Eläköön fetissit!

Kovasta tarpeesta huolimatta itsestäni kirjoittaminen ei ole minulle helppoa. Tuntuu, että joku rehellisyyden ja intiimiyden taso on yhä tavoittamatta. Kevennykseksi kokeilen hieman kevyempää tyyliä. Hurraa! Aion seuraavaksi vain fiilistellä, mitä kaikkea hyvää fetissini ovat elämääni antaneet. Täältä pesee kuvien kera!

  1. Oma kokemus erilaisuudesta on tehnyt minusta ymmärtäväisen ja hyväksyväisen

    wp-1519655806862..jpgTämä kokemus yhdistänee kaikkia ihmisiä, joiden tuntosarvet ovat syystä tai toisesta herkistyneet. Rakkaus on viisasta ja viha typerää. Yritän parhaani mukaan elää tätä ajatusta todeksi joka päivä.

  2. Olen oppinut tuntemaan itseni ja tulkitsemaan tuntemuksiani

    knowmyself_small
    Normista poikkeaminen on ajanut minut omien tunteideni ja tarpeideni perusteelliseen tutkimiseen. Tunnistan omat tunteeni ja hyväksyn ne ilman häpeää.

    Aina parikymppiseksi asti minulla oli vaikeuksia tunnustaa joitain seksuaalisuuteni piirteitä. Hämmennystä lisäsi se, että en hahmottanut seksuaalisuuteni eläväistä luonnetta. Vakaan identiteetin löytämiseksi pyrin keinotekoisesti lokeroimaan itseni, mutta kerta toisensa jälkeen huomasin kiinnostuvani asioista, joista en aiemmin ajatellut pitäväni.

    Olen aikuistuessani oivaltanut, että minulla ei ole mitään tarvetta määritellä itseäni sen kautta mistä en pidä. Päin vastoin, tiettyjen vakiintuneiden halujen ohella seksuaalisuuttani määrittelee parhaiten uteliaisuus ja alttius vaikutteille.

  3. Olen oppinut, että avoimuus ja rehellisyys luovat minulle kasvun mahdollisuuksia ja ihmissuhteisiini luottamusta

    pic3_smallJokainen kerta, kun olen keskustellut seksuaalisuudestani uuden ihmisen kanssa, on ollut jollain tapaa palkitseva. Parhaimmillaan se on lujittanut suhdettamme lisäämällä luottamusta ja saanut vastapuolen jakamaan jotain henkilökohtaista itsestään. Vähintäänkin se on avannut minulle uusia näkökulmia ja selventänyt minulle, miksi joidenkin ihmisten voi olla vaikea suhtautua näihin aiheisiin tai niistä avoimesti keskustelemiseen. Voidakseni edellyttää heiltä suvaitsevuutta, olen vastavuoroisesti pyrkinyt ymmärtämään heidän taustojaan ja näkökulmiaan.

  4. Itseni kohtaaminen on kasvattanut luonnettani

    kapula_small
    Itseni kohtaaminen ja siitä puhuminen on rohkeinta, mitä olen ikinä tehnyt. Kapuloituna on kivaa, mutta ainoastaan kun siihen ryhtyy omasta tahdostaan. Häpeän vuoksi vaikeneminen on eri juttu.

    Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti. Se on terveen itsetunnon edellytys. “Ihan sama mitä muut ajattelee” on tyypillinen lausahdus itsevarmana näyttäytyvän henkilön suusta. Olen toistellut tuota mantraa paljon itsekin, mutta se ei juuri koskaan ole ensisijainen reaktioni. Päinvastoin intuitiivisesti olen usein huolissani siitä, miten sosiaalisesti suosittuja tekoni ja sanomiseni ovat. Seksuaali-identiteettini on kuitenkin ensimmäisiä asioita jonka suhteen olen itsenäisesti oppinut tuntemaan oman arvoni.

  5. Tiedän täsmälleen, mistä tykkään ja osaan järjestää itselleni laatuaikaa

    omaa_kivaa
    Saappaita, käsineitä, nahkaa, pitsiä, koruja, meikkejä, jne. – viihdyn fetissieni parissa yksin tai yhdessä.

    Tykkään vapaa-ajallani luoda ja toteuttaa visioita itsekseni sekä vaimoni ja ystävieni kanssa. Olipa kyse sitten asukokonaisuuksien suunnittelusta, vaateostoksista, valokuvaamisesta, fiilistelystä, keskustelusta tai seksistä, fetissit voivat kuulua sekä arkeen että juhlaan.

  6. Olen ajattelevainen

    syvallinen_small
    Aikoinaan potemani syvät morkkikset, ovat osaltaan auttaneet vakiinnuttamaan ajattelutavan, jossa reflektoin itseäni jatkuvasti. Kyseenalaistan omia ajatuksiani ja tunteitani. Tarkastelen niiden vaikutuksia itseeni ja toisiin ihmisiin. Minusta on tullut taipuvainen itsenäiseen pohdintaan, sillä monet minua eniten askarruttaneet kysymykset ovat tuntuneet mielekkäiltä ja tarpeellisilta pohdinnoilta vain minulle.

  7. Toisaalta olen helppo, kun tietää mistä naruista vetää

    helppo_small
    Rakastajana ja seksikumppanina olen jossain määrin eksoottinen ja avoin lähes kaikelle. Toisaalta olen idioottivarma. Voimakkaimmat fetissini ovat kuin kiveen hakattuja.

  8. Minulla on voimakas visio, joka ruokkii mielikuvistustani ja luovuuttani

    visio
    Kukkuu!

    En toistaiseksi ole erityisen harjaantunut valokuvaaja tai malli, mutta rakastan valokuvaamista ja kuvattavana olemista. Kuvan avulla esineen sekä ihmisen voi esittää haluamassaan valossa ja minua kiinnostaa erityisesti fetissien kautta eroottiseksi tulkittavien puolien korostaminen. En keksi tehokkaampaa keinoa viestiä pääni sisuksia toisille ihmisille.

  9. Nautinto

    nautinto_small
    Pohjimillaan fetissien kanssa puuhastelussa on aina kyse nautinnosta. Kyse ei kuitenkaan useimmiten ole välittömästä seksuaalisesta tyydytyksestä, vaan pienistä ja suurista positiivisista fiiliksistä siellä täällä.

    Koen tulevani arvostetuksi ja rakastetuksi, kun vaimoni laittaa kauniit saappaat arkiselle ruokakauppareissulle. Tunnen vapautuvani, kun saan itse heittäytyä viimeisen päälle tyyliteltyyn maskuliiniseen tai feminiiniseen olemukseen. Tunnen yhteenkuuluvuutta kun suunnittelemme ystävien kesken bileasuja. Saan pieniä mielihyvän ja inspiraation piikkejä nähdessäni silmääni miellyttäviä asuja ja niitä itsevarmasti kantavia ihmisiä.

Tällaista tällä kertaa. Mitä fetissit ovat antaneet sinulle? Kerro kommenteissa! Vastaavasti kommentteihin voi jättää

  • omat tarinat
  • kaikki hyvät, pahat ja neutraalit huomiot tekstistä
  • aihetoiveet
  • omat näkemyksesi aiheesta
  • kysymykset.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.