäätään tunnustaa ja vaalia kengän esteettistä arvoa?
“75 senttiä vastustamatonta reisille kuroutuvaa seksiä” – Lolan luoma mielikuva korkeakorkoisista reisisaappaista. Mielikuvan mehustelu viestii asenteesta, joka korostaa kengän symbolisia arvoja käytännöllisyyden kustannuksella äärimmäisyyksiin asti. Nämäkin saappaat on tehty käveltäviksi, mutta ennen kaikkea ne herättävät huomiota, provosoivat, kiihottavat!
Tämä vaikuttaa varmaan erikoiselta tavalta analysoida ihmisten ajatuksia, mutta jotain tämän kaltaista mitta-asteikkoa olen käyttänyt nuoruudessani, kun olen yrittänyt kuulostella ovatko keskustelukumppanini kanssani samoilla taajuuksilla. Tapa jolla puhumme jostain asiasta kielii siitä, miten asian näemme, mitä merkityksiä sille annamme ja mitä tunteita se herättää.
On toisaalta ihmeellistä ja hienoa ja toisaalta surullista, kuinka erilaiselta maailma näyttääkään riippuen siitä mitä asioita arvostamme ja vaalimme. Me ihmiset tuppaamme kuorruttamaan objektiivista todellisuutta useilla merkitysten kerroksilla, mutta se millaisia kuorrutuksia – eli todellisuuden tulkintoja – odotamme keneltäkin, on sidoksissa kulttuuriin ja ihmisten rooleihin.
Omista miehisistä rooleistani lähtöisin koin aiemmin mahdottomaksi puhua saappaista kiehtovana ja suuria tunteita herättävänä asiana. Siispä piilotin intohimoni ja pyrin puhumaan saappaista yhtä välinpitämättömästi kuin voileipäkekseistä tai paperipainoista. Samalla kuitenkin yritin vaivihkaa kartoittaa toisten ihmisten pukeutumiseen liittyviä asenteita ja tunnekokemusia näennäisesti neutraalein avauksin.
Olen siis aina tilaisuuden tullen varovasti tunnustellut olisiko keskustelukumppanin mahdollista ymmärtää, miten saappailla on niin erityinen paikka sydämessäni. Nuoruuteni ympäristössä en kohdannut juuri muuta kuin masentavan välinpitämättömiä asenteita. Saatoin joskus keskustella aiheesta pinnallisesti naispuolisten ystävieni kanssa. Perinteisten sukupuoliroolien valossa se oli vähemmän vaivaannuttavaa, kuin yrittää saada jotain irti murahtelevista jätkäkavereistani. Nekin keskustelut jäivät aina kuitenkin small-talkin tasolle, sillä matka saappaan esteettisen arvon tunnistamisesta voimakkaaseen sekusaaliseen fetissiin tuntui liian pitkältä ylitettäväksi aasinsillalla.
Päädyin lopulta kertomaan fetissistäni valikoiduille ystävilleni, mutta se oli vain sosiaalisesti kömpelöä ja itsekeskeistä purkautumista, joka ei synnyttänyt juuri sen suurempia keskusteluita. Ja kuinka se olisi voinutkaan? Ystäväni olivat varmaan ihan yhtä syvällä omissa tunne-elämänsä koukeroissa kuin minäkin tuolloin. Keskustelua syntyi pääasiassa niistä asioista, joihin molemmat osapuolet kykenivät samaistumaan.
Ajattelin tuolloin, että avautumiseni oli rohkeaa. Sosiaalisena mukautujana hyväksyin kuitenkin vallitsevat olosuhteet, enkä tohtinut edes kuvittella, että voisin itse seurata tätä poikkeuksellista intohimoani elämässä pidemmälle. Olen oppinut kyseenalaistamaan sosiaalisia normeja vasta aikuisiällä ja päästämään irti lyttäävästä itsekritiikistä ja toimintani jatkuvasta vartioimisesta vasta viime vuosina.
Niin vapauttavaa kuin tämä avoimuus minulle nyt onkin, olen samalla pettynyt ja vihainen itselleni etten uskaltanut seurata intohimoani aiemmin. Siinä missä olisin voinut olla esimerkillinen ja rohkea, päädyin epävarmuuksissani vain vahvistamaan kiusaamiskulttuuria, jossa omien mielenkiintojen seuraamisesta (eli “nörttiydestä” tai “outoudesta”) seurasi aina syrjintää ja ilkkumista. Kinky Bootsin Lolan tai kenen tahansa muun rohkeasti sydäntään seuranneen tarina saa minut aina reflektoimaan tätä.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuten sanonta kuuluu. Nyt itseäni ja ympäristöäni paremmin tiedostavana tämä blogi on vähintä mitä voin tehdä. Nyt olen lopultakin riittävän rohkea noudattamaan Lolan esimerkkiä: ei enää vaivaantunutta sopertelua, vaan suoraa puhetta. En vain maalaile mielikuvia, vaan näytän itseni kuten olen. Provokatiivista? Ainoastaan, jos omat käsityksemme ihmisenä olemisesta ovat ahtaita, emmekä halua julkisesti tunnustaa olevamme herkkiä, monitahoisia ja aistillisia olentoja.
Häpeästä ja hyväksynnästä
Yhdessä musikaalin keskeisimmistä kohtauksista Charile ja Simon keskustelevat isäsuhteistaan ja siitä, kuinka valintasi seurata omia intohimojasi voi tuottaa pettymyksen läheisille ihmisille, jotka odottivat sinulta jotain muuta. Tuo kohtaus kosketti minua kouriintuntuvalla tavalla.
Olen joutunut tämän teeman kanssa kasvokkain kaapistatulemiseni myötä. Se on ollut erityisen vaikeaa, koska fetisismistäni tuntema häpeä on voimakkaimmillaan niiden ihmisten seurassa, jotka ovat tunteneet minut pitkältä ajalta. Heidän kohdallaan on kertakaikkiaan hävettänyt myöntää, että olen taustalla ollut kokoajan jotain muuta kuin mitä olen antanut ymmärtää ja että olen niin kiinnostunut saappaista, pukeutumisesta, meikkaamisesta ja muista kulttuurisesti naisellisiksi tyypitetyistä asioista.
Eniten minua on hävettänyt, kuinka suuria tuntemuksia saappaat minussa voivat herättää. Se on tehnyt oloni haavoittuvaiseksi ja vialliseksi. Tuo häpeä on ollut paljon voimakkaampaa, kuin se mitä olen potenut sukupuolisten odotusten rikkomisesta ristiinpukeutumalla tai viehtymyksestäni vallanvaihtoon. Arvelen tämän johtuvan siitä, että saapasfetissini on perustavalaatuinen osa seksuaalisuuttani siinä, missä muut taipumukseni ovat pikemminkin sen johdosta kehittyneitä mieltymyksiä.
Kohtaus päättyy kun Charile halaa Simonia sanoen “Tehdään saappaita”. Tuossa hetkessä koin olevani Simon, jota syleillään niin fyysisesti kuin henkisestikin. Nuo vuorosanat olivat erittäin minulle merkitykselliset, sillä häpeässäni ja fetissini piilottelussa sanasta “saappaat” on tullut minulle eräänlainen triggeri, joka saa minut varpailleni miettimään “EI KAI KUKAAN NYT VAAN AAVISTA MITÄÄN!?!?” Olen pyrkinyt työstämään tätä käyttällä tietoisesti sanoja “saappaat” ja “fetissi” aina tilaisuuden tullen, jotta en takertelisi ja kiertelisi aiheen ympärillä enää.
Tunnistan jatkuvasti janoavani tuota kohtauksen tuottamaa kokonaisvaltaista hyväksynnän tunnetta. Todennäköisesti tuo tarve ei tule ikinä tyydytetyksi, sillä aiempien elämänvaiheideni jättämä aukko ei täyty pysyvästi, vaikka sinne kaataisi kaikki läheisteni voimavarat. Pystyn onneksi kanavoimaan tarpeeni myös tuottavaan toimintaan, kuten tämä blogi. Olemalla yhä rohkeammin oma itseni, voin siis hoitaa tunnetarpeitani myös itsenäisesti.
Siispä olen päättänyt tehdä saappaista ja ihannoimastani fetissityylistä oman juttuni ja jatkaa elämää Lolan ohjeiden mukaisesti:
Sä reilu oo
Käy koulusi
Hyväksy itses, niin sä hyväksyt muut
Muista rakastaa
Usko itseesi
Kun sydämesi aukee muuttuu maailmasi.
“Red is the color of sex and fear and danger and signs that say, ‘Do Not Enter.’ All of my favorite things in life!” – Lola. Tässä Jessica Rabbit -henkinen Kinky-Boots-lookini. Päästä varpaisiin punaista!
Muuntumisleikeistä maailman muuttamiseen
Lola varmaan komppaisi minua kun sanon, että oikeastihan olemme kaikki fetisistejä. Kuten aiemmin totesin, me ihmiset ynnäämme merkitysten kerroksia kaikkeen mitä koemme ja teemme – seksi, sekusaalisuus ja sukupuolisuus mukaan lukien.
Kysyttäessä kuvailen fetisismiä yleensä merkityskeskeisyydeksi: asioihin itse liittämiemme kuorrutusten tiedostetuksi sekä tiedostamattomaksi mehusteluksi. Mitä muutakaan me älylliset, mutta ympäristöllemme äärimmäiset alttiit ja herkät olennot voisimme?
Olisi ainoastaan kohtuullista, että tätä inhimillistä toimintaa kuvaava termi löytäisi tiensä arkikieleemme – tapaamme jäsentää jokapäiväisiä ajatuksia ja toimintaamme. Voisi olla, että tulisimme yhtä pykälää tietoisemmiksi itsestämme, kuten minullekin on käynyt.
Kokemus on opettanut minua uskomaan esimerkin kautta johtamiseen. Siksi pyrin itse olemaan kaipaamani muutos maailmassa. Voin muuntautua hetkellisesti pintapuolisesti naiseksi ja leikitellä seksuaalisuudella ja sukupuolisuudella, mutta tehdessäni näin heijastan ympäristööni sisälläni vuosien myötä tapahtunutta suurta henkistä muutosta. Tuo muutos on avoimuutta, rohkeutta, hyväksyntää sekä rakkautta ja upeat saappaani ovat kaiken tämän symboli.
Vaikka saisin osakseni arvostelua siitä, mitä teen pintapuolisesti, tiedän että kyse on jostain muusta. Kyse on nimittäin sellaisten valtarakenteiden hätähuudosta, joita olemme myötäilleet koko ikämme, vaikka olemme jo pitkään hiljaa tienneet, ettei niiden ylläpitämiseen ole pitäviä loogisia tai eettisiä perusteita.
Reisiäni pitkin kapuavat kirkuvan punaiset korkosaappaat lienevät näille rakenteille liikaa, mutta jos jokin rakenne on murtuva totuuden ja rakkauden alla, se ansaitsee murtua. Olkoon siis jokainen korkojeni kopsahdus murentava isku noiden rakenteiden perustuksiin.
These boots are made for walking And that’s just what they’ll do One of these days these boots are gonna walk all over you -Nancy Sinatra
Knockin' Boots 